IL kirjoittaa: Keskustan pohjoiskarjalainen kansanedustaja Hannu Hoskonen piti kovan puheen eduskunnassa keskiviikkona.
Hoskonen sanoi, että EU:n yhteisvastuullinen elpymispaketti rikkoo EU:n liittymissopimusta, jonka mukaan mitään yhteisvastuuta ei EU:ssa ole. Hoskosen mukaan suomalaisten verorahat on käytettävä suomalaisen hyväksi.
– Kannattaisi kertoa totuus tälle maalle ihan semmoisena kuin se on eikä väännellä ja käännellä, Hoskonen pauhasi eduskunnassa keskiviikkona.
– Totuus on tässä asiassa se, jos perustamme tulonsiirtounionin, se on tälle maalle todella valtava virhe, peruuttamaton virhe, jota ikinä ei saada peruutettua, ja tätä virhettä Suomi ei missään nimessä saa tehdä, Hoskonen jatkoi.
Palautetulva
Hoskosen tapaa ajattelee moni muukin keskustalainen. Hoskosen kannalta ongelmallista on kuitenkin se, että keskusta on hallituspuolue, ja hallitus on vahvasti sitoutunut EU:n historialliseen 750 miljardin elpymisvälineeseen.
Eikä keskustassa, kuten ei muissakaan puolueissa, katsota hyvällä aisan yli potkijoita ja keskustan tapauksessa lisäksi hallitussovun horjuttajia.
Hoskonen kertoo Iltalehdelle saaneensa eilisen puheensa jälkeen valtavan määrän puheluita ja sähköposteja. Sähköposteja on hänen mukaansa satoja.
– Jos minä tänä iltana iltana ryhdyn niitä sähköposteja selvittelemään, niin kyllä siinä puoliyöhän menee, Hoskonen sanoo.
– Meille yritetään nyt markkinoida yhteisvastuuta, jota ei EU:n säännöissä ja sopimuksissa ole. Meillä koheesiopolitiikka, joka on sovittu liittymissopimuksessa.
Hoskonen kertoo keskustelleensa torstaina aamulla kolmen talousasiantuntijan kanssa.
– Kaikki he varoittivat, että jos tähän ensimmäiseen pakettiin lähdetään mukaan, niin jatkoa seuraa. Euroopassa tästä puhutaan avoimesti; Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz , Ranskan presidentti Macron, Italian tuleva pääministeri Mario Draghi. Draghi sanoi, että luodaan yhteinen eurooppalainen budjetti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta siellähän me nyt olemme, velkaunionissa.
Hoskonen kertoo keskustelleensa torstaina aamulla kolmen talousasiantuntijan kanssa.
– Kaikki he varoittivat, että jos tähän ensimmäiseen pakettiin lähdetään mukaan, niin jatkoa seuraa. Euroopassa tästä puhutaan avoimesti; Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz , Ranskan presidentti Macron, Italian tuleva pääministeri Mario Draghi. Draghi sanoi, että luodaan yhteinen eurooppalainen budjetti.
Tätä olemme juuri pelänneet, me joutuisimme maksamaan etelän veteläin ikuista velkaa, ja he eläisivät kuin pellossa.