Tiedän, että kun tätä kysyn tulee paljon vitsikkäitä vastauksia.
Mutta:
Onko kukaan tutkija koskaan selvittänyt sen suomalaisen käsityksen historiaa ja syitä miksi ruotsalaisia pidetään homoina? Kuinka vanha tämä käsitys on? Itse veikkaisin 1970-lukua.
Onko mitään kirjaa, artikkelia, mitään?
Onko kellään mitään uskottavaa vastausta.
Miksi juuri ruotsalaiset
76
7297
Vastaukset
- itsetunto
Johtuu siitä että ruotsalaiset miehet opetetaan pienestä pitäen huolehtimaan hygieniastaan ulkonäöstään ja vaatetuksestaan. Nämä siistit ja tyylikkäät miehenpuolet kun sitten osui aikoinaan samoille risteilyille kuin 2-3 päivää pesemättöminä ja samoilla vaatteilla matkanneet suomikaupparatsut pikkujoulumatkallaan, porukan ainut nainen erehtyi ihailemaan ruotsalaisten olemusta. Eipä suomalainen enempää tarvi. HOMO.
Okei, ei yleistetä. Mahtuu juntteja ruosiinkin ja suomeen näitä fiksuja, ainakin nykyään... Siellä 70-luvulla asia oli noin.- ttt
väite että kaikki ruotsalaiset on homoja on suurin väärä markkinointi mitä koskaan onn nähny. Tukhomassa kävellessä voi vaan ihmetellä mieskauneutta, ja useimmat niistä on heteroita! Ruotsalaiset vaan osaa pitää parempaa huolta ulkonäöstään, ja sehän sitten pikkuveli-Suomea ärsyttää.
- Anonyymi
No,homo mikä homo..mikä ihmettää?
- Anonyymi
ttt kirjoitti:

Junteille on kaikki homoja jotka pukeutuvat fiksusti ja pitävät huolen ulkonäöstään.
Kun he itse käyvät saunassa kerran viikossa ja kulkevat samoissa vaatteissa - Anonyymi
ttt kirjoitti:
väite että kaikki ruotsalaiset on homoja on suurin väärä markkinointi mitä koskaan onn nähny. Tukhomassa kävellessä voi vaan ihmetellä mieskauneutta, ja useimmat niistä on heteroita! Ruotsalaiset vaan osaa pitää parempaa huolta ulkonäöstään, ja sehän sitten pikkuveli-Suomea ärsyttää.
Ihan niin miehet Tukholmassa ovat huolitellusta pukeutuneet, kas kun se opetetaan jo niille lapsesta asti.
Puhtaus ja siistit vaatteet pitäisi olla jokaiselle ihan normaali asia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No,homo mikä homo..mikä ihmettää?
Näitähän ihmetyttää kaikki mistä eivät ymmärrä mitään . Junteille nauretaan muualla ja ei ymmärretä että vieläkin on niin takapajulla olevia ihmisiä .
No seuraava polvi sitten onkin jo tietoista porukkaa eivätkä keskustelemihmisten ihan yksityisistä asioista - Anonyymi
Niin kun suomalaisia meni täältä metsästä ruotsiin töihin niin svedut pukeutui hyvin käyttäytyvät sivistyneesti. Tosin miksi Espanjassa sanonta , älä tekeydy tyhmäksi , niin sanatarkka käännös on älä tekeydy ruotsalaiseksi .
- hyvin monet
Kävin 1970-luvulla ensimmäisen kerran Ruotsissa ja ensimmäinen ruotsalainen johon törmäsin Tukholmassa oli homo joka yritti houkutella minut mukaansa
- Jussi
Se että törmäsit homoon ei liene mitenkään outoa. Lienee ainoa joka sinusta juuri sillä hetkellä oli kiinnostunut. Ei se vielä todista sitä että heitä olisi erityisen paljon. Otitko sinä aktiivisesti yhteytta ympärilläsi oleviin ihmisiin? Todennäköisesti näytit juuri sellaiselta ulkomaalaiseselta joka tuskin hakee poliisia tai muita apuun kun sinua "ahdistetaan". Olemuksesi paljasti myös sen että tuskin alat heiluttaa nyrkkejä. Piiritys jatkui tietenkin siksi että kaikki mitä ao. voisi sillä menetää oli jääminen ilman havittelemaa uhriaan.
Sanoitko selkokielellä että asia ei sinua kiinnosta? - siksi
Jussi kirjoitti:
Se että törmäsit homoon ei liene mitenkään outoa. Lienee ainoa joka sinusta juuri sillä hetkellä oli kiinnostunut. Ei se vielä todista sitä että heitä olisi erityisen paljon. Otitko sinä aktiivisesti yhteytta ympärilläsi oleviin ihmisiin? Todennäköisesti näytit juuri sellaiselta ulkomaalaiseselta joka tuskin hakee poliisia tai muita apuun kun sinua "ahdistetaan". Olemuksesi paljasti myös sen että tuskin alat heiluttaa nyrkkejä. Piiritys jatkui tietenkin siksi että kaikki mitä ao. voisi sillä menetää oli jääminen ilman havittelemaa uhriaan.
Sanoitko selkokielellä että asia ei sinua kiinnosta?Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinen - Homomies
siksi kirjoitti:
Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinenPuhut täyttä höpönlöpöä. Miksi miehistä pitävät homot olisivat olleet kiinnostuneita sinusta, jos olet naismainen mies. Omapa on ongelmasi. Itse ainakin olen kiinnostunut miehekkäistä homomiehistä enkä naismaisista heteroista.
- mutta
Homomies kirjoitti:
Puhut täyttä höpönlöpöä. Miksi miehistä pitävät homot olisivat olleet kiinnostuneita sinusta, jos olet naismainen mies. Omapa on ongelmasi. Itse ainakin olen kiinnostunut miehekkäistä homomiehistä enkä naismaisista heteroista.
jotkut homot ainakin on kiinnostuneita naismaisista miehistä
Eli miehistä joilla on kauniit kasvot ja pitkät naismaiset hiukset niinkuin minulla oli 1970 luvulla
Homot ahdistelivat minua Suomessakin
Iltaisin ja öisin tuli usein kaupungilla homoja ehdottelemaan lähempää tuttavuutta kanssani - Erkki
mutta kirjoitti:
jotkut homot ainakin on kiinnostuneita naismaisista miehistä
Eli miehistä joilla on kauniit kasvot ja pitkät naismaiset hiukset niinkuin minulla oli 1970 luvulla
Homot ahdistelivat minua Suomessakin
Iltaisin ja öisin tuli usein kaupungilla homoja ehdottelemaan lähempää tuttavuutta kanssaniOnko se ahdistelua jos homo osoittaa kiinnostusta sinuun, silloinhan kaikki miesten naisiin kohdistama on ahdistelua. Ahdistelu on kiinni käymistä, tai painostamista.
- mielestäni
Erkki kirjoitti:
Onko se ahdistelua jos homo osoittaa kiinnostusta sinuun, silloinhan kaikki miesten naisiin kohdistama on ahdistelua. Ahdistelu on kiinni käymistä, tai painostamista.
Esimerkiksi homo tuli kerran yöllä kaupungilla ehdottamaan minulle seksiä kanssaan
Ehkä se ei vielä ole ahdistelua,mutta se on,kun homo seurasi perässäni ja toisti ehdotuksensa
Sanoin piruuttani että suostun jos maksat 500 markkaa
Vastasi että liian kallista ja lopetti seuraamisen - Jussi
siksi kirjoitti:
Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinenAsia on varmasti niin kuin kerrot että ulkonäkösi herätti huomiota. Mutta se ei kerro siitä onko homojen määrrä jotenkin poikeuksellisen suuri niin kuin viittasit, vaan sen että ulkonäkösi veti puoleensa sen ainoan silloin paikalla olleen.
- jebu
mielestäni kirjoitti:
Esimerkiksi homo tuli kerran yöllä kaupungilla ehdottamaan minulle seksiä kanssaan
Ehkä se ei vielä ole ahdistelua,mutta se on,kun homo seurasi perässäni ja toisti ehdotuksensa
Sanoin piruuttani että suostun jos maksat 500 markkaa
Vastasi että liian kallista ja lopetti seuraamisenNo ei tuo tarkota että vain homot ahdistelee. Jos nainen kokisi saman niin sillon ahdistelija olis hetero... yksinkertasta ja aika todennäkösesti useakin nainen on kokenut saman asian... Sitä en kiistä, etteikö tuollanen seuraaminen olis ahdistelua mutta tuossa tapauksessa kyse on vain sun huonosta tuuristas, ei niinkään homoista ...
- Anonyymi
siksi kirjoitti:
Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinenNo vpi perse,kysyitkö tanskan ja norjan homosrksuaaleilta mitä ne tykkää susta? Tykkääkö ne lykkiä sua sontareikään tai kainalon?
- Anonyymi
Älä viitsi valehdella, ei kukaan homo houkuttele ihmistä joka on hetero , olen kuullut tämän jutun niin monen ”:omana”:että ihmetyttää tuo tietämättömyys.
Homo nimittäin näkee toisesta josko han on homo tai hetero, joten kukaan ei ole sinua houkutellut yhtään mihinkään. Siinähän yrität saada huomiota väärällä tavalla
Juntit tapaavat sanoa että toiset saa olla homoja ” kun antavat minun ollabrauhassa ”
Joten siinä jo näkyy ettei tiedetä homoudesta mitään.
Ihme kuvan nämä typerykset ovat tehneet homoista mielikuvituksissaann - Anonyymi
Jussi kirjoitti:
Se että törmäsit homoon ei liene mitenkään outoa. Lienee ainoa joka sinusta juuri sillä hetkellä oli kiinnostunut. Ei se vielä todista sitä että heitä olisi erityisen paljon. Otitko sinä aktiivisesti yhteytta ympärilläsi oleviin ihmisiin? Todennäköisesti näytit juuri sellaiselta ulkomaalaiseselta joka tuskin hakee poliisia tai muita apuun kun sinua "ahdistetaan". Olemuksesi paljasti myös sen että tuskin alat heiluttaa nyrkkejä. Piiritys jatkui tietenkin siksi että kaikki mitä ao. voisi sillä menetää oli jääminen ilman havittelemaa uhriaan.
Sanoitko selkokielellä että asia ei sinua kiinnosta?Nämä tarinat ovat tyypillistä junteille , ei heitä kukaan homo ole mitenkään houkutellut
Sillä asia on niin että homo näkee toisesta jos toinen on homo, siis ei vikittele suomipoikaa mitenkään , joten aika oppia asiasta hieman enemmän se kun omat irstaiset mielikuvitukset - Anonyymi
siksi kirjoitti:
Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinenAina vaan paranee mielikuvitus jutut
- Anonyymi
mielestäni kirjoitti:
Esimerkiksi homo tuli kerran yöllä kaupungilla ehdottamaan minulle seksiä kanssaan
Ehkä se ei vielä ole ahdistelua,mutta se on,kun homo seurasi perässäni ja toisti ehdotuksensa
Sanoin piruuttani että suostun jos maksat 500 markkaa
Vastasi että liian kallista ja lopetti seuraamisenTämä se valehtelee reippaasti, kukaan homo ei ole sitä jahdannut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi valehdella, ei kukaan homo houkuttele ihmistä joka on hetero , olen kuullut tämän jutun niin monen ”:omana”:että ihmetyttää tuo tietämättömyys.
Homo nimittäin näkee toisesta josko han on homo tai hetero, joten kukaan ei ole sinua houkutellut yhtään mihinkään. Siinähän yrität saada huomiota väärällä tavalla
Juntit tapaavat sanoa että toiset saa olla homoja ” kun antavat minun ollabrauhassa ”
Joten siinä jo näkyy ettei tiedetä homoudesta mitään.
Ihme kuvan nämä typerykset ovat tehneet homoista mielikuvituksissaannKiitos aamun nauruista
- Anonyymi
siksi kirjoitti:
Olin nuorena miehenä niin hyvän näköinen että homot oli koko ajan kimpussa täällä Suomessakin
Komea hiukan naismainen ulkonäköni veti homoja puoleensa
Siihen aikaan 1970-luvulla minulla oli vielä pitkät hiukset ja näytin lähes naiselta
Ruotsalainen homokin sanoi että olen minä hyvän näköinenEn usko tippaakaan noihin juttuihin, ihan vaan toiveajattelua.
Jos suomalais juntille joku on ystävällinen niin ne luulee että nyt ollaan kiinnostuttu toden teolla. Äei kukaan noin vaan kysele mukaansa sillä kyllä homo näkee toisesta jos hän on homo.
Joten turha luulo että menevät kyselen miltään heterolta , siksi toiseksi naismainen ulkonäkö ei heitä mitenkään kiinnosta , jos nyt luulit niin , kaikki homoparit joita tunnen ovat hyvin miesmäistä ulkonäöltään . Joten jätä luulosi sinne minne ne kuuluu siis historiaan - Anonyymi
mutta kirjoitti:
jotkut homot ainakin on kiinnostuneita naismaisista miehistä
Eli miehistä joilla on kauniit kasvot ja pitkät naismaiset hiukset niinkuin minulla oli 1970 luvulla
Homot ahdistelivat minua Suomessakin
Iltaisin ja öisin tuli usein kaupungilla homoja ehdottelemaan lähempää tuttavuutta kanssaniLopeta jo, ei sinua ole kukaan ahdistellut olet varmaan tätä juttua hokenut niin kauan että itsekkin uskot siihen . Ei homot ole kiinnostuneita naismaisista miehistä mitenkään , joten se on täyttä puppua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä se valehtelee reippaasti, kukaan homo ei ole sitä jahdannut
Muista erään suomalaisen miehen nuoruudesta joka käväisi Ruotsissa niin sepusti samalaisen tarinan homoista, ymmärtämättä ettei kukaan homo olisi koskaan yrittänyt yhden viikonloppu reissun aikana häntä mitenkään houkutella. Se on ihan yleinen vale näiltä junteilla jotka viettivät suomenlaivoilla hommattuja viikonloppuja Ruotsissa . Kovat luulot itsestään kun tämäkin mies meni aikuisena Ruotsiin rippipuku yllä , kai siinä kansalla oli naurussaan pitelemistä . Totuus on se ettei homo ele kiinnostunut heterosta mitenkään, ja siten eivät heitä jahtaa mitenkään . Huomion ; herätys yritykset näiden juttujen takana
- Jussi
Ruotsalaiset tuskin ovat sen enempää homppeleita kuin muuutkaan. Ruotsissa on kuitenkin toinen avoimempi ilmapiiri ja siellä asiasta puhuttiin avoimemmin ja aikaisemmin kuin meillä. Uskallettiin myös avoimesti olla mitä oli ja tämä johti suomipojan näköharhaan kun ei siellä enää eletty kaapissa.
Kyllä ruotsissakin on paljon homofobiaakin vaikka se ilmenee toisella tavalla kuin meillä.- jebu
Se on vain kateutta (: Yksinkertasta... Ruotsissa kun on mooni asia ihan oikeasti paremmin kuin tässä junttimaassa, aina ollut...
- Jussi
jebu kirjoitti:
Se on vain kateutta (: Yksinkertasta... Ruotsissa kun on mooni asia ihan oikeasti paremmin kuin tässä junttimaassa, aina ollut...
Moi Jebu olen pannut merkille että olemme monessa asiassa samaa mieltä. Olisi kivaa vaihtaa vähän ajatuksia suoraan ja saada esim. vähän asiallisempaa keskustelua aikaan tällä palstalla. Minun e-mail on ret@luukku.com
tervesin Jussi - homofobia...
Todellisuudessa se käsitys johtuu siitä, kun Ruotsi oli 70-luvulla taloudellisesti paljon vauraampi, kuin Suomi, siellä oli varaa tuoda esiin uusia trendejä ja varsinkin kun seksuaalinen avoimuus oli 60-luvun hippien mukana tullut skandinaviaan, haettiin seksuaalisuuteen jotain uutta. Eli normaali seksi ei enää kiinnostanut nuorisoa. Olettekos muuten huomanneet, että vanhemmuuttaan homous on katoavaa...
- Anonyymi
Homoja on ollut niin kauan kun ihmisiä on ollut maan päällä , ja Ruotsissa se on nykyisin ihan normaalia että ihminen saa olla se mikä on.
Ja se on suuri helpotus tälle ryhmälle jotka ovat eläneet piilossa elämäänsä. Siis jokainen ihminen on vaan ihminen, ja se mikä seksuaalinen suuntaus kullakin on ei tee ihmisestä mitenkään kummallista tai seksi hullua muka viekoittelee suomipoikaa mukaansa, joten kunhan Suomessakin annettaisiin tietoa näistä asioista ettei nämä pallopäät keksi juttuja ihmisistä joita levittelevät, muka että heitä nyt on homot jahdanneet , lapsellisia tarinoita sinänsä kun kaikki tietää että homo näkee toisen homon, siis ei jahtaa heteroita mitenkään - Anonyymi
olen täysin samaa mieltä homoja ei tarvita mihkään he voisivat harkita kullien leikkausta tai voisi olla normaaleja ihmisiä
- Anonyymi
Niinhän se on, mutta eivät voi toisaalta mitäään sille että eivät ylety edes ymmärtämään että homous syntyy jo sikiöajalla , jotain keomosomeja on eri lailla kun heteroilla . Ruotsissa enemmistö sen ymmärtää , Suomessa ei.
Heillä on oma yksinkertainen käsityksensä tästäkin asiasta , koska tieto asioista ei ole heillä mitenkään kehittynyt.
Kaikki eroavaisuudet on Suomessa aina joko piiloteltu miksi ei näille irvailijoille ole mahdollista tieto asioista että ymmärtäisivät jotain muuta kun omia ennakkoluulojaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen täysin samaa mieltä homoja ei tarvita mihkään he voisivat harkita kullien leikkausta tai voisi olla normaaleja ihmisiä
No sinussa nyt ei ainakaan ole mitään normaalia
- teme
Suomessahan on suhteellisesti enemmän homojaseksuaaleja kuin ruotsissa. Eli Suomessa törmäät homoon suuremmalla todennäköisyydellä kuin ruotsissa
- Ugri
Tutkimusten mukaan Suomessa homot ovat keskimäärin onnellisempia ja hyvätuloisempia kuin heterot. Tuleeko mieleen joku toinen vähemmistö joka on onnellisempi ja vauraampi kuin muut...?
- Per-kel
Ugri kirjoitti:
Tutkimusten mukaan Suomessa homot ovat keskimäärin onnellisempia ja hyvätuloisempia kuin heterot. Tuleeko mieleen joku toinen vähemmistö joka on onnellisempi ja vauraampi kuin muut...?
Oliskohan "Bättrefolket" ? :D
- Anonyymi
Ugri kirjoitti:
Tutkimusten mukaan Suomessa homot ovat keskimäärin onnellisempia ja hyvätuloisempia kuin heterot. Tuleeko mieleen joku toinen vähemmistö joka on onnellisempi ja vauraampi kuin muut...?
Varmaan näin on. Tunnen muutaman homoparin ja heidän avioliittonsa on todella tasapainoinen ja onnellinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan näin on. Tunnen muutaman homoparin ja heidän avioliittonsa on todella tasapainoinen ja onnellinen
Mukava kuulla. Muutama vuosi sitten kun lakimuutos oli pinnalla, äänessä olivat epäilijät. Se siis toimii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan näin on. Tunnen muutaman homoparin ja heidän avioliittonsa on todella tasapainoinen ja onnellinen
ilmeisesti koet toisten onnellisuuden sillä, että joka toinen viikko on apinarokko tai kuppa:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukava kuulla. Muutama vuosi sitten kun lakimuutos oli pinnalla, äänessä olivat epäilijät. Se siis toimii.
Itse tunnen yhden homoparin joiden liitto päättyi väkivaltaisesti ja nykyään he ovat molemmat hakeneet toisilleen lähestymiskieltoa. En siis tiedä muita homopareja mutta näyttäisi siltä että homot eivät voi seurustella ja homo avioliittoja ei saisi syntyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse tunnen yhden homoparin joiden liitto päättyi väkivaltaisesti ja nykyään he ovat molemmat hakeneet toisilleen lähestymiskieltoa. En siis tiedä muita homopareja mutta näyttäisi siltä että homot eivät voi seurustella ja homo avioliittoja ei saisi syntyä.
juuri samaa mieltä miehien ei pitäisi kiihottua toisen miehen näppyläisestä kullista tai paskaisesta peräreiästä. Jumala loi aatamin ja eevan eikä mitään stefania ja hansia rakastelemaan palmujen alla
- Anonyymi
Ugri kirjoitti:
Tutkimusten mukaan Suomessa homot ovat keskimäärin onnellisempia ja hyvätuloisempia kuin heterot. Tuleeko mieleen joku toinen vähemmistö joka on onnellisempi ja vauraampi kuin muut...?
Ihan totta minun ystäväni jotka ovat homoliitossa asuvat ihanassa talossa molemmilla sähköautot ja todella hyvät työpaikat ovat kunnioitettua asemassaan . Lapset hoidellut hyvin ja lasten vaatetus on aina siistiä . Joten kyllä heillä hyvin menee vaikka ovatkin ns vähemmistö ja kaikki pitävät heistä . Molemmilla myös harrastuksia vapaa ajalla , joten kunhan tavalliset hetero peheetkin eläisivät samoilla ehdoilla niin ymmärtäisivät ettei sukupuolisella suuntauksella ole mitään mitä pitäisi hävetä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse tunnen yhden homoparin joiden liitto päättyi väkivaltaisesti ja nykyään he ovat molemmat hakeneet toisilleen lähestymiskieltoa. En siis tiedä muita homopareja mutta näyttäisi siltä että homot eivät voi seurustella ja homo avioliittoja ei saisi syntyä.
No kai homopareissakin avioeroja tulee ovathan vaan ihmisiä , sekään ei ole mitään erikoisen kiinnostavaa tätähän tapahtuu heteroiden perheissä yhtämittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juuri samaa mieltä miehien ei pitäisi kiihottua toisen miehen näppyläisestä kullista tai paskaisesta peräreiästä. Jumala loi aatamin ja eevan eikä mitään stefania ja hansia rakastelemaan palmujen alla
Mistäs sinä olet päähäsi saanut että joku jumala meidät on luonut, kyllä me vaan ollaan tultu tähän maailmaan ihan tavallisella keinolla
- just niin joo
Olen paljon pohtinut tätä asiaa, miksi suomalaiset on keksineet tän leiman ruotsalaisten otsaan. Yksi syy voi olla, että aina todistellaan, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella ja mitäs muuta suomalsiet keksis maasta, jolla menee kaikin puolin hyvin kuin, että ne on homoja?
Sellaistakin oon pohtinu, että olisikohan huhu lähtenyt aikoinaan siitä, kun Ruotsin pitkäaikainen kunkku Gustav den femte oli gay. Hän on nykyisen kunkun isoisän isä ja Ruotsin pitkäaikaisin kunkku. Tarina kertoo, että hän oli autolla liikkeellä ja otti kiinni kuskin haaroista ja auto ajoi ojaan. Sille paikalle annettiin nimeksi Kungens kurva ja se nimi on vielä käytössä.
Ja ehkä Ruotsissa uskallettiin tulla kaapista ulos ja niinpä asia näytti aikoinaan siltä, että siellä oli enemmän homoja.- jebu
Tuskin ruottin entinen kunkku siihen liittyy mitenkään. Jenkkilässä ajatellaan että kaikki kanadalaiset on homoja sen takia kun jenkkilässä on asiat päin helvettiä ja kanadassa taas loistavasti. Kateutta, kuten aikasemmin kirjotin. Suomessa sama homma. Täällä on järjestäen joka ainoa asia päin persettä ja ruotsissa taas kaikki hyvin, joten tottakai täälläkin ollaan sitten nyreitä. Tän faktan siis huomaa kaikki ne jotka kattoo ikkunasta ulos, eikä televisioruutua...
- Miika
> Tarina kertoo, että hän oli autolla liikkeellä ja > otti kiinni kuskin haaroista ja auto ajoi ojaan.
> Sille paikalle annettiin nimeksi Kungens kurva ja
> se nimi on vielä käytössä.
Tää on kyllä ihan huippujuttu. Meinasin pudota tuolilta :)
Muistaakseni ruotsissa Kungens Kurvanissa sijaitsee IKEA. Se nyt ei tietty liity tähän muuhun keskusteluun mitenkään ... - Anonyymi
Ainoastaa keksitty tarina
- Arska
ne on enimmäkseen suomalaisia seksuaalipakolaisia,jotka on karanneet täkäläisiä asennevammaisia tiukkapipoja..
- Nimetön
ruotsalaisten haukkuminen homoiksi perustuu siihen, että siellä homous poistettiin rikosrekisteristä jo 40-luvulla, kun Suomessa tämä tapahtui vasta vuonna -71
- vanhajäbä
Viiskyt luvulla ruotsissa soi pilkkalaulu Kalle Svenson.Suomess oltiin kauhuissaan,kuinka selllaista saa esittää.Sitten keksittiin,ne on homoja kaikki.
Saatiin lohtua kansalliseen alemmuuteen.En muista
vanhemmalta ajalta ruotsalais homottelua.
Kaikkeen vaikuttaa kaikki ne asiat,jotka niihin vaikuttaa. - hups
vanhajäbä kirjoitti:
Viiskyt luvulla ruotsissa soi pilkkalaulu Kalle Svenson.Suomess oltiin kauhuissaan,kuinka selllaista saa esittää.Sitten keksittiin,ne on homoja kaikki.
Saatiin lohtua kansalliseen alemmuuteen.En muista
vanhemmalta ajalta ruotsalais homottelua.
Kaikkeen vaikuttaa kaikki ne asiat,jotka niihin vaikuttaa.upea tiivistys tuo viimeinen lause :)
- Anonyymi
Sekin todistaa miten takapajulla suomalainen on näissä asioissa .
Muista 60 luvulla niitä miesten kertomia homo tarinoita , nyt ymmärrännettä siitä puhe mistä puute, miksi muuten olisivat niistä puhuneet - Anonyymi
Ovat edellä kehityksessä , ja ottavat asialista selvää , niinhän se hyvinvointi valtio tekee, siis turhat ennakkoluulot eivät Ruotsissa esiinny asioissa jotka koskevat ihmisiä. Ainoastaan Suomessa vielä ollaan. Sillä tasolla kas kun ei oteta selvää asioista
- rainbear41
On syitä tutkittu. Muistan lukeneeni tutkimuksista ja niihin liittyvistä keskusteluista.
Perusidea on se, että homous liitettiinn ruotsalaisiin paljon ennen 1970-lukua, siis jo ehkä 1600-1700 luvuilla.
Siihen aikaan Suomi oli osa Ruotsia (sitä kesti siis yli 600 vuotta) ja Suomeenkin kantautui tietoja ruotsalaisista ylhäisön/aateliston herroista, jotka harrastivat "kummallisuuksia/luonnottomuuksia" keskenään.
Suomi oli siihen aikaan hyvin köyhä maatalousmaa, joten kirjallisia mainintoja homokäyttäytymisestä ei juurikaan siltä ajalta ole. Asiaa kun ei koettu tärkeäksi, koska nälkäkuolema oli koko ajan ajankohtaisempi.
Toki "härkäpari" oli silloinkin käsitteenä tunnettu ja jonkun kirjallisen maininnan olen muistaakseni lukenutkin jostakin tutkimuksesta. Miehet olivat menossa kolmisin saunaan ja yksi varoitteli saunassa jo olevasta kaverista: "Varo, panee sinut vielä tiihneeksi, jos menet sinne. Ite pääsin karkuun."
Homoutta ei siis koettu suomessa ongelmana, koska aika meni hengissä pysymiseen. Oma oletukseni on myös se, että suomalaiseen kulttuuriin on aikaisemmin kuulunut miesten ja naisten keskeinen fyysinen läheisyys luonnollisena osana, ja sitä kautta seksuaalisuus on ilmentynyt osana elämää.
Suomessa seksuaalisuutta on toteutettu riiuureissuilla ja paria on haettu koputtelemalla aitan ovia kesän hämärinä hetkinä. Jo edesmennyt tuttavani kertoi, että jo aikoinaan oli miehiä, jotka kävivät koputtelemassa niin piikojen kuin renkienkin aittojen ovia....- ota kantaa
"suurempiin" linjanvetoihisi, ne kun vaikuttivat aika asiantuntemattomilta,
mutta käsittääkseni tunnetaan myös Suomen talonpoikaisyhteisöjen historiasta (huonosti dokumentoituja) tapauksia, joissa isännän miespuolinen rakas (eli toinen elämänkumppani) on saanut elannon ja asunnon talon puolesta, vaikka isäntä on virallisesti ollutkin emäntänsä kanssa aviossa elävä kunniallinen mies.
- Nimetön
On syitä tutkittu. Muistan lukeneeni tutkimuksista ja niihin liittyvistä keskusteluista.
Perusidea on se, että homous liitettiinn ruotsalaisiin paljon ennen 1970-lukua, siis jo ehkä 1600-1700 luvuilla.
Siihen aikaan Suomi oli osa Ruotsia (sitä kesti siis yli 600 vuotta) ja Suomeenkin kantautui tietoja ruotsalaisista ylhäisön/aateliston herroista, jotka harrastivat "kummallisuuksia/luonnottomuuksia" keskenään.
Suomi oli siihen aikaan hyvin köyhä maatalousmaa, joten kirjallisia mainintoja homokäyttäytymisestä ei juurikaan siltä ajalta ole. Asiaa kun ei koettu tärkeäksi, koska nälkäkuolema oli koko ajan ajankohtaisempi.
Toki "härkäpari" oli silloinkin käsitteenä tunnettu ja jonkun kirjallisen maininnan olen muistaakseni lukenutkin jostakin tutkimuksesta. Miehet olivat menossa kolmisin saunaan ja yksi varoitteli saunassa jo olevasta kaverista: "Varo, panee sinut vielä tiihneeksi, jos menet sinne. Ite pääsin karkuun."
Homoutta ei siis koettu suomessa ongelmana, koska aika meni hengissä pysymiseen. Oma oletukseni on myös se, että suomalaiseen kulttuuriin on aikaisemmin kuulunut miesten ja naisten keskeinen fyysinen läheisyys luonnollisena osana, ja sitä kautta seksuaalisuus on ilmentynyt osana elämää.
Suomessa seksuaalisuutta on toteutettu riiuureissuilla ja paria on haettu koputtelemalla aitan ovia kesän hämärinä hetkinä. Jo edesmennyt tuttavani kertoi, että jo aikoinaan oli miehiä, jotka kävivät koputtelemassa niin piikojen kuin renkienkin aittojen ovia.... - ei kai tutkittu...
kokemusesta voin kertoa tositarinan: Eräällä peruskouluaikaisella ystävälläni oli talo,vaimo,lapsi jne kaikki hyvin ja jopa AU-lapsi toiselle naiselle ja muutenkin terve, kunnes sitten päätti lähteä göteborgiin töihin joksikin aikaa. Meni pari vuotta ja niin tää kaveri oli eronnut ja muuttunut perätuuppariksi. Joten kai se ruotsi jotenkin vaikutti häneenkin. Sääli, oli muuten hyvä tyyppi ja nyt sitä ei jaksa kukaan...
- Anonyymi
Tai oli aina ollut sitä vaan yrittänyt ylläpitää sitä kuvaa mitä junttimaailmassa oli. Siis kenestäkään ei tule homoa vaan sitä ollaan jo lapsesta asti.
Moni homomies on ollut naisen kanssa aviossa vaan siksi ettei kukaan epäilisi hänen suuntaustaan. Toiset olivat koko elämän, toiset jätti naisen. , mikä on silloin oikein niin itseään kun naistakin kohtaan
- qwerty
Lue Tuula Juvosen väitöskirja Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. Teoksessa käsitellään myös tuota kaipaamaasi aihepiiriä.
Linkistä hieman osviittaa ja kirjasta yleisesti: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=165_6_1- Dndhfk
Ruotsalaiset miehet ovat niin hyvännäköisiä, että kai siinä pakolla miehet hieman homoja ovatkin vaikka kauniin naisen omaisivatkin :)
- Anonyymi
Dndhfk kirjoitti:
Ruotsalaiset miehet ovat niin hyvännäköisiä, että kai siinä pakolla miehet hieman homoja ovatkin vaikka kauniin naisen omaisivatkin :)
mikäli pidät ruotsalaisia miehiä hyvännäköisinä, miksi kielisi ei ole ruskea? ruotsissa homous tunnetaan etenkin ammatista jossa putsataan piipunrassilla peräreikä puhtaaksi ja sen jälkeen vedetään tukka taakse ja heittäydytään stefaniksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikäli pidät ruotsalaisia miehiä hyvännäköisinä, miksi kielisi ei ole ruskea? ruotsissa homous tunnetaan etenkin ammatista jossa putsataan piipunrassilla peräreikä puhtaaksi ja sen jälkeen vedetään tukka taakse ja heittäydytään stefaniksi.
No nyt ei asia tietenkään ole sinun esittämällä tavallasi , et mielestäni mitenkää ole se mikä luulet olevasi ns nokkela , sitä et ole ainoastaan lävitse typerä ihminen siinä kaikki
- Vad-sjuton-kan-det-vara
Onhan se niitten pehe sellaista kiekumista, että ei oikea mies kehtaa sillä lailla puhua. Ja niiden kirosanatkin on ihan mitättömiä, sopivat parhaiten vanhojen mummojen suuhun. Niiden puhe on varmasti osasyy nimittelyyn.
- Anonyymi
vaikeahan se on puhua vaikuttavasti kun kielellä samalla nuolee ryppyrubiinia ja lutkuttaa kiveksiä, tästä varmasti johtuu kuinka homolta ylipäätänsä ruotsin kielikin kuulostaa

Se näkökulma mikä sinulla on näistä asioista ei ole mitenkään todellista, joten leikit mielikuvitustesi kanssa , niinhän epätitoisetihmiset aina tekee ,
- Anonyymi
Ruotsalaiset on homoja
- Anonyymi
Niin ovatkin.
- Anonyymi
Osa ruotsalaisista on homoja, mutta Suomessa niitä on ihan yhtä paljon, ja saakin olla
Ovat ihmisiä siinä kun muutkin ihmiset - Anonyymi
sentään joku on samaa mieltä täällä palstalla, mielestäni ei ole tervettä toimintaa hyväillä mies puolisen henkilön peräreikää, toki ruotsissa se olisi huomattavasti hyväksyttävämpää:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sentään joku on samaa mieltä täällä palstalla, mielestäni ei ole tervettä toimintaa hyväillä mies puolisen henkilön peräreikää, toki ruotsissa se olisi huomattavasti hyväksyttävämpää:)
nämä ylimieliset peräreiän hyväilijät (ruotsalaiset) ja etenkin ylikiimaiset peräreiän pamputtajat (suomenruotsalaiset) ovat alinta pohjasakkaa joita kukaan ei rakasta muuta kun tietenkin samaa sukupuolta olevat. ruotsissa selvästikin homous on hyväksyttävämpää sillä useammat ihmiset (homot) samaistuvat siihen.

En tiedä mikä peräreijässä niin kiinnostaa. Itse suosin mielummin veristä emätintä. On toki peräreijässä hyvätkin puolet mutta varsinkin miehen rööri hyi vittu. Karvoja siellä täällä takertuu pippeen kiinni vituttaa semmonen.

Niillä on joku kumma käsitys asioista ja mielikuvittelevat niin että uskovat itsekkin juttuihinsa. Näkeehän niiden kirjoituksista mihin kastiin kuuluvat
Katselleet jotain pornoleffaa ja sen perusteella sitten jauhavat. Kai näillekkin jostain apua löytyy, näkeehän se mistä kärsivät.
- Anonyymi
Ihailin teininä tähdistä miestä nimeltä Brad Patton. Hän on blondi ruotsalainen. Ihailen nytkin.
- Anonyymi
Juu muistan 70 luvun hinttijutut ihan hyvin, missä juntit kertoivat ruotsalaisista homo maana.
Vaan se että Ruotsissa ei tuomita asioita samalla lailla kun Suomessa tekee sen että junteilla on omat omituiset mielipiteensä asiasta. Suomessa on ihan yhtä paljon homoja kun muissakin maissa , mutta eivät uskalla tulla kaapista ulos koska pelkäävät ihmisiä jotka ovat homovastaisia .
Jos jotenkin jätettäisiin katsomatta ihmisen sukupuoliseen suuntaukseen ja katsottaisiin ainoastaan ihmistä ihmisenä , niin monen ihmisen elämä olisi helpompaa.
Homous ei ole sairaus mitenkään, mutta se että keksitään heistä kaikenmaailman juttuja on sairasta , ihmiset eivät ymmärrä että sukupuolinen suuntaus muodostuu jo sikiöasteella ei sille mitään voi, ja miksi pitäisikään voida . Annetaan ihmisten olla sitä mitä ovat , koska homoudessa ei ole mitään joka koskettaa toisten ihmisten elämää. Siis ei ole juntista pois jos joku on erilainen - Anonyymi
Vanha ketju näemmä, enkä aio lukea kaikkia 18 vuoden takaisia tekstejä, mutta Ruotsissahan homoseksuaalisuus "vapautettiin" aiemmin kuin Suomessa, ja kulttuuri on ollut vähän liberaalimpi. Siitä se varmaan johtui, sitten 50-luvulla Ruotsissa oli homojen tansseja baareissa ja täällä pudisteltiin päätä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä lopettanut rajalle ihmisten tuomisen, Suomi sulkemassa silti rajansa
Venäjä on lopettanut toistaiseksi "turvapaikanhakijoiden" kuskaamisen Raja Joosepin avonaiselle Itärajan asemalle. Syynä1962186Fatima Diarra Suomen pakolaiskiintiö nostettava moninkertaiseksi
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010021408.html Hallitus on laskemassa Suomen pakolaiskiintiön 500 pakolaiseen vuod1791419Persu jakoi tekoälyn tekemiä deepfakekuvia mustamaalatakseen SPR:ää
Ei näe asiassa ongelmaa https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/224e6737-010d-42ce-9ac0-cd08a8309f061991169- 741165
Onko tämä yksipuolista?
Haluaisin laittaa sulle viestiä, kysyä kuulumisia. Haluaisin tietää miten voit, onko kaikki hyvin. Kaipaan sua, en tiedä631138Hän, kaivattuni
varmaan luulee, että unohdin, jatkoin elämääni, päästin irti. Vaikka ajattelen häntä edelleen koko ajan. Näin se vaan me51898Amnesty nillittää rajojen sulusta
Amnesty väittää, että missään ei ole näytetty toteen sitä, että noista itärajalta tulleista turvapaikanhakijoista olisi143868- 101835
- 45820
Muistatko? Selviytyjät Teemu Roivainen on Saara Aallon ex-mies - Nyt kumpikin naisen kanssa - Kuvat!
Kääk-juoru! Teemu Roivainen ja Saara Aalto tapasivat lukiossa ja seurustelivat vuosia. Nyt kumpikin on vakiintuneessa pa9766