Vallankäyttö psykiatrisessa hoidossa

Pakkohoito, pakkolääkintä ja väkisin injektiot vasten potilaan tahtoa, lääkärit päättää pakkohoidossa kulkuoikeuksista ja tämä on ainoita paikkoja koko yhteiskunnassa jossa saadaan rajoittaa ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia, merkinnät papereissa jotka tulee lukemaan papereissa ja rekistereissä hamaan tappiin asti(jotka on kirjoitettu asiantuntijan näkökulmasta), "asiantuntijat" jotka analysoi potilaan sanoja ja potilaan sijaan päättää mikä potilaan elämässä on ongelmana (mikä potilaassa lääketieteellisesti vikana), lääkärit jotka päättää mitä haittaa lääkkeistä voi olla eikä usko potilasta läheskään aina. Lääkkeet jotka aiheuttavat fyysistä riippuvuutta ja potilas on riippuvuussuhteessa lääkäriin uusintojen takia. Usein lääkkeiden koukuttavuudesta ja lopetushankaluuksista ei mainita sanallakaan aloittaessa ja haittoja mitätöidään. Lääkärin valta purkaa lääkkeet miten sattuu. Jos saa jotain vakavampaa haittaa tai vieroitusoireistoa tulee on mielenterveysdiagnoosien armoilla saamaan mitään korvauksia siitä että ei kykene työhön. Pitää sitten yrittää pärjätä yhteiskunnassa haittojen kanssa jotka voi olla invalidisoivia. Kun haittaa saa, voi joutua siis asioimaan "pahoinpitelijänsä" kanssa jatkossakin.

Siinä vähän esimerkkiä psykiatrisesta vallankäytöstä josta kannattaa pysytellä kaukana! Psykiatria = pahoinvoinnin aiheuttaja

Olen ollut useammassa laitoksessa takavuosina, ja olen kyllä nähnyt ja kokenut vallankäyttöä.

Oikeastaan vain yksi paikka oli sellainen, josta jäi pahimmat muistot.
Osastolla henkilökunta kohteli potilaita ala-arvoisesti.
Potilaat saivat kokea kiristystä, halveksuntaa, alistamista, valehtelua, rankaisemista, jopa kiristystä.

Koin itse huonoa kohtelua, ja toki samalla tuli nähtyä miten myös myös potilastoverit saivat osansa.

Osastolla eristystilanteessa riisutettiin, eli piti ottaa omat vaatteet pois ja pukea päälle pienet alushousut ja hihaton toppi-aluspaita.
Ne päällä oltiin eristyshuoneessa, oli kylmä tai kuuma.

Usein tuli mietittyä, että milläköhän perusteella tuollaiseen paikkaan palkataan henkilökuntaa, vaaditaan varmaan jonkinlainen sadistinen luonne.
Kiltimmillä hoitajilla ei taida olla kovin viihtyisää olla tuollaisessa paikassa töissä, etenkin jos tuntevat vähänkään empatiaa ja välittämistä potilaita kohtaan.

Omasta kokemuksesta on yli kymmenen vuotta, ja olen jälkeenpäin keskustellut ammatti-ihmistenkin kanssa, jotka ovat sanoneet, että on varmaan ajan myötä muuttunut käytännöt paremmiksi.
Eivät ne ole muuttuneet mhinkään kymmeniin vuosiin, niin tuskin ainakaan kovin suurta muutosta on tapahtunut vieläkään.

Ja ihmistenhän, näiden hoitajien ja lääkäreiden, käyttäytymiseen se muutos pitäisi tulla.
Tarvitsisivat enemmän asennekoulutusta.

On aika yllättävää, että silloin kun tulee keskustelua psykiatrisesta hoidosta, niin useimmiten porukka kertoo vain lääkityksistä.

Minä kirjoitin tuon jutun kohtelusta sairaalahoidossa, ja sekin on iso epäkohta, jota hoidossa tapahtuu.

Ensin syötetään mahdollisimman paljon lääkkeitä, ja sitten vielä kohdellaan todella alentavasti.
Hoitajien käytös on turhan usein sillä tavalla alentavaa, että asenne kertoo suunnilleen " oma vikas, että oot tossa kunnossa ".
Potilaasta se ei tunnu todellakaan hyvältä, koska vaikeuksien takia yleensä sinne hoitoon hakeutuu tai joutuu.

En tosin ymmärrä sitäkään, että lääkkeitä tyrkytetään niin paljon, että suurin piirtein lamaantuu, eikä jaksa keskittyä omiin asioihin.
Yritä siinä sitten lääkittynä keskustella jotenkin rakentavasti.

Laitoshoidossa kyllä ennen vanhaan lääkittiin tuhdimmin kuin nykyään, sen mitä itse olen kiinnittänyt huomiota. Tai ainakin nykyään harvempi potilas on aivan " pihalla ".

Kunnallisissa sairaaloissa osastoilla ei myöskään usein tapahdu oikein mitään.
Potilaat ovat keskenään jossain oleskelutilassa ja hoitajat hörppivät kahvia kansliassa.
Kun on nimetty oma hoitaja, niin hänen kanssaan keskustellaan aina silloin kun hän sattuu olemaan työvuorossa.

Vallankäyttö tulee enemmän esiin laitoksissa kuin avohoidon puolella.

Sen verran on kokemusta psykiatrisesta hoidosta, että välittömästi sisään astuttuani 4 vahtimestaria laittoi pakkopaidan päälleni, ja vasta sitten alkoi psykiatri kyselemään, olisiko minulla mahdollisesti joitakin ongelmia, joita voisimme yhdessä ratkoa näiden neljän vahtimestarin avustamina.

Psykiatrisella henkilökunnalla on todella vahva myötätunto vaje ja paljon ihmisvihaa sisällään!

Psykiatriselle suljetulle osastolle mennessään kannattaa tiedostaa riski siitä, että voi joutua vallankäytön ja psykiatrisen kaltoinkohtelun uhriksi.
Sanoisin jopa, että väkivallan uhriksikin, koska psykiatria voi sivuuttaa potilaan tahdon esimerkiksi lääkkeisiin liittyen jos hoito yhtäkkiä muutetaan pakolla tapahtuvaksi. Pakkolääkintä vastentahtoisesti on väkivaltaa, eikä siitä pitäisi puhua hoitona. Henkinen väkivalta on toki vielä kanssa mahdollista, mistä täällä on puhuttukin. Potilaana on altis sellaisellekin koska oma valta on niin mitätöntä verrattuna hoitohenkilöiden valtaan, on suljettujen ovien takana ja kaikki kirjaukset tehdään hoitohenkilöiden toimesta. On hankala puolustautua väärinkäytöksiä kohtaan

Psykiatrinen väkivalta on mm.sitä, että lääkehaitat sivuutetaan, potilaan kokemus haitoista sivuutetaan harhaluulona,"luulotautina" tai psykosomaattisena ja potilasta lääkitään lisää lääkkeillä mitkä voi pahentaa alkuperäistä haittaa. Kun lääkkeitä aletaan määräilemään niistä seuraava kärsimys voidaan aina nähdä potilaan mielenterveysongelmana Haitat voi olla äärimmäisen vakavia henkilölle ja lääkkeet aiheuttaa itsemurha-ajatuksia. Ihmisten lääkitseminen itsemurha-ajatuksia puhkaisevilla lääkkeillä on väkivaltaa. Ihmisten lääkitseminen tilaan missä heillä on hankala esimerkiksi ilmaista itseään turruttavien lääkkeiden vuoksi on väkivaltaa. Lääkkeillä voi olla elämänlaatua ja hyvinvointia tuhoavia puolia, vaikka psykiatria korostaa lähinnä vain niiden hyödyllisiä puolia. Huono elämänlaatu lääkkeiden takia ei ole ok. Pahimmillaan olo lääkkeissä ja vieroitusoireissa on kiduttava. Netistä löytyy erilaisia foorumeita, missä ihmiset kuvaavat inhottavia vieroitusoireita psykiatrian määräämistä lääkkeistä ja kaikki haitat ei aina poistu heti tai ei ollenkaan.

Toki jollakin voi olla mieluisiakin kokemuksia hoidosta, mutta epäilisin, että nämä ihmiset ei ole tällöin saaneet mitään hankalampia haittoja lääkkeistä.

Hoito olisi mahdollisuus koostaa muutenkin, kuten avoimen dialogin mallissa, mutta ihmisiä hoidetaan osastoilla biologisen psykiatrian mallin mukaan mikä on mielestäni hyvin epäeettinen malli erityisesti yhdistettynä pakkohoitoon. Ja voi johtaa aivan kertakaikkisen törkeisiin väärinkäytöksiin psykiatrian osalta missä esim lääkehaittoja sivuutetaan tai lääkitään ja potilas saadaan liian helposti hiljennettyä lääkkeillä. Potilaan voi olla hankala todistaa haittojaan.

Omalla kohdallani elämänlaatu kyllä heikkeni sitä mukaa, mitä enemmän lääkityksiä lisättiin jatkuvasti.

Kerran yhdelle psykiatrille mainitsin lopetettuani lääkkeiden käytön, että elämä on paljon mukavampaa ilman lääkkeitä, ja tunteetkin ovat alkaneet taas tuntua.
Hän myönsi sen , että lääkkeet latistavat tunteita.

Kaikin puolin kuvailin keskustellessa, että elämä on sujuvampaa.
Kuitenkin hetken keskusteltuamme tämä lääkäri sanoi " kyllä sinun pitäisi sitä lääkitystä jatkaa, koska se parantaa sinun elämänlaatua ".

Hetken kyllä " kelasin " pikana kuuleemaani, enkä osannut muuta vastata kuin " juurihan äsken sanoin, että mun elämänlaatu parani, kun lopetin lääkkeet ".

Oli tuo todella aika mielenkiintoinen kommentti psykiatrilta, ei voi muuta kuin ihmetellä.
Se kuvastaa aika pitkälti sitä, ettei potilaalla ole tavallaan minkäänlaista arvoa eikä hänen mielipiteillään ole mitään väliä.

Mihinköhän on kadonnut edes vähäinen ihmisarvon kunnioitus.

Oma pakkohoitokokemukseni oli jotenkin huvittava ja traumaattinen kokemus, enkä vieläkään oikein ymmärrä, että millä perustein keikkalääkäri määräsi minut haettavaksi pakkohoitoon, koska valitin sydämen rytmihäiriöistä ja sivulauseessa mainitsen olleeni viisi vuotta sitten psykoosissa ja pohtineeni ääneen, että voisikohan ongelmani olla mahdollisesti osittain psyykkisiä. Seuraavana yönä poliisisaattue rynnäköi kotiini ja vei minut mielisairaalaan. Tuntui ettei kukaan halunnut kertoa minulle oma-aloitteisesti eikä kysyttäessä, että miksi olin siellä. Kokemus oli kafkamainen. Eräässä hoitokokokouksessa minua oli vastassa lauma noita vajaaälyisiä aaseja, jotka istuivat vastapäätäni ja tuntuivat kaikki katsovan taakseni kuin odottaen, että minulla olisi mielikuvituskavereita seuranani. Myös kysymykset olivat sen suuntaisia. En ole ikimaailmassa, edes psykoosissa ollessani omannut minkäänlaisia aistiharhoja tai kuuloharhoja, Ei minulla ole mielikuvituskavereita eikä ikinä tulisi mieleenikään,että minulla voisi olla. Silti nuo olivat selvästi jostain saaneet päähänsä, että omasin tuollaisia harhoja. Oivalsin, että keikkalääkäri oli käsittänyt väärin, kun olin kuvannut saamaani unihalvausta jossa luulin kuolevani kun yritin kertoa stressaavasta elämäntilanteestani. Sen takia minuaa "hoitavat" ihmiset kuvittelivat, että uskoin oikeasti mörököllin istuvan olkapäälläni aamusta iltaan

Lääkärit määräävät vähän liian herkästi ihmisiä pakkohoitoon. Heidän pitäisi oikesti ja aidosti prosessoida kuulemansa, vaikka ihmisellä olisi psykoosi ollut vuosikausia sitten, niin se ei oikeuta kotirauhan rikkomiseen ja vapaudenriistoon pelkän unihalvauksen perusteella. Pääsin onneksi pian pois tuosta huumeluolalta vaikuttavasta laitoksesta, jossa "potilaat" tuijottivat hikolevina seiniä samaan aikaan kun hoitajat lukivat facebook-viestejään lasikopeissaan. Lääkärien koulutukseen voitaisiin panostaa vähän vähemmän lääkeyhtiöiden rahaa ja vähäen enemmän tervettä järjenkäyttöä ja tilannetajua, koska tuollainen ylitulkinta ja ylieragointi ihmisen normaaleihinkin kokemuksiin voi johtaa ihan oikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Jos sinulla on diagnoosin välineenä vain omat ennakkoluulosi ja sterotypiasi ja hoitomuotona huumeita muistuttavat laajasti eri kehon toimintoihin vaikuttavat psykoaktiiviset aineet, niin seurauksena voi olla sellaista vallankäyttöä, jota tullaan tulevaisuudessa pitämään ihmisoikeusrikoksena. Psykiatrialla on siinä mielessä vähän ikävä historia, että sen suurimmat nobel-voitonkin arvoiset keksinnötkin ovat lähinnä ihmisoikeusrikoksissa kunnostautumista. Lääkkeiden tuoma vallankumous rinnastuu varmasti myöhemmässä historiankirjoituksessa lobotomiaan -se tuottaa hetkellistä pinnalliseti havaittavaa hyötyä joissakin potilaissa, mutta tuhoaa ihmisten toimintakyyvyn ja terveyden pitkällä aikavälillä. Eiväthän nuo aasit ymmärrä, mitä ne hoitavat eikä heitä varmaan kiinnostakaan suurinta osaa. Kunhan voi piereskellä lasikopissaan luuri kädessä ja kirjoittaa kavereiden kanssa facebookissa työajalla, ja saada siitä vielä palkkaa. Vallankäyttö on siinä mielessä institutionaalista ja tahatonta, että eiväthän nuo vajakit ymmärrä valtaa, jota he käyttävät. He vain nostavat palkkaa ja määräävät lääkkeitä jokaiseen inahdukseen, kuten lääkeyhtiöiden rahoittamat tutkimukset kehottavat. Ei heillä ole tarvetta eikä kykyäkään omaan ajatteluun.

Fasistisessa demokratiassa historia toistaa itseään vallanpelon menetyksen vuoksi.

"Eiväthän nuo aasit ymmärrä, mitä ne hoitavat eikä heitä varmaan kiinnostakaan suurinta osaa. "

Nykyään suuri osa hoidosta tapahtuu avohoidossa niin eihän ne lääkärit edes pääse näkemään sitä kuinka paljon lääkkeet vaikuttavat negatiivisesti toimintakykyyn. Akuuttiosastolla kaikki reaktiot lääkkeisiin taas tuntuu menevän sairauden piikkiin.

Itsellä on ihan ok kokemuksia osastohoidosta (3 kertaa) kunhan pelasi niiden säännöillä eli söi lääkkeitä. Hyvä puoli oli se, että pisimmässä hoitojaksossa (3 kuukautta) mun annettiin vaihtaa lääkettä useaan kertaan kun sanoin että siitä tulee paha olo tms.

Sen sijaan mulla on kokemuksia pakkolääkityksestä tai kiristämistä osaston jälkeisessä kuntoutustyyppisessä asumisyksikössä. Olin harjojen takia myynyt koko omaisuuteni ennen osastolle joutumista ja olin koditon eikä ollut voimavaroja miettiä uuden kodin sisustamista niin se sisustettu asumisyksikön solukämppä tuntui sopivalta kodilta. Siellä ollessa koin, että lääke ei sovi minulle mutta lääkäri ei suostunut sitä vaihtamaan. Lopettaa ei voinut koska siellä vahdittiin että syön lääkkeet. Hoitajani uhkasi että jos en syö lääkkeitä minun pitäisi muuttaa SAMANA PÄIVÄNÄ pois sieltä. Koin huonosti lääkkeen takia eikä minulla ollut voimia yhtäkkiä päivässä hankkia uutta kämppää ja muuttaa kaikkia loppuja tavaroita (mitä en ollut ehtinyt myydä harjojen takia) pois sieltä. Meni kuukausia ja paikan lääkäri vaihtui, joka suostui vaihtamaan lääkitystä 3 kuukauden asteittaisella vähentämisellä ja uuden lääkkeen lisäämisellä. Siitä tuli vielä edellistä lääkettä pahempi olo. Oksentelin päivittäin. En päässyt lääkäriin kun se oli kesälomalla ja päivystävä lääkäri sairaalan puolelta kuulemma hoiti vain kiireelliset asiat. Kukaan ei auttanut minua minun pahoinvoinnissa. Koin tuon pakkolääkityksenä, koska uhattiin että heti pitää muuttaa pois, jos ei syö lääkkeitä.

Uusi lääke aiheutti järjetöntä levottomuutta, johon rauhottavat vain vähän auttoi. Ja se vei ruokahalun. Siihen mulla määrättiin toinen psykoosilääke eli se mun vanha lääke lisäämään ruokahalua ja yhtäkkiä olin tuplalääkityksellä. Lääkäri oli siis palannut kesälomaltaan siinä vaiheessa.

Totesin että varmaan tapan itseni siinä paikassa, jos en sieltä pääse pois niin keräsin kaikki henkiset voimani ja vuokrasin oman kämpän, jossa lopetin tuplalääkityksen onnistuneesti.

Ja sekin sääntö että jos ei syö lääkkeitä ni pitää muuttaa samana päivänä oli varmaan ite sen hoitajan keksintö.

Vasta sieltä muuttamisen jälkeen olen kuullut että mulla olis ollut itsemääräämisoikeus hoitoni suhteen ja oikeus kieltäytyä kyseisestä lääkkeestä ja oikeus saada tilalle jotain muuta lääketieteellisesti hyväksyttyä lääkehoitoa.