Mistä voisi lähteä etsimään puolisoa 62-vuotiaalle eteläsuomalaiselle miehelle joka on ränsistynyt ja masentunut ja lisäksi pienituloinen? Miehellä on kuitenkin älyä ja keskustelukykyä ja tarjolla olisi myös roppakaupalla läheisyyttä ja hellyyttä. Haussa ei siis ole pelkkä seksikumppani vaan mieluusti raitis ja savuton elämänkumppani.
Maksulliset parituspalvelut on kokeiltu eikä niissä pelaa mikään muu kuin laskutus. Hyvät neuvot olisivat nyt tarpeen.
Mistä puoliso 62-v erikoiselle miehelle?
7
82
Vastaukset 7
- Anonyymi
Kelpaisit minulle oikein hyvinkin ja masennus varmaan hellittäisi jos parisuhde löytyisi. Olen 49-vuotias ikävän aikaisin leskeksi jäänyt nainen, mutta noin käytännössä ongelma on se että asun Kanadassa. Työ toi minut tänne kymmenen vuotta sitten ja nyt olen aika juuttunut sekä työhöni että asuinpaikkaani.
Jospa luottaisit sattumaan? Kokeile vaikka jotain päivän mittaista bussiretkeä. Niitä on sukulaisten kertoman mukaan kesäisin vähän joka kaupungissa ja matkakohteena ovat usein museot ja näyttelyt.
Ikävää että tämä palsta on nykyisin 98-prosenttisesti muutaman älyvammaisen vittuilijan mellastuspaikka.- Anonyymi
Meinasin juuri sanoa itsekin, että sattuma on usein paras apu. Museot, näyttelyt, teatterit tms? (Jos koronalta päästään kesällä vähän väljemmille vesille.)
Aloituksen mieshän vaikuttaa aivan järkevältä. Kukapa meistä ei vähitellen ränsistyisi, ellei tässä tapauksessa ole esimerkiksi jotain lievää liikuntavammaa tms, mutta eihän sellainenkaan olisi mikään este jos kemiat muuten sopii yhteen.
Voi jumalauta teidän kanssa. Aloittajahan on paljon selväjärkisempi kuin kaikki palstan vakiov-ttuilijat ja suunsoittajat yhteensä. Jos ränsistyneen ulkokuoren alla on keskustelutaitoinen ja hellä mies niin mikä jottei?
Hyvät neuvot olisivat sivumennen sanoen minullekin tarpeen, kun perusterve ja keskituloinen mies ei kiinnosta enää ainuttakaan naista sen jälkeen kun on täyttänyt 50. Sattumastakaan ei tunnu olevan apua.- Anonyymi
Jep. Itse olen 47 vuotias ja onnellisesti naimisissa oleva nainen (enkä taaskaan ymmärrä miksi selailen näitä sivuja, ehkä siksi että siippa on käymässä sukulaisissa). Jos olisin etsimässä niin joku tuollainen kävisi kyllä minullekin. Keskustelutaito ja äly on ihan yhtä tervetullutta kuin hellyyskin. Jos on iän tuomia potenssiongelmia niin nehän hoituvat viagralla. Sanon ihan samaa että sattuma voisi olla paras apu. Sitä ei koskaan tiedä, itse tapasin mieheni kun satuttiin istumaan täydessä sunnuntai illan junassa vierekkäin Kokkolasta Helsinkiin parikymmentä vuotta sitten.
Nuo suunsoittajat saavat minun puolestani painua sanonko minne.
Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400