Minulla on ikävä aikaa, jolloin oli varaa syödä joskus ravintolassa

Ikävää olla köyhä
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Koskaan en ole nauttinut ravintolassa syömisestä tai käymisestä. Muuten vihaan baareissa käymistä nuorena tuli käytyä kun muutkin kävi mutta nyt en kyllä halua jos ei ole pakko. Enkä kyllä käy ravintolassa syömässä vaikka voisin. Inhottavaa ja ahdistavaa.

Äänestä

Haa haa, tosi köyhä olet!

Äänestä

En ole koskaan vapaaehtoisesti käynyt ravintolassa syömässä, enkä käy.
Äsken soittivat hyvän laulun ratiossa <3.

Äänestä

Kerran ison ravintolan ainut kasvisruoka pitsan lisäksi oli riisiä ja herne-maissi-paprikaa. Etniset hyviä, mutta pyöritetäänkö orjilla.

Äänestä

Miksi susta tuli köyhä?

Äänestä
  • Omaa tyhmyyttäni varmaan. Raha ei pysy hyppysissä. Lisäksi maksan apuna läheisen pikavippejä

    Äänestä

Syön ravintolassa jokainen arkipäivä, vaikka yleisen mielipiteen mukaan olen köyhyysrajalla. Kympillä saan monipuolisen laadukkaan aterian, jälkiruokineen.

Salaatit ovat tuoreita ja monipuolisia. Niitä tuleekin syötyä enemmän, kuin kotona tehden tulisi. Aikaa jää myös muuhun enemmän.

Se on arjen luksusta, mikä tekee hyvää minulle. Ruokaa ei tarvitse myöskään heittää koskaan pois. Aina juuri oikea määrä.
50€ viikossa ei ole paljon. Maksaahan se ruoka kotonakin tehty. Yksin asuessa, itse tehden ei juurikaan säästöä edes synny.

Noin vuosi sitten avattu ravintola tekee hyvin innovatiivista ruokaa. Se sai minut päätymään ulkona syömiseen.

Äänestä

Ei ole varaa käydä ravintoloissa syömässä. Ei ole töitä ja muihin kuin ilmaisiin töihin ei enää kelpaa, ei päivärahalla raski ravintolaan mennä. Onneks pystyn itse tekemään ruokaa, ostan alennuksista päiväysvanhoja tuotteita, teen niistä ruuat ja pistän pakkaseenkin. Ennen tuli aikoinaan käytyä, kiinalaisessa jne.., nykyään tulee turhan tyyriiksi käydä, sillä rahalla saa ostettua kotia evästä. Mutt voi muistella niitä aikoja milloin pystyi käymään, onpahan maistanut muutakin kuin itsetehtyä kotiruokaa.

Äänestä
  • Niin ja netti on täynnä hyviä ruokaohjeita onneksi. Voi kehittää kokkaustaitojaan. ap

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ikävää olla köyhä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu