Olen tuntenut pitkäaikaisesti muutaman miespuolisen henkilön, jotka omaavat vahvoja narsistisia piirteitä. Eivät ole sukua keskenään, mutta olen pistänyt merkille, että kummatkin tulevat hyvin toimeen kylmässä vähässä vaatetuksessa. Eritoten tämä korostuu tilanteissa, joissa tekemisen keskiössä ovat heidän omat projektinsa. Esimerkiksi kotitaloa, mökkiä tai autoa rempataan syyskylmillä t-paidassa, yms.
Jos joutuvat jelppamaan toista, niin usein ollaan pian valittamassa kylmästä säästä.
Ehkä tämä toleranssi kylmälle on näiden kahden henkilön kohdalla vain sattumaa, eikä sinällään liity narsismiin. Toisaalta voisiko tällä olla jokin merkitys evoluutiossa? Esimerkiksi itsekästä tavoitetta täyttäessään, olisi eduksi olla huomioimatta ulkoisia häiriötekijöitä, kuten juuri kylmyyttä. Tämä ajatus tietenkin täysin omaa mutua.
Narsistisilla piirteillä ja kylmyyden sietokyvyllä jotakin yhteyttä?
4
95
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös jokainen ihminen keskity ja aherra täysillä mieluummin omiensa kuin muiden asioiden parissa? Innostuneena unohtuu pienet haitat kuten kylmyys. Vastenmielinen homma puolestaan saa hampaat kalisemaan vilusta helteelläkin. Ei kai tällä ominaisuudella ole mitään tekemistä narsististen piirteiden kanssa, joita niitäkin on jokaisella enemmän tai vähemmän.
- Anonyymi
Mua kiusanneet on kaikki olleet laihoja. Ketterinä kuin hillerit ne huitoo, pomppii ja puokkoilee, kyyläten josko jostain voisi vielä hyötyä. Näkyiskö vielä jotain jota vois kiusata (ensin aina tosi ystävällinen) ja tulla nähdyksi. Huomiohakuinen narsisti voi kokea narsistista raivoa jos ei saa kaikkien täyttä huomiota. Kaikki ei ole huomiohakuisia. Mutta kaikki kaapinovet pitää avata, yleinen rajattomuus. Kaivoi takintaskut ja laukut.
Ei narsisti istu paikallaan kuulostelemassa sisintään, kun ei ole mitä kuunnella. Ei vaan sen pitää säätää jotain kokoajan ja perusaineenvaihdunta on nopea. Sanotaan että psykopaatilla ei pulssi nouse kuin muilla, tarvii enemmän stimulaatiota. Tuttuni on juoneet rankasti, heiluneet kännissä. Narsisti tykkää ryypätä, koska silloin sikaillessa voi laittaa kaiken kännin piikkiin. Aivan kaiken.
Kylmänsieto on joku mihin voi totutella, ja voi narsisti olla lihavakin. Voi myös olla tosi laiska ja saa muut tekemään puolestaan muttei silloinkaan ole juonimatta. Tässä vain joitakin havaintoja. - Anonyymi
Minulla samantapaisia havaintoja on parista ihmisestä. Toinen ei pysty olemaan paikallaan ja on jotenkin tunnoton myös fyysisesti. Kiirettä pitää aina enkä koskaan ole nähnyt sairaana, vaikka usein väittänyt olleensa silloin kun on jotain apua tarvitttu. Toinen taas oli pomomies, jolle päälliköiminen oli se oma juttu. En muista, että koskaan olisi ollut sairaslomalla, vaikka oltiin kymmenen vuotta samassa työpaikassa. Ei onneksi minua pahemmin kiusannut.
- Anonyymi
Tunteiden puuttuessa se on kuin robotti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727