Juopponaapuri huudattaa musiikkia

Anonyymi

Olen nyt asunut nykyisessä rivitaloasunnossani joitain kuukausia. Naapurinani on ilmeisen viinaan menevä mies(tulee välillä pihalla vastaan ja aina on ollut helvetinmoisessa soseessa). Eipä siinä mitään, jokainenhan saa ryypätä jos siltä tuntuu, mutta tästä on tullut vähemmän mukavia lieveilmiöitä; epämääräistä mölinää ja kolistelua etenkin öisin, mutta ongelmista pahin on sen saatanallisen paskamusiikin täysillä huudattaminen. Tätä tapahtuu niin öisin kuin päivisinkin useamman kerran viikossa. Esimerkiksi viime yönä tämä luukutus alkoi n. klo 22.30. Pari kertaa yöllä ollut hiljaisempaa, mutta sitten jumputus jatkui ja vielä tunti sitten sitä vielä kuului.
Haluaisin tehdä valituksen, mutta siihen tarvitaan toisenkin eri asunnossa asuvan allekirjoitus. Ongelma on, että tämä häirikkönaapuri asuu päätyasunnossa, joten olen hänen ainoa seinänaapurinsa. Poliisinkin varmasti voisi soittaa, mutta tuo sosepäänaapuri varmasti tietäisi minun olleen asialla. Tiedä sitten mitä kostotoimenpiteitä siitä seuraisi ja näin suht pienikokoisena naisena mielessä pyörii kauhuskenaariot painimisesta tuon itseäni isomman juoppomiehen kanssa. Olen hänelle itselleen ohimennen pihalla sanonut musiikin soitosta, mutta vastauksena on epämääräistä mutinaa.
Pitääkö tässä sitten alkaa katsoa taas uutta kämppää vai mitä helvettiä? Voiko pelkästään yhden ihmisen valitus riittää tässä tilanteessa?

13

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näköjään kappalejaot jäivät. Pahoittelut siis pitkästä tekstistä, menköön väsymyksen piikkiin.

      - AP

    • Anonyymi

      Kipaiset naapuriisi aina musiikin kuulutasi ja astut naapuriasi rujosti, kerrot musiikin toimivan soidinkutsuna sinulle.

      Edellämainitusti toimien saattaa musiikin huudatus loppua kun on perärööri hellänä päivittäin.

    • Anonyymi

      Minulla oli samanlainen ongelma ja tein sen ratkaisun, että muutin asunnosta pois. Yhden ihmisen valitus ei riitä. Sinulla pitäisi olla todistaja siellä asunnossa. Siis kuka tahansa luotettava henkilö riittää todistajaksi. Isännöitsijä sanoi minulle, etten saisi naapurista käyttää nimitystä häirikkö, jos ei ole toista henkilöä todistamassa asiaa. Mutta minun naapuri oli ja on varmasti häirikkö. Se musiikki on hirveää, mitä hän kuuntelee. Sellaisia ei selvinpäin moni kuuntele, tuskin kukaan.

      • Anonyymi

        Valittu euroviisu biisi aivan kamalaa rääkymistä.

    • Anonyymi

      Vuokra- vai omistusasunto?

    • Anonyymi

      Ompa naisella räväkkää kirjoitusta hyi.

    • Anonyymi

      Minulla oli tai on edelleen se omistusasunto. Ketjun aloittajasta en tiedä. Tosin en tiedä siitäkään, onko isännöitsijä puhunut minulle oikeita asioita. Minä olen puhunut naapurista häirikkönä ja huumehörhönä, eikä tämä naapuri itsekään kiistänyt asiaa, kun sanoin hänelle, että hän on huumehörhö.

    • Anonyymi

      Kyseessä on vuokra-asunto. Onneksi, sillä tarvittaessa poismuutto on helppoa. Sikäli kyllä harmittaa, että asuntoni on viihtyisä muutoin ja ottaisi päähän toisen ihmisen mölyn takia muuttaa. Täytynee kuitenkin harkita asiaa.

      - AP

      • Anonyymi

        "Kyseessä on vuokra-asunto. Onneksi, sillä tarvittaessa poismuutto on helppoa. Sikäli kyllä harmittaa, että asuntoni on viihtyisä muutoin ja ottaisi päähän toisen ihmisen mölyn takia muuttaa. Täytynee kuitenkin harkita asiaa."

        Sitten teet järkevän ratkaisun ja muutat yksityisen vuokranantajan omistamaan vuokra-asuntoon. Asunnot sijaitsevat taloissa, joissa suurin osa asukkaista ovat omistusasujia, eli sosiaalisin perustein asuvat hörhöt puuttuvat. Vuokrakin on halvempi kuin jossain SATO (nimi tarkoittaa sosialististä asuntotuontantoa), VVO:lla, Kojaamon, tai Lumon ja KAS:in asunnoissa. Tämä oma kokemukseni koskee tosin vain pk-seutua. Mikäli on HeKan vuokra-asunto, niin siitä kannattaa pitää kiinni, muuten kannattaa muuttaa.

        Aikoinaan VVO tarjosi minulle ja sen aikaiselle kihlatulleni Pajamäestä saunallista 40 m2 kaksiota 1280 € kuukausivuokralla, olisi vielä pitänyt ottaa kuukausi aikasemmin kuin hakemuksessa ilmoitettu ajankohta. Muutimme sitten Kamppiin, 40 m2 parvekkeeliseen ja remontoituun kaksioon, vuokra 960 /kk.

        Eli kaittakaa näitä kommunnistien ylläpitämiä vuokranantajia, HeKalla on halvat vuokrat, muut "yhteishyödylleset" riistävät vuokralaisia ja yhteiskuntaa!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonolla tuurilla juopponaapuri tai huumehörhö voi tulla naapuriksi omistusasunto taloyhtiössäkin. Minun tapauksessa on kysymyksessä melko vanha talo ja laitakaupungilla. Minun naapurilla oli jo muuttaessaan noin 4 vuotta sitten päihdeongelmia. Hän todennäköisesti sai melko suuren perinnön ja osti näillä rahoilla omistusasunnon. Jäi pian tämän jälkeen työttömäksi ja ryyppää nyt loppuperintörahojaan.

        Tässähän oikein kunnon naapurikyttäystä hehe,lukija vaan oon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonolla tuurilla juopponaapuri tai huumehörhö voi tulla naapuriksi omistusasunto taloyhtiössäkin. Minun tapauksessa on kysymyksessä melko vanha talo ja laitakaupungilla. Minun naapurilla oli jo muuttaessaan noin 4 vuotta sitten päihdeongelmia. Hän todennäköisesti sai melko suuren perinnön ja osti näillä rahoilla omistusasunnon. Jäi pian tämän jälkeen työttömäksi ja ryyppää nyt loppuperintörahojaan.

        Paskanjauhanta kannattaa lopettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskanjauhanta kannattaa lopettaa

        Mutta näinhän se on !. Tiedän, että isännöitsijäkin näitä lukee. Hän on kiivas mies ja voi ryhtyä myös oikeustoimiin. Hän ei kestä kuulla totuutta !.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      298
      3381
    2. 202
      2931
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2514
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      231
      1986
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      166
      1271
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe