Isä kiusasi/ kiusaa lapsiaan

Anonyymi

En löytänyt aihealuetta, mutta nuoren kiusaamisesta kuitenkin kyse.
Kuinka minun pitäisi äitinä suhtautua ja toimia, kun lapset, jotka siis aikuisia ja kohta täysikäinen kertovat isän kiusaavan ja mollaavan heitä koko ajan. Esim. Isä mukamas kertoo, ettei ole heidän isä ja haukkuu nuoria pettymyksiksi joita pitäisi hakata halolla,että tulisi järkeä..nyt kuulin että eivät esim.saaneet ruokaa tapaamisilla ollessaan reilusti alaikäisiä,elleivät siivoa isän uuden perheen taloa tai siivoa pihamaata. Tai jos soittivat minulle ja valittivat nälkäänsä. Nämä olen kuullut nyt vasta jälkikäteen kun ovat aikuisia.. Väkivaltaakin on ollut, mutteivät nuoret kerro tarkemmin. Se loppui kuulemma kun isä ei pärjännyt yhdelle pojista enää, joka puuttui näihin tilanteisiin..poika pyöritteli isänsä pihalla kunnes isä pyyti lopettamaan. Nyt yksi aikuisesta lapsesta on masentunut ja itsetuhoinen, isä hokee ettei halua nähdä ja hakkaa jos tulee enkä tiedä mitä on tapahtunut..mutta isä kiistää kaiken, jos kysyn. Nuoret kuulemma valehtelevat ja haukkuu heidät. Kaiken hyväksi isän uusi puoliso ei ole puuttunut eikä kommentoi vaan on ollut osaltaan mukana, varsinkin ruuan rajoittamisessa. Ja selvennykseksi, että ruokaa oli kerran päivässä. En itse hyväksyisi tuollaista käytöstä omassa kodissa, naapurin kodissa tai kellekään lapselle/nuorelle. Nyt kaksi aikuista lasta on katkaissut välit isäänsä sanoen, että toivottavasti heillä olisi toinen isä, kun isänsä huuti ettei ole tämän nuoren isä..isänsä yrittänyt saada välejä kuntoon, mutta näyttää siltä että nuoret ovat saaneet tarpeekseen. Ja kaiken hyväksi kuulin yhdeltä lapseltamme, että isä on lyönyt häntä pienenä josta isä oli pyytänyt anteeksikin. Olen järkyttynyt siitä, että en uskonut aikoinaan sos.tt, jotka ottivat yhteyttä lasten oirehdinnasta. Puolustin itseäni ja lasten isää.
Kuinka nyt voin tukea ja auttaa aikuisia lapsiani? Itselläni on todella paha olo, itkettää ja tunnen vahvaa vihaa,enkä meinaa saada itseäni rauhoittumaan. Lapset sanovat, ettei se enää haittaa ja antaisin vaan olla, mutta tämä viha!

11

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse ohjaisin terapeutin juttusille. Kun pääsee keskustelemaan asioista ulkopuolisen kanssa ja sitä kautta apua saa. Kun itse on liian lähellä asiaa, niin tunteet on pelissä omien lpsien suhteen ei kykene puolueettomaan mielipiteeseen.

      • Anonyymi

        Itse ohjaisin isän juttusille. Kun pääsee keskustelemaan rehellisesti asioista isän kanssa ilman ulkopuolisia "sopimusosapuolia" ja sitä kautta apua saa. Kun itse on liian lähellä asiaa, niin tunteet on pelissä omien lapsien suhteen eikä kykene vieraannuttaja "äitinä, lastensuojelun viranomaisena" puolueettomaan mielipiteeseen.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! Sekä sinun itsesi, että lastesi voisi olla hyvä saada jonkinlaista ulkopuolista keskusteluapua tilanteeseen. Etenkin itsetuhoisista ajatuksista kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa.

      On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Näistä palveluista voi saada sekä tukea että vinkkejä avun hakemiseen.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esim. kahdenkeskinen Solmussa-chat on maanantaista torstaihin klo 15-19, ja joka arkipäivä on useita ryhmächattejä. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 ja sen on avoinna 24/7.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

      • Anonyymi

        Itse ohjaisin isän juttusille. Kun pääsee keskustelemaan rehellisesti asioista isän kanssa ilman ulkopuolisia "sopimusosapuolia" ja sitä kautta apua saa. Kun itse on liian lähellä asiaa, niin tunteet on pelissä omien lapsien suhteen eikä kykene vieraannuttaja "äitinä, lastensuojelun viranomaisena" puolueettomaan mielipiteeseen. Koska kriisipuheluun- ja yhteydenottoihin vastataan yhteydenotot estetty ja salattu???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen dopimusosapuolia. Lapsethan on jo aikuisia ja ovat alkaneet käsitellä tätä asiaa, kun isä on kiusannut lapsuudessa. Silloin tämän aikuisen lapsen on päästävä purkamaan asia jonku ammatti-ihmisen kanssa. Silloin heidän on mahdollisuutta jatkaa omaa aikuisen elämäänsä. Nythän ei ole kyse pienistä lapsista vaan jo aikuisista. Näinhän siinä monasti käykin kun lapsi aikuistuu hän alkaa asioita käsittelemään. Lapsihan ei edes ymmärrä tulleensa kiusatuksi. Vasta aikuisena asian ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ohjaisin isän juttusille. Kun pääsee keskustelemaan rehellisesti asioista isän kanssa ilman ulkopuolisia "sopimusosapuolia" ja sitä kautta apua saa. Kun itse on liian lähellä asiaa, niin tunteet on pelissä omien lapsien suhteen eikä kykene vieraannuttaja "äitinä, lastensuojelun viranomaisena" puolueettomaan mielipiteeseen. Koska kriisipuheluun- ja yhteydenottoihin vastataan yhteydenotot estetty ja salattu???

        En ymmärrä mitä tarkoitat..sillä meillä välit olleet eron jälkeen toimivat ja luultu luottamus myös. Isä on itse vieraannuttanut itseään lapsista ja satuttanut monella tapaa. Vaikka viha on kova, niin en puutu isän ja lasten suhteisiin. Lapset itse saavat päättää kuinka asiaan suhtautuvat ja tietävät parhaiten isän kanssa tilanteen. Mutta jos lapset itse aikuisena katkaisevat suhteensa isään, on tilanne ollut sietämätön ja ehkä anteeksiantamaton. Kaikkeahan en minäkään tiedä.

        Tottakai tiedät- muuten ei voi olla huoltaja ja asua lastensa kanssa.. Ei isä mitään itseään vieraannuta omista, yhteisistä lapsistaan: älä nyt ihan paskaa jauha. Lähivanhemman tehtävänä on pitää yhteyttä lapsia koskevissa asioissa lapsen toiseen vanhempaan- ja huoltajaan
        ..

        Tuota..lapseni ovat aikuisia, heillä ei ole huoltajaa eikä lähivanhempaa. On kaksi vanhempaa, isä ja äiti. Yksi nuori täyttää pian 18v., mutta on jo lähes aikuinen..asuu opiskelemassa ja kulkee miten haluaa kenen luo haluaa. Ihan niinkuin he ovat aina saaneet tehdä.
        Tosin viestisi voi vain olla provosointia...

        Ennen lasten aikuisuutta toimittu virheellisesti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen lasten aikuisuutta toimittu virheellisesti ?

        Sama provoija kirjoittelee joka ketjuun omia juttujaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama provoija kirjoittelee joka ketjuun omia juttujaan.

        Minua siis provosoitu ja esitetty valheellista tietoa omia lapsiani koskevissa asioissa..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe