Huomioitavaa liittyen tulivoimasopimukseen

Anonyymi

Tuulivoimayhtiön intressi on saada maksimi hehtaarit suunnitellulta tuulivoimala alueelta maanvuokrasopimukselle, siksi metsänomistajille markkinoidaan "mitä enemmän annat hehtaareja sopimukselle, sitä enemmän saat vuokraa".

Tutustuessaan tarkemmin sopimukseen ei asia kuitenkaan olekaan näin, sopimuksessa mainitaan että lopullinen tuulivoimala alue määritellään vasta lopuksi.

Toisin sanoen, metsänomistaja on lähes aina poikkeuksetta antanut kaikki liikenevät kiinteistötunnukset maanvuokrasopimukselle, jopa sellaiset joissa saattaa olla oma talo sekä peltoja saman kiinteistönumeron alla kuin metsäpalsta.

Tuulivoimayhtiö tarvitsee ilmeisesti rahoittajaa varten, kuin ehkä myös valtiota varten mahdollisimman paljon maanvuokrasopimuksia (hehtaareja) jotka sitten välittömästi kiinteistörasitetaan vuokrasopimuksen ajalle (usein 35 tai 50 vuotta) kiinteistö rekisteriin.

Tämän lisäksi tuulivoimayhtiö vaatii (ellei se ole jo uusin sopimusteksteihin sisällytettykin) että metsän omistaja antaa ns. etusijajärjestys oikeuden omistamiinsa kiinteistönumeroihin, toisin sanoen tuulivoimayhtiön tekemä kiinnitys tuulivoima-alueen rakennelmiin, myllyihin jne. menee yksityisen metsänomistajan kiinnityksen yläpuolelle.

Kun tarkastelee tuulivoimasopimusta on siellä maininta, että tuulivoimayhtiöllä on yksinoikeus jatkaa ko. maanvuokrasopimusta "toistaiseksi" sopimuksessa sovitun vuokra-ajan päätyttyä. Lisäksi sopimuksessa on merkitty, että vuokraaja (siis tuulivoimayhtiö) poistaa edellä mainitun tuulivoimarasitteen ko. kiinteistötunnuksilta vuokra-ajan päätyttyä.

Uudemmissa vuokrasopimuksissa ei myöskään ole sisällytetty lainkaan irtisanomispykälää, kuten oli vielä vanhemmissa.

Toisinsanoen allekirjoittaessaan tälläisen sopimuksen täytyy olla tietoinen siitä, että ko. sopimuksesti ei tule kukaan eikä koskaan pääsemään irti. Kun vuokra-ajat ovat edellämainitun pituisia voidaankin myös olettaa, että sikäli mikäli tulevaisuudessakin tuulivoimateknologia menee näin suurin harppauksin eteenpäin kuin tähän mennessä on kyseinen tuulivoima-alue vuokra-ajan päätyttyä auttamattomasti vanhentunut, ellei omistaja ole siihen investoinut suurella rahalla ja päivittänyt vuokra-aikana teknologiaa, näin tuskin tulee käymään kun kyseessä on usein taustalla ulkomaiset sijoitusyhtiöt olisikin oletettavaa että heidän laskelmiensa mukaan tuulesta tilitettävä raha saa vuokra-ajan puitteissa hyvän takaisinmaksun sekä tuoton ilman erityisiä teknologian miljoona investointeja päivitykseen.

Kun sitten vuokra-aika on tulossa päätökseen voisikin ajatella että omistaja, ulkomainen rahoitusyhtiö haluaakin "siirtää" tulevan riskinsä ja myydä omistuksensa edelleen ehkäpä uudelle epäilyttävälle taholle. Sopimuksissa mainitaan että tällaisista omistajan vaihdoksista ei tarvitse metsänomistajaa itseään edes informoida.

Metsänomistaja itse ei tiedäkään näin kuka todellisuudessa omistaa metsässään sijaitsevan voimalaitosalueen.

Se että alkuperäinen metsänomistaja (siis joka on allekirjoittanut tuulivoima maanvuokrasopimuksen) on myynyt metsäalueensa seuraavalle uudelle omistajalle siirtyy allekirjoitettu sopimus edelleen rasitteena uudelle omistajalle.

Kun sitten mahdollisesti joskus tulee eteen vanhentuneen teknologian myllyjen purkaus alkaakin kiivas keskustelu myyjän sekä uuden omistajan välillä siitä, kenen vastuussa purkamiskustannukset olisivat, siis onko sopimusosapuoli vaiko uusi omistajat jonka metsässä tuulivoimala seisoo vastuussa tästä. Lain edessä jälkimmäinen, siis nykyinen omistaja on vastuussa kaikista kuluista.

Vaikka allekirjoitetussa sopimuksessa mainittaisiinkin että tuulivoimalan omistaja purkaa ja vastaa kustannuksista (paitsi betonijalustasta joka maisemoidaan) voi käytännössä tämän kohdan täyttäminen olla mahdotonta sikäli jos omistaja ei ole kenenkään tiedossa kuten tilanne on tällähetkellä julkaistujen mediatietojen valossa Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoimaloissa.

Lisäksi metsänomistajan on hyvä tiedostaa riskit mahdollisista EU-maataloustukien takautuvista palautuksista siinä tapauksessa että omistajan EU-tukiin peltoihin on tehty rasite tuulivoimalle ja sopimuksen mukaan hallintaoikeus olisi näin siirtynyt tuulivoimayhtiölle. Tällaisiin kohteisiin tulisi erikseen haettava hyväksyntä tuulivoimala yhtiöltä että voisi jatkossa hakea EU-tukiin oikeuttavaa tukirahaa kiinteistölle.

Tuulivoima asia on kaiken kaikkiaan niin uusi suomessa, että useita jo edelläkin mainittuja kohtia on mahdotonta tietää, vasta kun niistä syntyy ennakkotapauksia, siihen ei varmaankaan mene kuin hieman yli 10 vuotta kun tällaisia päätöksiä tullaan joutumaan tekemään.

On tiedostettava myös se tosi asia, että maanvuokrasopimukselle annetut ja tuulivoimalle kaavoitetut metsäalueet eivät olekaan jatkossa enää talousmetsää vaan voimalaitos aluetta. Valtio tulee näille aluille kehittämään lähivuosina täysin uudenlaisen veron kannettavaksi

12

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas sama joukkopostitus useisiin paikkoihin tällä viikolla.

      Kirjoittaja lienee kateellinen kun naapurin maalle on pystytetty tuulivoimaloita.
      Turha kateellisuus rasittaa sydäntä ja koko perhe-elämää.
      Anna hevosen surra, sillä on suurempi pää.

      • Anonyymi

        Pitäisikö olla vahingoniloinen siitä jos naapuri on mennyt allekirjoittamaan hänelle kohtuuttoman huonon sopimuksen? Mielestäni maita ei pitäisi antaa lainkaan vuokralle. Mitähän siitä seuraisi?

        Tuulivoima on epäluotettavaa, kuten aurinkösähkökin.
        Nuo vihreiden ideoinnit kuulostavat kyllä humpuukilta.


    • Anonyymi

      Hyvää tietoa tuli tässä.

      En usko että Tammelan syrjäkulmilla tarvitsen tätä, mutta moni muu maanomistaja jossain päin Lounais-Hämettä voisi hyötyä tästä antamastasi tiedosta, jotta ei suostu tällaiseen kusetukseen. Ei kai tuulimylly-yhtiö pääse pakkolunastamaan sopivia maa-alueita, eikö se ole vain julkisen sektorin käyttämä tapa tarpeelliseen tontin tai isommankin maa-alueen käyttöön saamiseen? Silloin varmaan pitää olla jo kaavakin tuulivoimasta tehtynä.

    • Anonyymi

      Pakkolunastuksen hoitaa kaavoittava viranomainen, kunta, kaupunki.
      Jos mennään pakkolunastukseen on se pitkä ja byrokraattinen prosessi.
      Ennenminkin tuulivoimayhtiö pyrkii "ostamaan" nimiä papereihin.
      Kun laitat nimen saat esim. eur 1000 rahaa heti käteen.
      Tuulivoimayhtiöllä ei ole aikaa odotella, sopimukset on heillä katkolla ja sakot juoksee jos menee liikaa aikaa.

      • Anonyymi

        "Kun laitat nimen saat esim. eur 1000 rahaa heti käteen."

        voi voi teitä täysin tietämättömiä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässä hieman ennakkotietoa metsänomistajille joilla on mylly metsässään:

      https://yle.fi/uutiset/3-11742751

      Suomen laki, kun ei ulotu rajojemme ulkopuolelle, niin velvoitetaan metsänomistajat hoitamaan purku ja jätehuollon omin kustannuksin, sellaisissa tilanteissa että tuulivoimala olisi myyty ulkomaiselle investointiryhmälle joka on joko varaton tai ei ole tiedossa.
      Riskit realisoituu lähivuosina, tulee mielenkiintoisia lööppejä luettavaksi päivälehtiin.
      Mielenkiintoisia lukuhetkiä toivottaen.

    • Anonyymi

      Samoja mielipidekirjoituksia jaellaan, kyllä suomalaiset ovat kateellisia. huhHuh.
      Kaikki asiat hoituvat parhain päin.

    • Anonyymi

      tulee monelle ikävänä yllätyksenä purku ja jätehuoltovelvollisuus kun myllyt tule purkuikään. Mediassa on uskoteltu myllyjen iäksi muka 25 vuotta mutta jo nyt puretaan nuorempia myllyjä.

      Kun uusien myllyjen teknologia on huomattavasti tehokkaampaa kuin ehkä vain noin 10 vuotta vanhan niin kukaan ei ole enää valmis investoimaan vanhaan teknologian huoltoihin ja korjauksiin yhtään.

      Tällöin laki vaatii maanomistajaa purkamaan ja hoitamaan jätehuolto. Ensin menee metsänomistajan omaisuus varasaran alle ja vasta sen jälkeen tulee kunta hoitamaan loput jos ei riittänyt.

    • Anonyymi

      nonnii tänä vuonna alkaakin sitten tapahtua uutta, kaavoitetut metsäalueetkin siis tuulivoimala alueet tulevat varmasti maapohjiltaan kiinteistöverotuksen piiriin

      https://vm.fi/kiinteistoverouudistus

      Maapohjien arvostamisjärjestelmän uudistamishanke
      Valtiovarainministeriö asetti joulukuussa 2016 hankkeen uusien hintavyöhykkeiden luomiseksi kiinteistöverotusta varten (VM142:00/2016). Maanmittauslaitos vastaa hankkeen toteutuksesta. Hankkeessa ovat VM:n ja MML:n lisäksi mukana Kuntaliitto, Verohallinto sekä maa- ja metsätalousministeriö.

      Hankkeen tavoitteena on luoda uusi hinta-aluekartta maapohjien verotusarvojen määrittämistä varten koko maan kattavasti. Yhtenäisen hinnan alueet perustuvat markkinahintoihin eli toteutuneisiin kiinteistöjen ja osin myös asuntojen kauppahintatietoihin.

      Tavoitteena on, että kiinteistöille voidaan laskea maapohjan verotusarvo uutta hinta-aluekarttaa hyödyntämällä siten, että jokaiselle kiinteistölle saadaan yksilöivällä kiinteistötunnuksella sijaintia vastaava arvo. Maapohjien hinta-aluekarttaa päivitetään uudistuksen jälkeisinä vuosina alueellista hintakehitystä mittaavia indeksejä soveltaen. Hinnat lasketaan kokonaan uudestaan joka kolmas vuosi.

      Koko maan kattavasta hinta-aluekarttasta valmistui ensimmäinen versio keväällä 2020, ja sen hinnat on tarkoitus laskea uudestaan viimeisimmillä tiedoilla keväällä 2021.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      64
      3194
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      137
      2246
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1838
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      168
      1513
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1408
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1406
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1371
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1162
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1120
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1058
    Aihe