Jossain määrin ymmärrän, että väistämissäännöissä on tulkinnanvaraa koska niissä on sanoja, jotka eivät merkitse kaikille samaa kuten hyvissä ajoin, riittävän suuri tai turvallinen välimatka.
Vaikka kaksi ihmistä olisivat täysin samaa mieltä asiasta, näistä saadaan keskustelua aikaan pelkästään siksi, että ihmisillä on erilainen tilanne mielessä ja siksi erilainen näkemys.
Se on kuitenkin huolestuttavaa, että tähystyksestä, joka on sääntönä varsin yksinkertainen, vallitsee näkemyksiä ettei sääntö koske kaikkia. Erityisesti syntyy vaikutelma, että kirjoittaja aina itse kuuluu siihen ryhmään, joita sääntö ei koske.
Olisi mielenkiintoista tietää onko kyse vain provosoinnista vai todellisesta uskosta siihen, että säännöistä on vain unohdettu mainita, ettei ne koske kuin osaa (siis muita) ja asia on niin itsestään selvä kaikille - myös uusille veneilijöille - että se on kaikille selvä.
Vaikka kaksi ihmistä olisivat täysin samaa mieltä asiasta, näistä saadaan keskustelua aikaan pelkästään siksi, että ihmisillä on erilainen tilanne mielessä ja siksi erilainen näkemys.
Se on kuitenkin huolestuttavaa, että tähystyksestä, joka on sääntönä varsin yksinkertainen, vallitsee näkemyksiä ettei sääntö koske kaikkia. Erityisesti syntyy vaikutelma, että kirjoittaja aina itse kuuluu siihen ryhmään, joita sääntö ei koske.
Olisi mielenkiintoista tietää onko kyse vain provosoinnista vai todellisesta uskosta siihen, että säännöistä on vain unohdettu mainita, ettei ne koske kuin osaa (siis muita) ja asia on niin itsestään selvä kaikille - myös uusille veneilijöille - että se on kaikille selvä.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Jäitä hattuun, ei täällä ole kuin yksi angstinen, joka vaihtaa nimimerkkiä ja uskottelee milloin minkäkin laitteen kipparina tekevänsä mitä haluaa joskus asettuen uhriksi ja joskus uhoajaksi. Välillä hän on myös mökkiläinen, joka on uhri tai vastaavasti, joka uhoaa laittaneensa kamerat. Toisinaan hän on myös kajakilla naapuria tirkistelevä tai nappuri, jota tirkistellään.
Kaikenkaikkiaan hyvin luova, mutta samalla hyvin ahdistunut. Hänellä on taipumus salaliittoteorioiden uskomiseen.
Hän tuntee suurta katkeruutta luomaansa ihmistyyppiä kohtaan, joka on koulutettu, rikas (mutta salaa köyhä) ja jolla on nopea ja iso vene.
Vaihtaa nimimerkkiä? Nimimerkki Anonyymi vaikuttaa aika skitsolta ja tuotteliaalta. Eipä täällä kovinkaan moni muu kirjoittele.
T. Anonyymi
En ole havainnut yhtäkään viestiä, jossa väitettäisiin, ettei kaikkien tarvitse tähystää. Joku on voinut heittää läpällä tai huonona provona jotain täysin muuta, mutta ne erottuu heti sellaisiksi. Joku on ilmeisesti sitä mieltä, että tähystys menee yli kaiken muun, että tähystää pitää tähystämisen vuoksi. Minusta turvallisuus menee yli kaiken muun ja tähystys on vain yksi osatekijä jolla turvallisuutta pystytään ylläpitämään. Myös tähystyssäännöissä on kuitenkin tulkinnanvaraisuuksia, ja vaikka tähystäisi taukoamatta, niin virheitä tapahtuu silti. Tehdään virheellisiä havaintoja tai ei ymmärretä minkälaisiin toimenpiteisiin havainnon johdosta pitäisi ryhtyä.
On totta, että vesillä liikkuu nykyään aivan liikaa osaamattomia ja asennevammaisia. Se käy ilmi erittäin hyvin täälläkin käydystä keskustelusta. Ihan samaan uhoon törmää ajoittain myös laitureilla. Veneilykortille olisi jo tarvetta.
Vesillä törttöilijöitä löytyy aina, mutta en ole vielä kohdannut sellaista joka vielä laituriparlamentissa uhoaa vesillä ensin törttöiltyään. Hiljaisia pakoon luikkivia poikia ovat yleensä ne, jotka vesillä tai rantautuessa ovat töpeksineet eivätkä siinä tilanteessa ole jälkipyykkiä asiallisesti hoitaneet. Täällä keskusteluissa niitä uhoajia löytyy sitäkin enemmän, tuskin kaikilla on venettä koskaan ollutkaan.
Tuntuu siltä, että asennevammainen kirjoittaa ilman veneilyä.
Sama.
Jutut ovat kaukana todellisuudesta.
Useimmiten nämä törttöilijät ovat niitä bensalenkkareita, jotka ovat ostaneet aivan liian nopean veneen itselleen.
unohdit sanan rikas
En menisi yleistämään. Nopeakulkuisten törttöilystä tulee vaan herkemmin isommat vahingot ja hitaiden törttöilyä ei ulkopuoliset välttämättä edes huomaa.
Niinpä, siksi nopeakulkuisella törttöily on paljon suurempi ongelma ja paljon tuomittavampaa. Samoin tähystys pitää keskittää siihen mihin itse voi vaikuttaa. Eli ensisijaisesti ei aja kenenkään päälle. Moninkertaisella nopeuserolla se nopeampi ajaa aina päälle. Hidas on lähinnä liikkumaton este sille nopealle.
Juuri näin. Sen takia isojen ja nopeiden veneiden kuljettamiseen pitäisi olla muitakin vaatimuksia kuin 15 v ikä ja että ei ole kovemmassa kuin yhden promillen kännissä.
Lisään vielä, että ainakin itselle 1 promillen humalatila häiritsee melkoisesti ympäristön havainnointia ja järkevien päätöstentekemistä. En ymmärrä, miksi vesillä promilleraja pitää olla korkeampi kuin tieliikenteessä.
Itse olen kerran pyytänyt saada puhaltaa, kun oltiin vierrassatamassa juhlimassa ja merivartioisto tuli vähän katsomaan touhua. Lukema oli sellainen, että auton ratti olisi ollut rajatapaus ja vesillä ei mitään ongelmaa. Itse en pitänyt itseäni lainkaan ajokuntoisena edes 6 solmun vauhtiin eikä siis ollut pienintäkään tarkoitusta lähteä mihinkään.
Varmaankin säännöllisemmin alkoholia käyttäville 1 promillea ei vielä tunnu omasta mielestään toimintaa haittaavalta.
Kaikki on suhteellista. 6 solmun putputista 23 solmua on nopea, 70 solmun pokeriveneestä 23 solmua on hidas. Soutelijan tai melojan näkökulmasta se parin tonnin kuutta solmua etenevä putput on vaarallinen.
Promillerajaa ei mielestäni pidä tiputtaa liian alas. Siitä on Ruotsissa huonoja kokemuksia. Promilleraja pitäisi porrastaa nopeuteen.
Sellainen 0,3-0,5 promillen nousuhumala saa vaan skarppaamaan kun se ei kuulu päivärutiiniin. Väsymys huonosti nukutun yön ja 12 tuntisen legin jälkeen on paljon pahempi suorituskyvyn alentaja. Toiset istuu ruorissa vaikka 24 tuntia eikä siinä kauheasti enää loppupuoliskolla kärppänä tähystetä.
Olisko sellainen kaava maksimivauhdille hyvä, kuin (1,1-p)*(40-v). Jos promilleja (p) on 0,5 ja veneen paino (v) 2 tonnia, tulee tulokseksi 0,6*38=23 solmua. Jos promilleja on 1 ja veneen paino 0,1 tonnia, tulee maksimivauhdiksi 0,1*39,9=3,99 solmua. Jos promilleja on vähintään 1,1, pysyy vene paikallaan. Jos veneen paino on 30 tonnia, maksimivauhti selvälle kipparille on 11 solmua.
Sakkoja tulee kaavan "ylitys solmuina*1000 euroa" mukaan.
Olis kutakuinkin joo, mutta en vesiselvän huippunopeutta ihan noin alhaiseksi rajaisi.
Näillä mennään ja jälki on sen mukaista. Nopeuserot ovat kasvaneet liian suuriksi ja ihmisten vaurastumisen myötä yhä useampi on päätynyt veneen omistajaksi vailla riittävää osaamista. Onneksi olemme eläneet yli varojemme jo niin monta vuotta, että laskun maksamisen aika alkaa olla niin lähellä, että nämä bensalenkkarit yms. poistuvat vesiltä ihan samasta syystä kuin osat sinne päätyneetkin...
https://www.is.fi/autot/art-2000007812967.html
Kyllä ökyveneet pian pysyvät rannassa :)
Sehän siinä onkin se ongelma, että todellisten ökyveneiden menoon ei polttoaineen hinta vaikuta, mutta tavalliselta kansalaiselta loppuu liikkumismahdollisuudet. Eli ne purkkarit, retkiveneet ja mökkiveneet jäävät rantaan mutta ökyveneet porskuttaa.
Mitä pahaa rikkaudessa ja sen mäyttämisessä on?
Entäs jos promille raja porrastettais iän mukaan parikymppisil 2°/°°
Viiskymppisil 5°/°° jne..
Hyvä. Onpahan enempi tilaa ajella.
Ei sinällään mitään, mutta kun sitä näytetään väärällä tavalla (liikennettä vaarantamalla) ja se kaiken lisäksi on monessa tapauksessa toisten kustannuksella toisten selkänahasta revittyä täysin egoistisin perustein ilman yhteiskuntavastuuta, niin silloin siinä on paljonkin pahaa. Sinällään ei mitään vikaa siinä, että pistää rahat takaisin kiertoon eikä sullo niitä patjaan.
Minimirajaksiko meinasit?
5 promillea on aika kova humala, ehkei oikeasti ole syytä veneillä isolla ja nopealla veneellä yli 4 promillen kännissä.
Ei todellakaan ole hyvä että vesiselvä saa sakot vauhdista riippumatta, jos aluksen massa ylittää 40 tonnia. Ymmärtänet että vauhti on nopeuden itseisarvona aina positiivinen, ja siten negatiivinen max vauhti tarkoitta sakkoa vuhdita riippumatta. Tämä valtio tekisi konkurssin aika äkkiä jos tuollainen sakotus olisi käynnissä kaikille aluksille, siis myös siljallee, vikingille, ja muille saman kokoluokan matkustaja- sekä rahtialuksille.
Laskuesimerkkinä: massa 20 040 tonnia, 40 - massa = -20000
veiselvälle kerroin 1,1-p = 1,1, ja siten max vauhti -22 000 solmua.
Sakkoja tulee nolla vauhdilla siis 22 miljoonaa €, ja vaihdin ollessa suurempi sakko siitä kasvaa, toki mitättömän vähän, eli 1000 € solmulta. Yksikään laivan kippari ei laivaa enää rannasta liikuttaisi jos tuollainen sakko pitäisi sinun kaavasi takia maksaa ihan itse, eikä se varustamollekaan mikään pikkusumma olisi, ei vaikka niitä tulisi vain yksi vuodessa eikä yksi jokaisella reissulla.
Koko ehdotus on täysin järjetön.
Kuten trollaukselta sopii odottaakin.
pääasia on että tähystää vaikka olisi kännissä
Sen kokoisissa aluksissa kippareilla on pätevyys ja vaatimus nollasta promillesta, joten sama sakotusjärjestelmä ei olisi siellä voimassa.
Veneilyoppaita on kirjoitettu mutta ei ilmeisesti viitsitä lukea. Jos vaivautuisi käymään saaristolaivurikurssin niin moni asia selkiäisi. Kurssissa on sekin hyvä puoli että voi kysyä jos jokin asia on epäselvä eikä lukemalla avaudu. Pikkuhiljaa alan kallistua pakollisen kurssin ja venekortin kannalle. Aika paljon tietoa veneily vaatii. Sekä oikeaa asennetta.
Sen oikean tiedon löytäminen voi olla haastavaa eikä se aina toteudu saaristolaivurikursseillakaan kun viranomaisetkin välillä levittävät virheellistä tietoa (kuten aikoinaan merenkulkulaitoksen juliste, jossa väitettiin, että sääntöjen mukaan huviliikenne väistää ammattiliikennettä).
Minäpä autan tiedon etsimisessä. Kirjoitetaan googleen "veneilyopas" niin jo alkaa löytyä. Ottaen huomioon veneilyn kokonaiskustannukset niin muutama kirja ei paljon tunnu missään. Jos joskus jossain on ollut virheellinen tieto niin voi voi. Jos kurrsilla esitetyt asiat ovat edes suurimmaksi osaksi oikein niin plussalla ollaan. Ennen arvostettiin tietoa ja sitä hankittiin. Oli jopa kunnia-asia tietää jos jonkinlaista ja hyvää merimiestapaa ja aluksen päällikön velvollisuuksia arvostettiin. Rahamies voi tietysti yrittää luottaa vakuutuksiin mutta vakuutusyhtiö voi evätä korvaukset jos se katsoo ettei kuljettajalla ole tarvittavia tietoja ja taitoja veneen käsittelyyn.
Rahamies on yleensä keskivertoa fiksumpi, eihän tyhmä rahaa saa. vaikka halua ei varmasti puutu.
Sehän se ongelma onkin, ettei rahamiehet ole yhtään fiksumpia. Ovat vaan kiinnostuneempia rahasta ja joskus niinkin että hankkivat sitä keinoja kaihtamatta.
On kirjaoppineita ja oppineita. Todelliset taidot kehittyvät vesillä ja elävän oppaan avustuksella nopeammin.
Parempi vaan lukea ne lakipykälät ja jättää kaiken maailman bloggaajat omaan arvoonsa. Hyvällä syyllä kannattaa aloittaa pienellä veneellä ja vaihtaa isompaan kun taidot karttuvat. Ostaa ison ökyveneen ja veneilyoppaan antikvariaatista niin eihän siitä mitään tuu.
Jaa, ei vaikuta loogiselta.
Yleensä häikäilemättömyys ja rikollinen mieli yhdistetään enemmän köyhyyteen kuin rikkauteen jo siksi, että rikollisuus johtaa köyhyyteen.
Olen myös aivan varma, että tyhmä, joka on perso rahalle, ei menesty yhtä hyvin kuin rikas, joka on perso rahalle.
Maslowin tarvehierarkian mukaan raha on enemmän köyhällä mielessä kuin rikkaalla. Ainakaan siellä, missä minä liikun, ei rahasta puhua lainkaan.
Mitä sitten tulee merimiestaitoihin, niitä oppii paremin kokeneen porukan kanssa lapsesta pitäen kuin ostamalla jonkun vekselivetoisen kasarituotteen ja purjehtimalla sillä perheen kanssa.
Miksi rikkaus tuntuu väärältä:
https://www.psychologytoday.com/us/blog/mind-over-money/201003/rich-people-are-greedy
https://www.businessinsider.com/common-myths-about-rich-people-2015-6?r=US&IR=T
Donald Trump. MOT
Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa ja jokaisella on äänitorvensa puolustuspuheita varten. Raha tulee rahan luo ja osa on syntynyt kultalusikka perseessä. Ne ostelee niitä rällärällä ökyveneitä. Näin se vaan menee.
Toiset pistää tienaamansa miljoonat johonkin mistä oikeasti nauttivat vaikkei se näkyisi ulospäin. Kehtaavat ajella Octavialla kun auto on kuitenkin vain työkalu ja huono sijoitus. Veneeksikin riittää se 70-luvulla hankittu 24 jalkainen purjevene ja mökkiveneeksi joku käytännöllinen peltipurkki tai vaikka Terhi jos se ajaa asiansa. Retkiveneeksi jokin millä sulautuu joukkoon eikä kiinnitä ylimääräistä huomiota. "Öky" löytyy piiloista minne ei ketä tahansa kutsuta.
Monella se varallisuuden alkumuna tulee hämäräpuuhien tai tuurilla hyvän ajoituksen kautta. Joskus molempien. Zuckerberg yhtenä tunnettuna esimerkkinä. Myöhemmin unohdetaan kuinka alkuaikoina edettiin kyynärpäät edellä säännöistä niin välittämättä. Toimii koska muut tyhmät sen sallivat.
Ei minulla ole rahavaikeuksia, mutta saan kyllä kaiken menemään eikä sitä hautaan mukaansa kannata ottaa. Vuositulot siinä 70k paikkeilla mutta ei vaan sen rahakasan kasvattaminen kiinnosta kun on muita mielenkiinnon kohteita. Veneet on kuitenkin ilman lainarahaa hankittu ja on aikaa niiden käyttöön.
Ei kauheasti kiinnosta sijoittaminen suuriin pörssiyhtiöihinkään kun niissä monesti lomautetaan ja irtisanotaan jotta johtoryhmä saisi bonarinsa ja osakkeenomistajat tuottonsa korkeiden odotusten mukaisesti. Kvartaalitaloudessa niistä tingitään viimeisenä oljenkortena tai pumpataan firma konkkaan. Ei ole yhteiskuntavastuuta suurissa korporaatioissa ja tuloerot kasvavat. Pelurit voivat kuitenkin päästä pörssissä suuriin rahoihin kiinni tekemättä mitään yhteiskunnallisesti arvokasta ja tuottavaa. IT-kuplaa ja pankkikriisiä edeltänyt meno paljastaa rahanahneen ihmisen todellisen luonteen.
"Olen myös aivan varma, että tyhmä, joka on perso rahalle, ei menesty yhtä hyvin kuin rikas, joka on perso rahalle."
Niinpä. Rikkaalla tyhmällä on enemmän rahaa kuin köyhällä tyhmällä. Aika loogista. Aika kaukana ollaan kuitenkin tähystyksestä vesiliikenteessä.
