Seura ei Raamatun teksteissä TODELLAKAAN tarkoita minkään nimisen liikkeen jäsenten seuraa

Anonyymi

Eriseura on sellainen seura, jonka opetuksissa Kristus YKSIN, (siis hänen antamansa syntiuhri koko maailman syntien edestä) , ei riitä pelastamaan syntisiä kadotuksesta.

Tällaisia seuroja on todella paljon, ikävä kyllä. Eri nimiset ryhmittymät pyrkivät väen vängältä julistautumaan Kristuksen paikalle. Ja alkavat kuvittelemastaan asemasta käsin tuomita muita Kristukselle kuuluvia, esimerkiksi eriseuraisiksi.

HE asettuvat keskiöön, Kristus-ruumiin pääksi julistamalla muille, "me olemme ainut oikea Kristuksen seurakunta maan päällä".

Kysymys on langenneen luonnon ylpeydestä. Ylpeys on pukeutunut hengelliseen kaapuun.

Kristittyjen on valvottava tässäkin asiassa, ettei mene mihinkään sellaiseen joukkoon tai ryhmään joka julistautuu erikoisryhmäksi, tavalla taikka toisella. Kristuksen seurakunta ei koostu ylpeistä ihmisistä, vaan sellaisista joilla on elävä synnintunto ja Jumalan armon nälkä joka päivä. Ja ilo jokaisesta sellaisesta, joka Jumalan sanan kautta tulee synnintuntoon, ja Jumalan armon ja anteeksiantamuksen nälkään.

Jeesuksen seuraaja kuolee lihalle, hän ei enään luota lihaansa, ei sen tunteisiin, ei sen kokemuksiin, ei sen menetyksennälkään, ei sen kunnianpyyteisiin, ei sen ylpeisiin itsekehuihin, ei sen "parannuksiin".

Kol. 2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
Kol. 2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
Kol. 2:22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Kol. 2:23
- Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; ...

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
***) ... mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kol. 3:3 ...
***) - Sillä te olette kuolleet,
***) - ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika harva esikoislestadiolainen jaksaa lukea tuollaista pitkää kirjoitusta. Jos joku heistä jaksaakin se ajatuksella lukea niin ymmärtääköhän hän sen,, mitä siinä kirjoituksessa yritettiin hänelle kertoa?

      • Anonyymi

        eihän tullaisen kirjoittelun tarkoituskaan ole ymmärryksen antaminen

        tarkoituksena on kirjallinen esiintyminen ja itsensä pakonomainen esiintuominen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3579
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1256
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      249
      1096
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      984
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      299
      954
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      922
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      913
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      879
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      874
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      864
    Aihe