Turussa on jo kauan toiminut osuuskuntamuotoinen Turun kirjakahvila (Vanha suurtori 3, 20500 Turku), jonka henkilökunnan lukumäärä oli vuoden 2019 lopussa neljä ihmistä. Kahvila saa vuodesta toiseen julkista rahoitusta, vaikka se on järjestänyt tilaisuuksia, jotka avoimesti sympatisoivat vasemmistorikollisuutta.
Rikollisuuden kannattaminen katsotaan yleisesti hyvien tapojen vastaiseksi toiminnaksi, jonka tulisi evätä yhteisön julkinen rahoitus ja johtaa sen lakkauttamiseen. Sääntö ei vaikuta kuitenkaan pätevän vasemmistorikollisuuteen.
Kirjakahvilassa on järjestetty muun muassa ”vankitukitapahtumia” ehdottomia tuomioita suorittavien vasemmistorikollisten hyväksi. Lisäksi siellä on järjestetty tukitilaisuus niin sanottuun Vapaus pelissä ‑mellakkaan 2015 osallistuneille vasemmistorikollisille. Vapaus pelissä uhosi hyökkäävänsä fyysisesti isänmaallisen 612-soihtukulkueen kimppuun itsenäisyyspäivänä 2015 Helsingissä, minkä vuoksi poliisi otti tapahtumassa kiinni 130 äärivasemmistolaista.
Lisäksi Kirjakahvila on toistuvasti tarjonnut tilat poliittista väkivaltaa avoimesti ihannoivalle Varisverkostolle (1, 2). Varisverkosto on ilmoittanut olevansa valmis ”fyysisiin yhteenottoihin” vastustajikseen kokemiensa poliittisten tahojen kanssa, mikä ei jätä juurikaan varaa tulkinnalle.
Eräs Kirjakahvilan hallitukseen kuuluneista on maahanmuuttajataustainen äärivasemmistolainen Amro El-Khatib, josta Partisaani kirjoitti jo viime vuonna. El-Khatib on toiminut pääjärjestäjänä Turku ilman natseja ‑mielenosoituksessa. Eri puolilla Suomea pidetyt ”ilman natseja” ‑tapahtumat on järjestetty julkisessa yhteistyössä Varisverkoston kanssa, joten ne tukevat kansallismielisiin kohdistuvaa uhkailua, maalittamista ja vainoa.
Toiminta jatkuu vain veronmaksajien tuella
Partisaanille toimitettujen taloustietojen perusteella on selvää, että Kirjakahvilan toiminta perustuu tällä hetkellä veronmaksajien antamaan tukeen. Osuuskunta on tehnyt tuhansien eurojen tappioita vuodesta 2018 lähtien siitäkin huolimatta, että se on saanut useina vuosina tuhansien eurojen tuet muun muassa kaupungin kulttuurilautakunnalta.
Vuosien 2017 ja 2018 välillä yrityksen pankkitilillä olevat varat puolittuivat 21 tuhannesta 11 tuhanteen. Vuoden 2019 lopussa pankkitilillä oli 14 tuhatta euroa. 3 500 euroa tästä oli peräisin Turun kulttuurilautakunnalta ja 500 euroa todennäköisesti muina tukina, sillä yhteensä osuuskunnan ”muut tuotot” olivat 4 000 euroa. Julkisten avustusten vuoksi pienellä kassalla kituuttavan osuuskunnan ei ole tarvinnut ottaa pankista velkaa toimintansa jatkamiseksi.
Äärivasemmistolaista rikollisuutta avoimesti tukevan ja jatkuvaa tappiota tekevän Kirjakahvilan kassasta lähes 30 prosenttia koostui toisin sanoen veronmaksajien antamasta tuesta vuoden 2019 lopussa. Tämän ansiosta kahvila on kyennyt tarjoamaan myös aiempia vuosia enemmän suojatyötä paikallisille äärivasemmistolaisille.
Kevennyksenä muistutamme lukijoita 2015 kuvatusta videosta, jossa pieni joukko kansallismielisiä kävi puhuttamassa Kirjakahvilassa kokoontuneita Vapaus pelissä ‑mellakoitsijoita. Kovasta uhosta huolimatta äärivasemmiston valmius väkivaltaan on pysynyt vuodesta toiseen maltillisena:
https://www.youtube.com/watch?v=lPbz2iAL7kw&feature=emb_title
Veronmaksajat tekohengittävät äärivasemmiston tappiollista kahvilaa Turussa
Anonyymi
4
191
Vastaukset
- Anonyymi
Valehtelet taas. Täyttä potaskaa.
- Anonyymi
Eikös siellä samassa kahvilassa hyökätty pääministerin kimppuun, hamas terroristien toimesta.
- Anonyymi
Kuulin että Turun natsitohtori kaffettelee siellä
- Anonyymi
Joku kommari sielä meuhkasi pääministerille.
Hullu oli aivan selvästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as603186Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232974- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582558Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078