Minä olen translähivanhempi ja olemme perustamassa uusperhettä kumppanini kanssa.
Meillä on kaiken kaikkiaan kuusi lasta (neljä minun ja kaksi kumppanini). Nuorin lapsista on kolme ja vanhin 14. Lapset ovat ottaneet asian aivan ihanasti, mutta eksien puolen isovanhemmat ajavat vihakampanjaa. Tämä on siis pieni paikkakunta ja tilanne on hyvin kiusallinen. Suurin osa ihmisistä kyllä suvaitsee ja ymmärtää meitä ja raukkauttamme.
Ovatko muut sateenkaariperheet joutuneet mustamaalaamisen kohteeksi? Minusta tuntuu välillä, että haluan vain muuttaa isompaan kaupunkiin, vaikka Joensuuhun.
Transmies ja uusperhe
Anonyymi
0
60
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03740- 433331
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv563057Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv342928- 162878
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452710- 442360
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h382252- 422115
- 451899