Ei pysty eikä jaksa

enää. Menet töihin ja toivot ettei enää mitään kuuluisi tai näkyisi, mutta jälleen pettymys. Miten kauan ihminen voi jaksaa sellaista toimintaa. Jossain vaiheessa lopullinen raja tulee tavalla tai toisella vastaan. Kunpa ymmärtäisitte nuo lauseet ja olisi hiljaista. Tarvitaanko hiljaisuutta yhtä kauan kuin on ollut "meteliä" ennen kuin jaksaa aloittaa vieraaseen ihmiseen tutustumisen. Kaikki varmaan ymmärtävät sen, että harteille kertyneestä painolastista on ensin päästävä pois, ennen kuin voi siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Itse täytyy itsenä pelastaa. Osa-aikaisesti pienten kanssa ja muu osa-aika työ hiljaisessa rauhallisessa paikassa. Stressi voi tappaa, missä kohtaa sitä on liikaa. Sitä meistä ei kukaan tiedä. Alkaa vahvistua se käsitys, että enneuni oli todellakin enneuni, ei enää juhlita pyöreitä vuosia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kenestä kerrot, en elämääni halua. Yksityisasiat eivät ole "julkisia".

Äänestä
  • Nämä lauseet toimivat aina, kerrotaanpa kenestä tahansa. Mitään ei olisi koskaan saanut aloittaa lupaa kysymättä. Elämää pilattu liian kauan ja liikaa jatkuvaa "meteliä", mikä ei tunnu koskaan loppuvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

enää. Menet töihin ja toivot ettei enää mitään kuuluisi tai näkyisi, mutta jälleen pettymys. Miten kauan ihminen voi jaksaa sellaista toimintaa. Jossain vaiheessa lopullinen raja tulee tavalla tai toisella vastaan. Kunpa ymmärtäisitte nuo lauseet ja olisi hiljaista. Tarvitaanko hiljaisuutta yhtä kauan kuin on ollut "meteliä" ennen kuin jaksaa aloittaa vieraaseen ihmiseen tutustumisen. Kaikki varmaan ymmärtävät sen, että harteille kertyneestä painolastista on ensin päästävä pois, ennen kuin voi siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Itse täytyy itsenä pelastaa. Osa-aikaisesti pienten kanssa ja muu osa-aika työ hiljaisessa rauhallisessa paikassa. Stressi voi tappaa, missä kohtaa sitä on liikaa. Sitä meistä ei kukaan tiedä. Alkaa vahvistua se käsitys, että enneuni oli todellakin enneuni, ei enää juhlita pyöreitä vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu