Anteeksi antaminen/pyytäminen

Anonyymi

Miten on jos annatte anteeksi tai pyydätte anteeksi tuleeko se aidosti annettua/pyydettyä?
Itseäni on jäänyt vaivaamaan eräs tapaus n. 3v sitten. Tuttavani petti ja
levitti valheellista tietoa, jonka seurauksena välimme meni poikki.
Muutaman kuukauden kuluttua hän tuli ja pyysi anteeksi, että hän teki väärin ja valehteli. Kysyn niksi hän menetteli näin ei oikein osannut järkevästi selittää tai ei oikein halunut. Lopulla lupasin antaa anteeksi, mutta sisimmässäni en tainnut sitä anteeksi antoa tehdä.
Hän on nyt jo rajan tuolla puolen, ja itseäni vaivaa jäikö hänelle se tunne, että petin hänet enkä antanut todella anteeksi
Rehellisyyden nimissä todellinen anteeksi anto ei ollut aito jota kadun syvästi. Olen myös itse joutunut pyytämään anteeksi ja saanut anteeksi. Opin siitä, että jos lupaan anteeksi antaa niin annan tai sanon suoraan, että en pysty antamaan anteeksi harkitsen asiaa.

Joku viisas on sanonut;
Ota vaarin elämäsi jokaisesta eteen tulevasta tilaisuudesta, sillä kun
ne menevät ohi, ne eivät palaa.

9

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      en koskaan pyydä turhaan anteeksi, vain silloin kun aidosti tunnen tarvetta siihen. samoin on anteeksiannon laita, jos en pysty antamaan anteeksi niin kerron sen sille joka on tullut anteeksi pyytämään.

    • Helppoa on pyytää anteeksi ja antaa anteeksi,.
      Aika kepeästi anteeksi antamisen perässä kulkee unohtaminen, en osaa olla pitkävihainen.
      Anteeksi pyytämistä on kepeämpää, arkipäiväisempää, mutta on ollut myös raskaampaa, joka on vaatinut enemmän asian pyörittelyä omassa mielessä tai joskus vaatinut jopa yhdessä asian käsittelyä. Silloin on jälkeenpäin hyvä mieli, olis itten pyytäjä tai antaja.
      Väärinkäsityskin on joskus vaatinut anteeksipyytämistä tai antamista.

    • Anonyymi

      alottajalle :

      vaikea on antaa anteeksi jos joku on pettäny pahoin,
      sehän on suuri petos ja loukkaus varsinki jos on vielä levittäny valheelista tietoa,
      ei voi oikeesti antaa anteeksi,
      ainakaa en minä voi antaa anteeksi, luotton on menny lopullisesti,

    • Anonyymi

      Ei nrsti pyydä ikinä anteeksi.

    • Anonyymi

      Anteeksi,jos olen tehnyt jotain.

    • Anonyymi

      Ja mikä aloittalla meni väärin. Anteeksi pyytäjä kuoli uskossa että on pyytänyt anteeksi tekemänsä vääryyden ja saanut anteeksi. Kaikki hyvin. Ei hän tiennyt ettet pystynyt sillä hetkellä anteeksi antamaan.
      Ei tunteitaan voi pakottaa, vaikka vääntyisi aidan vitsaksi. Loukkaus on ollut sinulle suuri asia ja anteeksianto ottaa aikaa.
      Sinä nyt käsittelet asiaa, mietit ja hyvä kun kerroit tännekin. Vatvottuasi silloisen hetken anteeksiantamattomuuttasi pääset tasapainoon asian kanssa. Rauhaa mieleesi toivon ja armeliaisuutta itseäsi kohtaan.

    • Anonyymi

      Menneisyyttä ei voi muuttaa. Keskity tulevaisuuteen.
      Haudalla on kaikki annettu anteeksi.

      • Anonyymi

        Tulevaisuuteen keskittyminen ei taida auttaa mitään, jos menneisyydestä ei ole oppinut mitään. - Nm. Haudalla se on myöhäistä


    • Anonyymi

      Anteeksi pyydetään oman itsen takia. Anteeksi annetaan toisen takia. - Nm. Aitoustesti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe