Väistämätön romahdus (offtopic)

Suomi on tippumassa.

Tippumisen syy on siinä että munaton demokratia on taannut sen että vallassa eivät ole ne joiden uskotaan olevan vallassa.

Ihmiset eivät kyseenalaista. He haluvat helppoja ratkaisuja, maksimoida omaa etuaan.

Nashin peliteorian mukaan tehokkain strategia on toimia sekä omaksi että yhteisönsä eduksi. Suomi-yhteisö on tässä suhteessa täydellinen irvikuva tuosta tilanteesta. Jokainen toimii omaksi hyväkseen mutta vain todella harva koko Suomen hyväksi.

Vallan kahvassa on liian monta kättä. Vaatimukset tuloksista ovat liian korkeita ja hallitusta vaihdetaan toivossa että seuraavat keksivät jotain parempaa. Tämä tietenkin on harhaa niin kauan kuin kaikki ajattelevat vain omaa etuaan ja yrittävät maksimoida sitä, maan hallituksella ei ole mitään saumaa sanella niitä sääntöjä joiden avulla kokonaisuus säilyy ehjänä.

Tämän vuoksi hallituksestamme tulee väistämättä erilaisten yhteisöjen pelinappula. Hallinto byrokratisoituu, hajoaa, vaikeutuu koska ohjaavia eturyhmiä on liikaa. Jotkut vahvistuvat, toiset heikkenevät - putojia on entistä enemmän ja heistä tulee lopulta valtion hylkääjiä kunhan tajuavat tilanteensa.

Samalla valtiosta on muodostunut kulissi taisteleville ja riistäville eturyhmille. Valtion koneistot valjastetaan väkivaltaan jolla pidätellään tippuneiden joukkoa tekemästä vallankumousta ja pakotetaan heidät suoraan orjuuteen palvelemaan herraa, omistajia - niitä jotka ovat osanneet pelata.

Tämän mahdollistaa järjestelmä jossa suuri keskiluokka on unohtanut kuinka ajatellaan ja muutetaan maailmaa. Keskiluokalle voidaan uskotella eliitin puolesta että heillä on mahdollisuus riippumattomuuteen ja samanlaiseen vaurauteen kuin eliitillä - tämä ajaa keskiluokan tavoittelemaan tähtiä ja riitelemään keskenään. Kaikki ryntäävät ottamaan palansa kakkua - kukaan ei lopulta saa paljoakaan. (Eliitillä on oma kakkunsa, pienempi kuin keskiluokan - mutta juuri eliitille sopiva).

Keskiluokka vihaa tippuneita koska heistä on enimmäkseen riesaa. Keskiluokka ei tajua että tippuminen johtuu keskiluokan omasta itsetuhoisesta ja tuhovasta ryntäyksestä ja siksi keskiluokastakin tulee lopulta tippuneita.

Mistä lähtien Matti Vanhasen avioero on ollut tärkeämpi kuin ne konkreettiset päätökset joita eduskunnassa tehdään? Ketään ei tunnu enää kiinnostavan mitä siellä säädetään ja miksi - kenen eduksi? Ihmislle tarjotaan jotain mikä on äärimmäisen helppoa, uutta hiusmuotia, aviodraamaa ja muuta sellaista. Asioita joita ei tarvi ajatella - se ajatteleminen kun on niin pirun vaivallosita ja vaatii aikaakin.

Suomalaisista on tehty lauma ärsyyntyneitä vihaisia idiootteja joita voi ohjailla oikeilla signaaleilla. Sopulilauma valjastetaan ja juoksutetaan loppuun sen tavoitellessa elämää jota ei ole eikä tule - ennekaikkea siksi että ne hyvät arvot on unohdettu.

Toisaalta se nukketeatteri jota valtio nyt edustaa (ja ei, äänestäjät eivät ole niitä nukkemestareita - he ovat vaalikarjaa) onkin jo oikeastaan turha ja toimii kokonaisuuden etua vastaan teki se mitä tahansa. Todellinen valta ja ratkaisut löytyvätkin lukijoiden päästä ja sydämestä, kieltäytymisestä ohjailuun ja tinkimättömästä yhteisen edun ja kokonaishyvän tavoittelusta.

Se on aate joka ei ole vielä syttynyt - mutta jota aletaan joissain piireissä jo hyvin pitkälti tiedostaa. Minä ja mun frendit. Asa - Leijonaa mä metsästän. Ottakaa vaikka bittorrentilla.
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Selviytymisstrategioita on kehitelty täälläkin päässä pidempään :-)
Ei ole olemassa Suomea.

Äänestä
  • "Ei ole olemassa Suomea."

    Niin. Ei kokonaivaltaisena yhteisönä jolla on yhteinen tavoite. Tämä suomi jonka väitetään olevan olemassa kiteytyy leijonavaakunakoruun joka ei merkitse mitään konkreettista, se on vain riipus jonka kuvitellaan olevan jotenkin maaginen.

    Toisaalta on - mutta se on vain kieli ja tietty kulttuuripääoma, symboli. Luultavasti suomalaisuus syntyy uudelleen jossain vaiheessa mutta ei ylhäältä alas vaan alhaalta ylös. Järkevien yhteisöjen alkaessa toimia keskenään ja muodostaessa uuden struktuurin joka kykenee toimimaan itsenäisesti. Tuo struktuuri valloittaa lopulta kaiken hiljaisesti ja pakottaa asiat taas kuntoon. Toivottavasti ainakin. Sitten joskus ihmiset kieltäytyvät uhrautumasta pedolle koska on olemassa myös järkevä vaihtoehto.

    Tämä ei tapahdu ennenkuin menetämme lähes kaiken ja joudumme rakentamaan maan uudelleen -> vasta sitten arvon tuntu ja yhteisymmärrys saavat sijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nolla Nolla Tyhjä Nolla kirjoitti:

Suomi on tippumassa.

Tippumisen syy on siinä että munaton demokratia on taannut sen että vallassa eivät ole ne joiden uskotaan olevan vallassa.

Ihmiset eivät kyseenalaista. He haluvat helppoja ratkaisuja, maksimoida omaa etuaan.

Nashin peliteorian mukaan tehokkain strategia on toimia sekä omaksi että yhteisönsä eduksi. Suomi-yhteisö on tässä suhteessa täydellinen irvikuva tuosta tilanteesta. Jokainen toimii omaksi hyväkseen mutta vain todella harva koko Suomen hyväksi.

Vallan kahvassa on liian monta kättä. Vaatimukset tuloksista ovat liian korkeita ja hallitusta vaihdetaan toivossa että seuraavat keksivät jotain parempaa. Tämä tietenkin on harhaa niin kauan kuin kaikki ajattelevat vain omaa etuaan ja yrittävät maksimoida sitä, maan hallituksella ei ole mitään saumaa sanella niitä sääntöjä joiden avulla kokonaisuus säilyy ehjänä.

Tämän vuoksi hallituksestamme tulee väistämättä erilaisten yhteisöjen pelinappula. Hallinto byrokratisoituu, hajoaa, vaikeutuu koska ohjaavia eturyhmiä on liikaa. Jotkut vahvistuvat, toiset heikkenevät - putojia on entistä enemmän ja heistä tulee lopulta valtion hylkääjiä kunhan tajuavat tilanteensa.

Samalla valtiosta on muodostunut kulissi taisteleville ja riistäville eturyhmille. Valtion koneistot valjastetaan väkivaltaan jolla pidätellään tippuneiden joukkoa tekemästä vallankumousta ja pakotetaan heidät suoraan orjuuteen palvelemaan herraa, omistajia - niitä jotka ovat osanneet pelata.

Tämän mahdollistaa järjestelmä jossa suuri keskiluokka on unohtanut kuinka ajatellaan ja muutetaan maailmaa. Keskiluokalle voidaan uskotella eliitin puolesta että heillä on mahdollisuus riippumattomuuteen ja samanlaiseen vaurauteen kuin eliitillä - tämä ajaa keskiluokan tavoittelemaan tähtiä ja riitelemään keskenään. Kaikki ryntäävät ottamaan palansa kakkua - kukaan ei lopulta saa paljoakaan. (Eliitillä on oma kakkunsa, pienempi kuin keskiluokan - mutta juuri eliitille sopiva).

Keskiluokka vihaa tippuneita koska heistä on enimmäkseen riesaa. Keskiluokka ei tajua että tippuminen johtuu keskiluokan omasta itsetuhoisesta ja tuhovasta ryntäyksestä ja siksi keskiluokastakin tulee lopulta tippuneita.

Mistä lähtien Matti Vanhasen avioero on ollut tärkeämpi kuin ne konkreettiset päätökset joita eduskunnassa tehdään? Ketään ei tunnu enää kiinnostavan mitä siellä säädetään ja miksi - kenen eduksi? Ihmislle tarjotaan jotain mikä on äärimmäisen helppoa, uutta hiusmuotia, aviodraamaa ja muuta sellaista. Asioita joita ei tarvi ajatella - se ajatteleminen kun on niin pirun vaivallosita ja vaatii aikaakin.

Suomalaisista on tehty lauma ärsyyntyneitä vihaisia idiootteja joita voi ohjailla oikeilla signaaleilla. Sopulilauma valjastetaan ja juoksutetaan loppuun sen tavoitellessa elämää jota ei ole eikä tule - ennekaikkea siksi että ne hyvät arvot on unohdettu.

Toisaalta se nukketeatteri jota valtio nyt edustaa (ja ei, äänestäjät eivät ole niitä nukkemestareita - he ovat vaalikarjaa) onkin jo oikeastaan turha ja toimii kokonaisuuden etua vastaan teki se mitä tahansa. Todellinen valta ja ratkaisut löytyvätkin lukijoiden päästä ja sydämestä, kieltäytymisestä ohjailuun ja tinkimättömästä yhteisen edun ja kokonaishyvän tavoittelusta.

Se on aate joka ei ole vielä syttynyt - mutta jota aletaan joissain piireissä jo hyvin pitkälti tiedostaa. Minä ja mun frendit. Asa - Leijonaa mä metsästän. Ottakaa vaikka bittorrentilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu