Kosken kyvyttömät miehet

Anonyymi

Mitä tehdä sellaiselle miehenkuvatukselle joka lupaa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista mutta jättää joka kerran asiat puolitiehen jos siihenkään?

Ukko ei viitsi/jaksa tehdä mitään kodin/parisuhteemme eteen. Ollut nuoruudessaan kuulemma Koski Tl:n "kovimpia jätkiä" ja sen perusteella luokittelee itsensä pitäjän kultakimpaleeksi jonka minä "onnellisena voittajana" sain naitua - mutta on kyllä nykyään pelkkä "laakereillaan lepäävä lapamato".

Mies viihtyy nykyään enemmän keskustelupalstoilla ja facessa kuin edes sohvallamme. Niissä hän kehuu itseään edelleen tutuille ja tuntemattomille, haastaa riitaakin jos joku asettuu poikkiteloin ja kiillottaa kilpeään (ennen koronaa tottakai) myös lähiseudun "baariparlamentissa" kavereidensa kesken.

Totuus on kuitenkin se että Koskelta löytyvät ne luusereimmat ukot. Pahinta on jos eivät ole asuneet/käyneet muualla laajentamassa katsantoaan vaan edelleen tuijottavat maailmaa saman "sontaluukun" lävitse. Kateellisimpia ja mustasukkaisimpia äijiä mitä Varsinais-Suomesta löytyy. Etten sanoisi vielä että narsisteja koko sakki.

Siskoni on yhdessä Lapista kotoisin olevan rempseän miehen kanssa ja taidankin vaihtaa samoin lappilaiseen, siellä on nimittäin totuttu pitämään hyvänä sekä elämänkumppani että huusholli. - Ja jos ei niin onhan Turussa ulkomaista vertakin tarjolla, hekin ovat tottuneet tekemään ja yrittämään eri tavalla mitä nämä paikalliset "uroot".

Turun läänin Koskella voidaankin kuvata seuraava Hölmölä, avustajia nimittäin löytyy huru mykke, ainakin näitä joutilaita jätkiä jotka tietävät kaikesta kaiken ja nostavat itsensä maailman ykkösiksi..... ainoastaan omassa pääkopassaan.

Elokuvan ohjaajalla on helppo homma ansaita muutama Jussi- tai Venla-patsas, kiitos Koski Tl:n saamattomuudessa luonnonlahjakkaiden ukonketaleiden.

No niin, eiköhän sitä tässä jo tullutkin, aamen ja kiitos. Kuppiloita ei tarvitse laittaa kuntoon Koskella, riittää että vaihdatte "vain" asiakkaat. :D

3

2595

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      sorka

      • Anonyymi

        Hääkii vain kossun voimalla... kylillä puhuvat.


    • Anonyymi

      Mitä on olla Kosken kovin jätkä?? Kyvyttömistä kovin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      353
      1066
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      738
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      676
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      48
      571
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      471
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe