Uskovaisen ihmisen elämä on kilvoittelua kohti Jumalan lupaamaa iankaikkista elämää taivaassa. Raamattu ei raota paljoa sitä näkymää, joka ajallisen elämän jälkeen aukeaa. Emme voi tarkasti tietää, mikä Jumalan omia odottaa, ja minkälainen on se ylösnousemusruumis, jota ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 15. luvussa pohditaan.
Raamatusta käy selvästi ilmi, että uskossa nukkunutta odottaa hyvä osa: hän saa viettää iankaikkisuutta Jumalan yhteydessä. Tuo yhteys on olemassa uskon kautta jo ajallisessa elämässä, mutta iankaikkisuudessa usko muuttuu näkemiseksi. Ajalliseen elämään kuuluvat kivut ja synnin vaikutukset ovat poissa.
Puhe taivaasta Jumalan valmistamana asuinsijana ei ole uskovaiselle tarunomainen kuvitelma tai kulttuurinen jäänne. Se on uskon todellisuutta, päämärää, jota kohti uskovainen haluaa kulkea koko elämänsä ajan. Se antaa uskossa kilvoittelevalle ihmiselle myös ajallisen elämän asioihin kokonaan uuden mittakaavan.
Päämäärän muistaminen auttaa pysymään oikealla tiellä ja kestämään sen varrella koettavat vaivat. Jos päämäärä hämärtyy, ihminen on entistä alttiimpi uskomuksille, opetuksille ja arvoille, jotka eivät lähde Jumalasta vaan perisynnin vaikuttamasta ihmismielestä. Päämäärän kadotessa kilvoittelu muuttuu harhailuksi.
Usko Jumalaan antaa jo tässä elämässä rauhan. Se tuo turvaa elämän raskaimmissakin tilanteissa. Uskosta nousee myös hyviä hedelmiä. Raamattu sanoo kuitenkin, että ”jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä” (1. Kor. 15:19).
Taivaaseen liittyy jälleennäkemisen elävä toivo. Moni on kokenut sen vahvasti menettäessään uskovaisen läheisensä. Pienen lapsensa kuolemaa surrut Daavid lohduttautui sillä, että vaikka tuo lapsi ei voi enää tulla takaisin, niin hän itse menee aikanaan lapsensa luo (2. Sam. 12:23).
Kuolema voi pelottaa myös uskovaista. Virsi 623 muistuttaa, että rajaa ei tarvitse ylittää yksin: ”Taivaassa on valmiina nääntyneelle rauhan maja. Porttina on kuolema, siitä kuljit Vapahtaja. Siitä myöskin minua kotiin kerran taluta.” (VK 623:6.)

Vastaukset 18
Vanhimmat
Epäjumalaan uskova ei voi voittaa missään tapauksessa.
Jos oikea jumala on olemassa, tuomitsee hän jesusianistit, muhammadanistit ja muut hörhöt helposti havaittavan epäjumalan palvelemisesta.
Ateisti ei pety missään tapauksessa, koska maatuminen tai tuhkaaminen on varsin mainio lopetus elämälle.
tuhkaamisella yrittävät ateistit välttää Jumalan tuomion. ei se onnistu, sillä sielu on kuolematon.
Muista viimeistä hengenvetoasi vetäessäsi, että oikean jumalan olemassaollessa nauran sinulle epäjumalanpalvelijalle räkäisesti kun kuljet pää painuksissa huijattujen jesusianistien häpeäjonossa ja vieruskaverina sinulla on allahin palvelija kokien samaa häpeää!
sulla ei ole mitään toivoa, sillä olet tehnyt Pyhän Hengen pilkan.
Mihin se luulemasi sielu menee? Jos on sellainen käsitys niin silloin pitää perustella Jeesuksen sanalla mikä on ja missä on sielu kuoleman jälkeen?
Hyvä kirjoitus!
Mikä jumala tämmöistä on luvannut? Raamatussa kyllä väitetään että se on jumalan sanaa, mutta oikeasti kirja on selvästi sen aikaisen ihmisen kirjoittamaa, tästä todisteena esim toistuvat luonnontieteelliset virheet.
Niin, lestaadiolaisten on hyvä muistaa ja tiedostaa se, että taivaaseen heillä ei asiaa ole.
Iankaikkista elämää jos halua, niin kannattaa jättää VL-lahko taakseen.
Haluatko siis olla VL-lahkon vanki, vai haluatko ikuisen elämän?
Tämä on vain sinun vaatimaton mielipiteesi.
Sinäkö sen määrität, mikä on oikea tapa uskoa? Tuomitset toisia heidän uskonsa perusteella?
Mitä jos tehtäisiin sellainen radikaali veto, että annettaisiin ihmisten uskoa niin kuin haluavat? Olisiko se sinulta pois? Puolestani sinä voit uskoa miten haluat, se on ihan ok.
Sitä muuten kutsutaan uskon vapaudeksi.
Ihmiset saavat uskoa ihan mihin tahansa. Mutta joka kutsuu itseään uskovaksi kristityksi silloin uskon perusteena pitää olla Jeesus.
Siitä on kuitenkin luovuttu ja jokainen liike huseraa omalla mielikuvituksellaan. Se on " uskon" perusta kuten lestoilla että he menevät taivaaseen. Se on turha luulo kun sinne taivaaseen ei mene ketään. Ei vaikka saarnamiehenne saarnaisivat katkeamatta 24/7 liturgiaansa että vain TE pääsette taivaaseen. Se ei ole puliveivareitten päätettävissä.
Älä nyt "pinnis" jaksa vääntää tästä asiasta. Jos mielestäsi taivasta "ei ole" niin voisitko siirtyä paasaamaan asiasta jollekin toiselle foorumille, joka ei ole kristittyjen foorumi. Tai edes jollekin yleiselle uskonto-foorumille, tämä keskustelupalsta on tarkoitettu vanhoillislestadiolaisuudesta keskustelemiseen.
Taivas kuoleman jälkeisenä elämänä
Ilmestyskirjassa puhutaan viimeisestä ylösnousemuksesta, jossa kaikki kuolleet herätetään ja tuomitaan tekojensa mukaan, ja henkilöt, joiden nimi on elämän kirjassa, pääsevät taivaaseen, kun taas muut tuomitaan helvettiin eli tuliseen järveen Saatanan ja hänen enkeliensä lailla.
Eri tulkintojen mukaan vainaja joko siirtyy suoraan taivaaseen kuoleman jälkeen tai hänet herätetään kuolleista vasta maailmanlopussa.
Ilmestyskirjan mukaan taivaassa ei ole itkua eikä mitään pahaa, ja se muodostaa näin täydellisen vastakohdan helvetille. Taivaan hyvyydellä ei viitata niinkään yltäkylläisyyteen maallisessa mielessä vaan Jumalan kirkkauteen ja läheisyyteen, josta taivaaseen päässeet tulevat osalliseksi ja saavat nauttia. Toisaalta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että mistä tahansa he luopuvat hänen takiaan, he saavat taivaassa satakertaisesti takaisin.
Minä mainitsin lestat ja teidän saarnamiehenne joten kirjoitus nimenomaan kuulu tälle palstalle. Ymmärrän että mieltäsi korventaa kun et pääse taivaaseen vaikka epäuskoiset ja syntejä täynnä oleva saarnamiehenne jakelevat syntisi anteeksi. Ei ne mihinkään kadonneet, olet vielä syntisempi sen jälkeen kun uskoit ennemmin ihmistä kuin Jeesusta.
Kadotus odottaa.
Jep. Monttuun päädyt lopullisesti, vaikka kuinka rypistelisit.
Hautaan kaikki päädytään eikä sielu pääse taivaaseen:)
Ei ihmisillä ole erillistä sielua joka lähtee vaeltelemaan. Se on samanlainen uskomus kuin että Lapin jätkä kuoltuaan muuttuu poroksi.
"Uskovaisen ihmisen elämä on kilvoittelua kohti Jumalan lupaamaa iankaikkista elämää taivaassa. "
On se joidenkin elämä kilvoittelua niin elämässä kuin kuolemassakin tällainen tavallinen kaveri elelee lunkisti ja jättää nuo kilvoittelut muille ja keskittyy olennaisempaan eli taidanpa ny keittää kahveet ihan rauhassa ilman kiirettä ja kilvoittelua.