Kyllä otti päähän jälleen kerran lähikaupassa.

Anonyymi

Ulko-ovessa on hallituksen ohjeet, että kaupassa suositellaan maskeja ja käsidesi on kassan luona.
Voi hyvä jumala kun kolme kakaraa noin 16 vee nauroivat, kiljuivat ja kovaan ääneen mistään turvaväleistä ja kasvomaskeista piittaamatta pyörivät liikkeessä, ostivat energiajuomaa ja karkkeja ja jotain muuta namia ja poistuivat niin, että noin 70 cm oli minuun turvaväli, jos tuota turvaväliksi voi kutsua.

Miksi myyjät K-marketissa eivät lainkaan puutu huomauttamaan, miten kaupassa pandemian aikana tulee käyttäytyä ja suojautua ja ottaa kanssaihmiset huomioon ja se turvaväli.???? Pitäisikö oikein kirjoittaa liikkeiden nimet tänne, auttaisiko yhtään.

Kyllästynyt virusta levittäviin kakaroihin!

32

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta puhut. Kakarat ovat niitä viruksen levittäjiä. Kurinpalautusta pitäisi kauppiaiden ja myyjien antaa, eikä vaan naureskella takaisin. Asiakashan se on tollanen kakaran hupakkokin. Jotain rotia.

    • Anonyymi

      Hellanlettakset pitävät itseään ihan maanperintönä testamenteista piittaamatta.

    • Anonyymi

      Olen aina välttänyt asuinalueita joissa elää lapsiperheitä niiden touhuja ei jaksa
      Ei kannata käydä kaupoissa jossa on kouluja tms lähellä

    • Anonyymi

      Just K- marketit, ei vahingossakaan kotikasvatus, kouluissa sata varmaan valistettu. Ei aika ihmisetkään näy muistavan kaupan kassajonossa kun takana oleva hengittää niskaan, pääsääntöisesti ihmiset on varovaisia.

      Apteekkimme edessä joskus jonoa odottamassa vuoroa niin joku pyyhältää sisään jopa ilman maskia jonosta välittämättä.

      No todellisuudessa hyvin toimii kaupoissa maskit on 99 % käytössä.

    • Anonyymi

      Ei kauppa pakota maskin käyttöön, se on pelkkä suositus, joten miksi siitä pitäisi kauppiaan alkaa asiakkaalle vouhkaamaan vaikka on maskitta kaupassa. Nuoret ovat energisiä ja iloisia, siitä ei pitäisi pahastua..

      • Anonyymi

        Siitä iloisuudesta ja kovaan ääneen mylvimisestä kyllä tällaisena aikana suuttuu ja tulee vihaiseksi, kun eivät kakarat pidä mistään mitään väliä. Mikäli itselläni riski-ikään kuuluvana ei olisi ollut suunenäsuojainta FFP2, niin oireeton tai jopa positiivinen nuori olisi tuolla menolla tartuttanut minuun koronan. Näin se todellisuudessa menee. Olen muuten inhonnut aina kakaroita.

        Jos eivät osaa käyttäytyä ja kotona on vanhemmat vailla järkeä ja älyä niin sillon saa olla vihainen ja inhoa täynnä.

        Olen tavannut myöskin suunenäsuojaa käyttäviä nuoria ja sellaisia, joilla on älyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        """Olen muuten inhonnut aina kakaroita."""

        Olet sitten itse sellainen aikuisena syntynyt? On siinä ollut äidilläsi vaikea synnytys.
        Vai inhositko itseäsikin kakarana?

    • Itse, kun käyn päiväkävelyllä, on tullut mieleen, että jotkut eivät ole varmaan kuulleet koronasta, eikä turvaväleistä mitään.
      Nuoriso tulee polkupyörillä kahta rinnan ja suurina rykelminä keskellä käytävää.
      Aikuiset käsikynkkää keskellä käytävää.
      Eilen, kuulin, että joku tulee nopeammin, kun minä. Menin aivan jalkakäytävän reunaan.
      Tämä hekilö meni keskellä käytävää ohi, hyvä, ettei hihaani hipaissut, kun suurien lumivallien takia, jalkakäytävät ja kävelytiet ovat kapeammalla, kun muuten.
      Ihmetyttänyt, etteikö koulussa asiasta valisteta.
      On turha syytellä THLää ja hallitusta.
      Meistä itsestämme se lähtee. Järjen käyttöä ei laki kiellä, eikä sen käyttämättä jättämisestä ole suositustakaan.

      • "Eliaana"

        Niin neitonen.
        Corona ei ole suoranaisesti tauti.
        Se on keino yrittää muuttaa radikaalisti maailman Poliittista ympäristöä.
        Neito hallitukset, Kamalat Harjukset, Trump nurin, oikeuden-käynnit jne.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Eliaana"

        Niin neitonen.
        Corona ei ole suoranaisesti tauti.
        Se on keino yrittää muuttaa radikaalisti maailman Poliittista ympäristöä.
        Neito hallitukset, Kamalat Harjukset, Trump nurin, oikeuden-käynnit jne.

        H.

        Kieroa Kiinalaista?

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Kieroa Kiinalaista?

        H.

        Jos ei mitään konkreettista voi tehdä, niin miksi jauhaa täällä sitten tyhjänpäiväisesti?

        Tottakai voi kysyä kauppiaalta, että miksi turvavälejä ei pidetä.
        Yleensä on lattiassakin teipit.

        Ihan hyvä olis ottaa kouluihin yhteyttä!

        No, altistukaa rauhassa koronalle, ja jaaritelkaa täällä loputtomiin!
        Yks hailee.

        "Anonyymi"

        Ajelin aamulla kauppaan taksilla.
        Minulla ei ollut maskia.
        Kaupassa kävelin ympäriinsä.
        Keräillen ostoksia.
        Ei ollut naamallani maskia.
        Menin kassalle.
        Ilman maskia.
        Kävelin taksi-asemalle ilman maskia.
        Istahdin Taksiin ja ajelin kotiin.
        Ilman maskia.
        Kotona purin repustani ostokseni kaappeihin.
        Ilman maskia.
        Aivastin kerran.
        Nyt varmaan maailma pelastuu, kun niin monta vanhusta tartutin?

        Joko auton reppanas hajos looullisesti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joko auton reppanas hajos looullisesti?

        "Anonyymi"

        Ei.
        Sitä peittää vain runsas-luminen vaippa.
        Ja minun jalkani ovat Diebeteksen valtaamat.
        Autooni vaihdatan, katsastuksen ohella tuuli-lasin.
        Kunhan Kevät koittaa.
        -
        Vaihto maksaa 410€.
        Katsastuksen hinnasta en voi olla varma.
        Olethan huomannut tyttä-hallituksemme ahneet tavoitteet?
        -
        Autoni ei ole reppana.
        Kaikki tarvittava on uusittu.
        118Hp. mitattu
        Tuuli-lasin uusinnan jälkeen autonikin on sirkeä.
        -
        Sehän kun voi olla looullinenkin.

        Voi reppanaa.
        Myötähäpeää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei mitään konkreettista voi tehdä, niin miksi jauhaa täällä sitten tyhjänpäiväisesti?

        Tottakai voi kysyä kauppiaalta, että miksi turvavälejä ei pidetä.
        Yleensä on lattiassakin teipit.

        Ihan hyvä olis ottaa kouluihin yhteyttä!

        No, altistukaa rauhassa koronalle, ja jaaritelkaa täällä loputtomiin!
        Yks hailee.

        Oletkos Sinä noussut tänään ´´väärällä jalalla, ´´ kun tällainen keskusteleminen noin pännii.
        Etkö ole huomannut, että yleensäkin ihmiset keskustelevat asioista joille eivät voi mitään, joille eivät tee mitään.
        Tämä kyseessä oleva asia on sellainen, että jokainen voi tehdä jotakin, jotkut vaan eivät tee
        vaikka voisivat.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        No joo, jaaritelkaa nyt loppupäivä tätä asiaa ja jatkakaa huomenna.
        Onhan keskusteltavaa!

        Jos ei viikonloppu riitä, niin ensi viikolla lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No joo, jaaritelkaa nyt loppupäivä tätä asiaa ja jatkakaa huomenna.
        Onhan keskusteltavaa!

        Jos ei viikonloppu riitä, niin ensi viikolla lisää.

        En kerkee nyt enää jaaritella, lähden saunaan.
        Sinulle toivon hyvää viikonloppua ja toivottavasti löydät iloisempaa mieltäkin.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        En kerkee nyt enää jaaritella, lähden saunaan.
        Sinulle toivon hyvää viikonloppua ja toivottavasti löydät iloisempaa mieltäkin.

        Paitsi että aloittaja tuolla valittaa, ja muut perässä.
        Lähetä oikeaan osoitteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo, jaaritelkaa nyt loppupäivä tätä asiaa ja jatkakaa huomenna.
        Onhan keskusteltavaa!

        Jos ei viikonloppu riitä, niin ensi viikolla lisää.

        Tälle palstalle ei ole hyvä jumittua, jos pää pelaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että aloittaja tuolla valittaa, ja muut perässä.
        Lähetä oikeaan osoitteeseen.

        Sinä vastasit minulle ja minä Sinulle, en tiedä miksi mielestäsi osoite oli väärä.

    • Anonyymi

      Pysy kotona pahasuopa mäkättäjä.

    • Anonyymi

      On todella paljon ketjuja, jotka ei ole julkisuuteen kirjoittamisen arvoisia.
      Melkein kerrotaan koska on pyllynsä pyyhkinyt.

      • Anonyymi

        Olkaa armollisia elämänhallintansa menettäneille asioitaan levitteleville
        vanhuksille. Eivät he enää ymmärrä mitkä asiat lukijoita kiinnostavat.
        Heidän mielestään juuri heidän pienet arkiset asiansa ovat kaikkein kiinnostavimmat maailmassa.
        Kun ei muuta ole enää, eikä maailman asioita pysty seuraamaan, kertoo siitä mitä
        omassa arjessa on. Eihän se ketään kiinnosta, mutta ei ole pakko lukea.
        Voi joskus ystävällisen kommentin heittää, että heillä pysyy mieli korkealla.

    • Anonyymi

      CIA Mossad = Covid 19

    • Anonyymi

      Voi voi melkein kiinnostaa sun henkes.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      85
      4520
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3314
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3005
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2936
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2757
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2737
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1811
    Aihe