https://www.lapinkansa.fi/valtion-maille-halutaan-satoja-tuulivoimaloita-lis/3114571
Voi kun näin olisi Sievissäkin.
Metsähallitus: paikallisyhteisön hyväksyntä tärkeää tuulivoimarakentamisessa
5
107
Vastaukset
- Anonyymi
Siis kunpa Sievissäkin kuunneltaisiin lähiasukkaita.
Olisi tosi mielenkiintoista tietää, mikä johti Sievin kuntapäättäjät siihen lopputulemaan, että tuulivoima-asioissa ei tarvitse ollenkaan kuunnella lähiasukkaita. Tässä on vinkki Sieviläisen toimittajille: voisitteko haastatella Sievin kuntapäättäjiä tuulivoimapolitiikasta Sievissä? Ja juuri tuohon kysymykseen olisi myös hyvä saada vastaus, siis miksi lähiasukkaat laiminlyöntiin täysin. Onko se keskustan politiikkaa? - Anonyymi
Köyhät kunnat hyvin harkitsemattomasti toimivat kaavoittaessaan tuulivoima-alueita asutusten läheisyyteen. Hanke saattaa olla vain muutaman intressissä ja kärsijöitä taas on pilvin pimein. Tämä ei ole kestävän kehityksen politiikkaa, vaan aiheuttaa muuttoliikettä pois kunnasta. Pienen kunnan tulisi päinvastoin huolehtia juurensa/monien sukupolvien ajan asumuksensa kunnassa omaavien hyvinvoinnista, elinolojen turvaamisesta ym. muuallakin kuin vain kaunistelluissa vuosiraporteissaan. Onhan tosi, että harvemmin kuntaan muuttaa joku muualta. Eli sitä kautta väkiluku ei tule kasvamaan. Sievissä on kohta vain vanhuksia ja lapsia! Asuinpaikka haetaan naapuripitäjistä, jotka saavat myös Sievissä työssäkäyvien verotulot. Päätösvalta paikallistasolta/kunnalta esim. tuulivoiman osalta tulisi ehdottomasti siirtää valtakunnan tasolle, jossa toivottavasti ainakin jatkossa löytyy asiantuntemusta eikä kaikki ole vain pelkkää politikkaa.
- Anonyymi
Just noin.
- Anonyymi
Oli muuten mielenkiintoinen kuva taannoisessa Sieviläisessä: Ministeri Lintilä oli käymässä Jakosissa. Näytti siltä kuin Lintilä olisi ollut itkuun purskahtamassa. Ei olisi ihme, niin suuresta vääryydestä kun on kyse.
- Anonyymi
Hyvä havainto tuosta kuvasta, josta puheen ollen minulta kysyttiin, että ketkä siitä hankkeesta oikein hyötyvät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1169889Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774992Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694812Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73280Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92471Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071720- 471516
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541501Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591434Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651351