Se mitä ei koskaan

olisi saanut aloittaa kysymättä henkilöltä itseltään, mikä hänelle on tärkeintä elämässä. Siihen on vain yksi ainoa oikea vastaus, vakituinen mukava työpaikka. Niin se oli vuosia sitten ja on yhä. Sen täytyy olla ensin kunnossa ennen kuin uuteen ihmiseen tutustuminen alkaa kiinnostaa. Kävit tanssimassa, mutta ihminen joka voi huonosti monella tapaa ei jaksa suhteilua. Sitä vain koettaa selvitä jotenkin päivästä toiseen. Täytyy myös olla se tunne ettei "kertomista" enää ole, että se on vain sinun oma juttusi mitä sinä elämältäsi haluat. Mieluummin myös elettäisiin ilman sairauksia, jotka ovat kauan jatkuneen stressin aiheuttamia. Stressi vähenee jos ei ole meteliä. Myös lähisukulaisilta toivotaan kunnioitusta yksityisasioihin. Muuten on vaarana se että yhtyes katkeaa. Kunpa mitään niin valtavan laaja-alaista ei olisi koskaan aloitettu!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa melkoiselta sitku-elämältä. Jos kaikkeen ryhtymisen edellytys on muiden asioiden oleminen kunnossa, mihinkään ei tule koskaan alkaneeksi ja elämä jää elämättä. Jonkin aloittaminen voi viedä muitakin asioita eteenpäin. Elämässä voi yhtä aikaa olla onnea ja onnettomuutta. Ennalta lukittu asioiden kulkujärjestys ei jätä tilaa elämän eteen heittämille tilaisuuksille, jotka jäävät huomaamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

olisi saanut aloittaa kysymättä henkilöltä itseltään, mikä hänelle on tärkeintä elämässä. Siihen on vain yksi ainoa oikea vastaus, vakituinen mukava työpaikka. Niin se oli vuosia sitten ja on yhä. Sen täytyy olla ensin kunnossa ennen kuin uuteen ihmiseen tutustuminen alkaa kiinnostaa. Kävit tanssimassa, mutta ihminen joka voi huonosti monella tapaa ei jaksa suhteilua. Sitä vain koettaa selvitä jotenkin päivästä toiseen. Täytyy myös olla se tunne ettei "kertomista" enää ole, että se on vain sinun oma juttusi mitä sinä elämältäsi haluat. Mieluummin myös elettäisiin ilman sairauksia, jotka ovat kauan jatkuneen stressin aiheuttamia. Stressi vähenee jos ei ole meteliä. Myös lähisukulaisilta toivotaan kunnioitusta yksityisasioihin. Muuten on vaarana se että yhtyes katkeaa. Kunpa mitään niin valtavan laaja-alaista ei olisi koskaan aloitettu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu