Keskusta antamaan apuja sosialidemokraateille ?

Marinin poliitikkoprofiilista huokuvat yksilöllisyys ja rohkeus. Jos hänestä ei ole työmarkkinoiden uudistajaksi, sosiaalidemokraattista työväenliikettä uhkaa 2020-luvulla uudelleen kriisi. Marin kantaa suurta vastuuta työväenliikkeen sopeutumisesta työmarkkinoiden murrokseen.
Meneekin visaiseksi, jos sosialidemokraatit alkaa yskimään, vanha punamulta olisi tiensä päässä silloin.

Vihreät nousi yliopistokaupungissa suurimmaksi puolueeksi 19,9 prosentin ääniosuudellaan ja sai eniten paikkoja kaupunginvaltuustoon. SDP jäi Keski-Suomen pääkaupungissa kakkoseksi (19,3 %) ja menetti kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden vihreille.
Maakuntalehden päätoimittaja Pekka Mervola kiittelee vihreiden tapaa johtaa Jyväskylää.
”Kaupungin asioiden hoito ja poliittinen ilmapiiri on tällä vihreiden johtamalla valtuustokaudella ollut toimivaa. Kärkipoliitikko Meri Lumela on korostetun asialinjainen”, Mervola kirjoittaa kolumnissaan.

Keskisuomalaisista demaripäättäjistä löytyy hieman toisenlaista kerrottavaa.

9

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paikalliseen hoivakotiyhdistykseen kytkeytyvät talousrikosepäilyt ovat hallinneet Jyväskylän sosiaalidemokraateista kerrottuja uutisia. Keski-Suomen käräjäoikeudessa puidaan kahden demarivaltuutetun Jari Blomin ja Ahti Ruoppilan vastuita yhdistyksen ja sen yhtiöiden asioihin.

      Satojentuhansien eurojen rikosepäilyissä pääepäiltynä on entinen demaripoliitikko ja kunnanjohtaja Pentti Tossavainen. Mervola muistuttaa lukijoitaan tapahtumista ja päätyy lakoniseen toteamukseen: ”Sosiaalidemokraattien kannatus on heijastumaa puolueen valtakunnallisesta menestyksestä.”


      Tapausesimerkki kuvastaa sitä, että kuntavaalit ovat aina myös valtakunnalliset vaalit - muutenhan SDP:n nousu ja vihreiden romahdus eivät ole Jyväskylässä järjellä selitettävissä.
      Hirtehisesti voidaan toki todeta, että keskisuomalaiset äänestäjät valitsevat vaaleista toiseen Teuvo Hakkaraisen sinne, minne viitasaarelainen kulloinkin mielii. Juuri Jyväskylän kaupunki on sahurin vankkaa tukialuetta.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b68b6b6-aa29-459e-aab6-3bc7b2dc0b9e

      SDP:n tulevaisuuden menestystä ei kuitenkaan ratkaise puheenjohtaja Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion pitkäikäisyys. Työväenpuoluetta eivät myöskään nosta menestykseen - tai upota avantoon - yksittäiset paikalliset toverit.

      Valtiovarainministeriö (VM) julkisti maanantaina raportin, jossa kuvailtavassa pelissä panoksena on pohjoismaisen sosiaalidemokratian olemassaolo Suomessa sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan. Siksi raportti on saanut demaripiireissä kiihkeäksi luonnehdittavan vastaanoton.

      ”Suomi on jäänyt jälkeen relevanteista vertailumaista, kuten muista Pohjoismaista, Saksasta ja Alankomaista. Työn tuottavuus on kasvanut Suomessa vaimeasti ja tulee jatkossakin laahaamaan perässä vertailumaita”, virkamiesnelikko maalaa ukkospilviä taivaanrantaan.

      Ratkaisuksi VM:n virkamiehet esittävät työmarkkinoiden mullistamista: ”Työmarkkinoiden toimintaa parantaisivat palkkojen ja muiden työehtojen laajempi sopiminen yritys- ja toimipaikkatasolla, työn vastaanottamisen kannustimien parantaminen ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka.”
      ”Tehokkailla työmarkkinoilla työvoimakustannukset määräytyvät joustavasti sellaiselle tasolle, jolla yritysten on kannattavaa palkata uusia työntekijöitä. Lisäksi työtä syntyy korkeamman tuottavuuden toimialoille, joissa arvonlisäystä syntyy. Jos hinnat eivät jousta vapaasti, työmarkkinoille aiheutuu tehottomuutta ja talouden suhdanteiden vaikutukset työllisyyteen vahvistuvat. Esimerkiksi tutkimusten mukaan yleissitovien työehtosopimusten seurauksena oleva palkkojen jäykkyys heikentää työllisyyttä erityisesti taantumissa”,

      Sannan aika päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin, ei ole kykyjä vastata haasteisiin.

    • Anonyymi

      UPM tuskin jää ainoaksi tunnetuksi yritykseksi, joka kieltäytyy jatkossa neuvottelemasta edes paikallisia työehtosopimuksia.

      Talvella työmarkkinoilla on aprikoitu sitä, seuraako teollisuuden työnantajaliitoista mahtavin eli Teknologiateollisuus ry metsäalan esimerkkiä.

      Jos Teknologiateollisuus lakkaisi neuvottelemasta ammattiliittojen kanssa vientiyritysten työntekijöille yleissitovia työehtosopimuksia, ratkaisu käytännössä tarkoittaisi jäähyväisiä suomalaiselle työmarkkinamallille.

      Sosiaalidemokraattisen ay-liikkeen on sopeuduttava muutokseen.

      Jos SDP puolueena yrittää estää paikallisen sopimisen yleistymistä, se jää kaatuvan kuusipuun alle.

      Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on vedonnut toistuvasti liittojohtajiin, jotta nämä sallisivat paikallisen sopimisen viemisen tesseissä niin pitkälle kuin mahdollista.

      – Suhtaudumme myönteisesti paikallisen sopimisen edistämiseen työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän kautta, mutta kielteisesti sen edistämiseen lainsäädännön kautta, Palola kirjoitti viestipalvelu Twitterissä 1. helmikuuta.

      Palola oli yksi niistä sosiaalidemokraateista, jotka alkoivat tukea ajatusta Marinin noususta SDP:n johtoon jo vuoden 2016 paikkeilla.

      Pääministerinä Marin kantaa suurta vastuuta työväenliikkeen sopeutumisesta murrokseen.

      Minimipalkkalain säätäminen lienee edessä, koska merkittävä osa suomalaisista työntekijöistä jää jatkossa yleissitovien tessien ulkopuolelle.

    • Anonyymi

      SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin vieraili viime vuonna Jämsässä, kun UPM ilmoitti sulkevansa Kaipolan paperitehtaan. Olympiavuonna 1952 perustetun tehtaan lakkautus on yksi esimerkki siitä, miten teollisuuden keskipalkkaiset työpaikat vähenevät Suomessa. 6 MINUUTIN lakko LAITTOI PALJON IHMISIÄ TYÖTTÖMIKSI, JA OSA SAI SIIRRON MM TALVIVAARAN KAIVOKSELLE AKKUTEHTAASEEN.

      Juuri keskipalkkaiset ja keskiluokkaiset palkansaajat ovat olleet SDP:n ominta äänestäjäkuntaa.

      Edessä on väistämättä sosiaaliturvan remontti.

      Pienipalkkaisen työn vastaanottamisen on oltava jatkossa kannattavaa. Poliitikot joutuvat hyväksymään malleja, joissa sosiaaliturva parantaa toimeentuloa siten, että työssä käyvä ihminen saa kuukaudessa aina enemmän rahaa käyttöönsä kuin tukien varassa elävä lähimmäisensä.

    • Anonyymi

      On se kumma kun SDP tyytyy tuollaiseen tyttöseen asioiden hoitajana.

    • Anonyymi

      Demarithan syyttää Keskustaa alijäämäisestä taloudesta

    • Anonyymi

      SDP puuttuu johtajat, tyttösille tuli tilaa.

      • Anonyymi

        Rinteen Antin jälkeen nyt oli tilaa heikoimilllekkin.


      • Anonyymi

        Onko persujen Sivari Neiti parempi nieleskelijä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4493
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3294
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      17
      2812
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2747
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2607
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1741
    Aihe