Uskonkuuliaisuus

Anonyymi kirjoitti:

Us­kon­kuu­li­ai­suus kan­nat­taa yhä

Eläm­me ai­kaa, joka ko­ros­taa va­lin­to­ja, yk­si­löl­li­syyt­tä ja it­se­mää­rää­mi­soi­keut­ta. Ai­kaam­me lei­maa kai­ken ky­see­na­lais­ta­mi­nen.

Näi­den ar­vo­jen kes­kel­le so­pii huo­nos­ti kuva Kaik­ki­val­ti­aas­ta Ju­ma­las­ta, joka to­teut­taa tah­ton­sa ih­mis­ten mie­li­pi­teis­tä vä­lit­tä­mät­tä, ja joka kai­ken luo­ja­na ja yl­lä­pi­tä­jä­nä ei an­na kun­ni­aan­sa ih­mi­sil­le.

Ai­kam­me ih­mi­nen on vie­raan­tu­nut us­kos­ta, joka ky­see­na­lais­ta­mat­ta tu­keu­tuu Ju­ma­lan tu­han­sia vuo­sia van­hois­sa raa­ma­tun­teks­teis­sä il­mais­tuun il­moi­tuk­seen. Raa­ma­tun piir­tä­mä kuva yh­des­tä pe­las­tu­vien ja sa­man us­ko­nym­mär­ryk­sen ja­ka­vien jou­kos­ta ei saa ym­mär­rys­tä eku­mee­nis­ten vir­taus­ten vä­rit­tä­mäs­sä us­kon­nol­li­suu­des­sa.

Toi­saal­ta täs­sä ajas­sa moni ky­syy, mis­tä voi­si löy­tää pe­las­tuk­sen tien. On kai­paus­ta Isän ko­tiin elä­vän Ju­ma­lan yh­tey­teen, jon­ne kaik­ki ovat ker­ran syn­ty­neet.

Ju­ma­la odot­taa ih­mi­sel­tä kuu­li­ai­suut­ta Ju­ma­lan sa­nal­le ja tah­dol­le. Ju­ma­la on il­mais­sut tah­ton­sa sa­nas­saan. Raa­ma­tun tu­lee ol­la us­kon ja elä­män ylin oh­je.

Ju­ma­lan il­moi­tus Raa­ma­tus­sa on ko­ko­nai­nen. Sii­tä ei voi ot­taa pois ei­kä sii­hen li­sä­tä mi­tään Ju­ma­lan il­moi­tuk­ses­ta ja tah­dos­ta luo­pu­mat­ta.

Kuu­li­ai­suus on tyy­ty­mis­tä Ju­ma­lan tah­toon. Us­ko­van ru­kous on Psal­min kir­joit­ta­jan sa­noin: “Her­ra, ope­ta mi­nul­le tie­si, joh­da­ta jal­ka­ni oi­ke­al­le po­lul­le” (Ps. 27:11).

Tot­te­le­mat­to­muus on kuu­li­ai­suu­den vas­ta­koh­ta. Syn­tiin­lan­kee­mus­ker­to­muk­ses­sa en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri jou­tui hei­kok­si käär­meen ky­sy­es­sä: “On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut: ’Te et­te saa syö­dä mis­tään puu­tar­han puus­ta?’” (1. Moos. 3:1).

Sama Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, käär­me, tois­taa ky­sy­mys­tä uu­del­leen ja uu­del­leen.

Esi­mer­kik­si ku­nin­gas Saul sääs­ti so­ta­saa­liik­si saa­dus­ta omai­suu­des­ta ja kar­jas­ta par­haim­mat vas­toin Ju­ma­lan tah­toa. Sau­lin toi­min­ta on jär­jel­lä puo­lus­tel­ta­vis­sa. Se oli kui­ten­kin syn­tiä ja toi il­mi Sau­lin sy­dä­men ti­lan.

Saul oli luo­pu­nut elä­väs­tä us­kos­ta. Epä­us­kon he­del­mät nä­ky­vät Sau­lin puo­lus­tel­les­saan te­ko­aan. Hän va­leh­te­lee sääs­tä­neen­sä saa­liin Ju­ma­lal­le uh­raa­mis­ta var­ten. Ju­ma­la kui­ten­kin nä­kee sy­dä­meen, ja Sa­mu­el nuh­te­lee Sau­lia ka­pi­noin­nis­ta Ju­ma­lan tah­toa vas­taan: “Kum­pi on Her­ral­le mie­leen, uh­rit vai kuu­li­ai­suus? Kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri, tot­te­le­mi­nen pa­rem­pi kuin oi­nas­ten ras­va.” (1. Sam. 15:22.)

Kuu­li­ai­suus voi tun­tua ih­mi­syy­den puo­lel­ta kah­lit­se­val­ta. Us­kon kaut­ta kuu­li­ai­suu­des­ta avau­tuu tur­val­li­nen nä­kö­a­la – Ju­ma­la, jon­ka kä­des­sä on kaik­ki, hal­lit­see elä­mää­ni, ja tie­tää pa­rem­min, mitä tar­vit­sen.

Kuu­li­ai­suu­den sy­no­nyy­me­jä ovat kun­ni­oi­tus, nöy­ryys, us­kol­li­suus, tot­te­le­vai­suus. Kuu­li­ai­suu­teen kuu­luu nöyr­ty­mi­nen sen edes­sä, et­tä ih­mi­nen rik­koo päi­vit­täin Ju­ma­lan tah­toa vas­taan. Ka­tu­va syn­ti­nen saa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Jee­sus oli kuu­li­ai­suu­den esi­ku­va. Hän oli kuu­li­ai­nen van­hem­mil­leen ja tai­vaal­li­sel­le Isäl­le ris­tin­kuo­le­maan­sa as­ti. Sik­si Ju­ma­la on ko­rot­ta­nut hä­net yli kai­ken, ja an­ta­nut hä­nel­le mui­ta ni­miä kor­ke­am­man ni­men, jota kun­ni­oit­ta­en on jo­kai­sen ker­ran pol­vis­tut­ta­va (Fil. 2: 8–9). Us­kon­kuu­li­ai­suus tuo ajal­li­sen elä­män siu­nauk­sen, ja us­kon kaut­ta ker­ran pää­syn Ju­ma­lan luo kirk­kau­teen.

Sampo Sandell

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä