nesteen kertyminen/muu oireilu

Anonyymi

Hei. Osaisiko joku vihjata mistä voisi johtua, yli 50 v naisella, töissäkäyvällä nämä seuraavat oireet.
- Kuvotus, etenkin aamuisin, aamupäivisin. Huimaus.
- Aamuisin, aamupäivät tiheä virtsaaminen. Myös hikisyyttä.
- Aterian jälkeen erityisen kuvottava olo/väsymys. Runsas jano, litra on pieni määrä.
- Varsinkin keholla on selvää turvotusta, aamuisin. (rinnat joista sen selvimmin huomaa, oikein pinkeät ja kookkaat) Raajoihin ei hirveästi turvotusta tule, kuin vasta iltapäivisin.
Oireisiin kuuluu myös epämääräinen ylävatsakipuilu. Nuo huimaus ja kuvotus inhottavampia oireita, työssäni liikun koko ajan, joten välillä on tunne että nyt lähtee kohti lattiia, ja joskus siis otettava tukea että huippaus vähän hellittää, ja jatkan sitten.
Syön, aamuvarhain aamupalan: kahvia, kaksi tukevasti päällystettyä leipäpalaa. Myöhään aamupäivällä pidän taukoni, ja nesteytän, kun janottaa. Teen lopun päivän, lähden kotiin päin. Syön aterian/kotihommia, ja pianhan se hirveä jano ja väsymys iskee toden teolla.
Työterveystarkastuksessa, josta ei ole mahdottomia aikaa, tutkittiin myös verensokeri:5,jotain se oli.

Mistä kohdallani voisi olla kyse? Mikä aiheuttaa nesteturvotusta? Ja huippaa.
Käytän alkoholia kohtuudella(1-2 annosta) ja noin kerran kk. Siitäkään siis ei voi oikein johtua.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sinun sydäntäsi milloinkaan tutkittu ?
      Esim. ottiko työterveys EKG:tä ?

      Noin moninaiset oireet voivat kyllä viitata niin monenlaisiin vaivoihin, että kannattaa hakeutua lääkäriin tutkimuksiin.
      Täältä palstoilta ei kukaan tee diagnoosia.

      • Anonyymi

        Ei ole tutkittu. Työ on keskiraskasta, ja rankimmissa vaiheissa tuntuu, että elimistö loppuu, mutta tähän asti selviytynyt kuitenkin työvuoroista.
        On ollut muutamia vuosia sitten rintakipu. On verenpaineet hieman koholla jatkuvasti. Jopa seurannassa, olin sen takia vähän aikaa, mutta lähinnä työterveystarkastus oli tietyiltä osin vitsi, koska mitään kunnollisia tutkimuksia ei ole tehty.
        (mm allergiat, kuulonalenema)
        Tuota verenpainetta piti kotona mittailla, mutta kun se seurantajakson aikana laski jnk verran, työterveyslääkäri piti asiaa normaalin ylärajoilla olevana. Yläpaine ylimmillään yli 145, alapaine ylimmillään yli 100.
        Lapsuudessa ja nuoruudessa olen sairastanut kroonista munuaisiin liittyvää sairautta.
        Sitä ihmettelen, kun nykyään elimistö ei tunnu kestävän ensinkään hyvin mitään lämpimämpiä jaksoja. Helteillä vain väsyttää. Ihan kerta kaikkiaan oloni on kesän lämpiminä jaksoina kamala.
        Muut vuodenajat ovat mukavampia, ei väsytä koko ajan.


    • Anonyymi

      Munuaisiakin mietin, kun tuota juttuasi luin.
      Olen siis tuo eka kommentoija.

      Sinuna selvittelisin lääkärin kanssa munuaisten ja ehkä myös sen sydämen tilanteen.
      Asia kannattaa kuitenkin hoitaa.
      Hyvää jatkoa ja voimia sinulle !

    • Anonyymi

      Työterveys tarkastukseen en tuossa tilanteessa luottaisi, eihän niissä kaikkea tutkita.
      Itse lähtisin sinun tilanteessasi selvittelemään, mistä nyt on kysymys. Ja se kyllä tapahtuu mielestäni parhaiten sisätautilääkärin vastaanotolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4370
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2230
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1451
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      968
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe