Puolangan El Chapo ryhtyi riitelemään menettämästään kj:n virasta

Anonyymi

Juuan kunnanjohtajan virkaa tavoitellut Esko Rautiainen on jättänyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen Juuan valtuuston päätöksestä, jolla se valitsi Henri Tanskasen kunnanjohtajaksi.

Rautiainen vaatii päätöksen kumoamista. Hän katsoo, että Tanskanen ei täytä viran kelpoisuusehtoja. Lisäksi päätös sisältää Rautiaisen mukaan hänen ikäänsä perustuvaa lainvastaista syrjintää.

Hakuilmoituksessa kunnanjohtajalta edellytettiin kokemusta julkishallinnon johtavista tehtävistä. Rautiaisen mielestä Tanskasen työ maahanmuuttoviraston ylitarkastajana on asiantuntijatehtävä, joka sisältää hieman esimiestehtäviä, mutta ei ole kelpoisuusvaatimuksissa edellytetty johtava tehtävä.

Juuan kunta kertoi hakuilmoituksessa myös arvostavansa johtamistaitoa, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, elinkeinoelämän ja kuntien välisen yhteistyön tuntemusta, juridista osaamista sekä työkokemusta kunnallishallinnon johtavista tehtävistä. Tanskasella ei ole Rautiaisen mukaan näyttöä mainituista asioista.

Lisäksi Rautiainen katsoo sosiaalisen median perusteella, että Tanskanen on edellisen kunnanjohtajan Markus Hirvosen opiskelukaveri ja jonkinasteinen ystävä ja Hirvosen olisi pitänyt siksi jäävätä itsensä kunnanjohtajan valinnan valmistelusta.

Juuan valtuulto valitsi Henri Tanskasen yksimielisesti 14. joulukuuta. Vuodesta 2016 Juukaa johtanut Markus Hirvonen siirtyy Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi.

9

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä hakija hakee työpaikka yli vuoden työttömyysjakson päättämiseksi.
      5.1.2020 sääliä hakeva raukka yrittää vedota vahuuteen, jotta saisi viran. Miksi ei vetoa valituksessaan pitkäaikaistyöttömyyteen?

      • Anonyymi

        Kiepissä on kesätyötekijä haku päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiepissä on kesätyötekijä haku päällä.

        Kiepissä on kyrvän nupin kiilottajan paikka auki. Hakijalla pitää olla sitten perseauki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiepissä on kyrvän nupin kiilottajan paikka auki. Hakijalla pitää olla sitten perseauki.

        Kiepissä on niin kova palkkasia hommia että pitää olla persaukinen eli niin sanotusti köyhä että tilille tai lompakkoon mahtuu se palkka.


    • Anonyymi

      Kiepin parkkiin housuttomien bemari kuskien luo poiju kauppiasta. kyllä perseet hakeutuu poijun luo jos aalto ei vie poijua perseen luo.

      • Anonyymi

        Ilmankos moni tykkää sammua pielisen rantaan. Aamulla sit heräillään poiju perseessä.


    • Anonyymi

      Vanhantien vemputtelijan virka on auki.

    • Anonyymi

      K.U.U.K.E.R.I.N.
      N.E.L.L.I.
      V.O.I.S.I.
      A.L.K.A.A.

    • Anonyymi

      Pitäisikö kiepin hankkia siivoja vessalle? On aika tahranen paikka se kiepin vessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2914
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1684
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1448
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1302
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      224
      1216
    Aihe