Ei kun tyhmä ja ahne on köyhempi kuin rikas ja ahne.
Ahneita on molemmissa, vain toinen onnistuu.
Emme ole kaukana aiheesta.
Riikkaslta odotetaan enemmän loska hänellä on enemmän kapasiteettia.
Ihan vastaavasti USA:n odotetaan pelastavan vieraita maita ja Venäjän valloittavan.
Aateluus velvoittaa.
"Ei kun tyhmä ja ahne on köyhempi kuin rikas ja ahne."
Aivan.
"Ei kun tyhmä ja ahne on köyhempi kuin rikas ja ahne."
tyhmä ja ahne on köyhempi kuin rikas... jepjep, taidat olla köyhä.
Jos yrität väittää, että ihminen, joka pitää vaikkapa nopeista veneistä ei saa siitä iloa olet väärässä. Ihan yhtä väärässä olet siinä, jos kuvittelet ihmisen, joka haluaa Ferrarin olevan tyytyväinen Skodassa.
Jokainen saa kiksit omista asioistaan eikä sitä poista se ettei joku toinen saa samoista asioista. Raha antaa mahdollisuuden ostaa Skodan tai Ferrarin ja jos haluaa, niin molemmat. Sitä mahdollisuutta ei ole, jos ei ole rahaa.
En myöskään usko, että sinulla olisi rahaa. Suhtaudut rikkauteen ikään kuin siinä olisi jotain pahaa ja samastut köyhiin. Tutkimusten mukaan se on lähes varma tapa pysyä köyhänä.
Tää alkaa olemaan huippu, miten mr Trump liittyy suomalaisen veneiliän tähystämiseen?
En yritä enkä ole väärässä. Pointti oli siinä, että osa varakkaista ja useat wannabe varakkaista saa kiksit siitä että näyttää varakkuutensa muille. Kun kukaan ei näe eletään minimibudjetilla, lapset kulkee nälkäisinä ilman kunnon vaatteita jne, mutta iso ökyvene pitää olla ja sillä näyttäytyä ns piireissä ja kaikki raha mitä irtoaa laitetaan siihen, tehdään hitosti ylitöitä että olisi rahaa riittävästi pröystäilyyn edes muutaman kerran vuodessa. Kilpaillaan. Ostetaan se Ferrari koska halutaan näyttäytyä vaikka ei osata sillä ajaa eikä siihen ajamiseen ole paikkaakaan. Kruisaillaan bulevardeilla ja välillä kaahataan kehäteillä ja motareilla. Radalle ei uskalleta kun siellä "amisbemarit" vetää ohi. Minä en saa siitä kiksejä ja kuten jo todettu en pistä rahojani patjaan vaan pistän ne kiertoon ja nautin niistä tässä ja nyt. Usko jos lystäät, minulle se ja sama.
Tunnen useamman vanhan kaartin teollisuuspamppuja joilla on oikeasti millä mällätä loppuelämänsä vaikka lopettaisivat kaiken työnteon kokonaan ja nämä oikeasti tekevät paljon esim. asuinkuntansa asukkaiden ja luonnon hyväksi jne. ilman minkäänlaista pröystäilyä ja tarttuvat lapionvarteen jos tarvis. Se kehittää oikeasti yhteiskuntaa parempaan suuntaan mutta tuntuu olevan katoava luonnonvara kun yhä useammat tuijottavat omaan napaansa. Minäminäminä ja nopeat voitot keinoja kaihtamatta on enemmän päivän sana. Sitä kritisoin.
Tunnen myös niitä toimitusjohtajia, hyvin palkattuja myyntitykkejä jne jotka eivät kehtaa oman auton aamulla piiputtaessa ajaa Toyotalla businesstapaamiseen koska pelätään tai tiedetään että työkaverit ja asiakkaat nauraisivat. Samaa näkee vierasvenelaitureissa... hankitaan vene jossa kehdataan näyttäytyä mutta sitten ei olekaan aikaa eikä varaa käyttää sitä niin paljon kuin vanhaa venettä. Kierretään ne muutamat isot vierasvenesatamat ajankohtana jolloin tiedetään että kannattaa näyttäytyä.
Toiset ovat varakkaita hetken kun pröystäillen pistävät perintörahat, lottorahat tms. haisemaan.
Tietysti löytyy niitäkin, jotka ostavat sen Ferrarin autoharrastukseen hurahtaneena, mutta he eivät välttämättä edes ole kovinkaan varakkaita. Voi se olla nopea venekin. Ovat hurahtaneet harrastukseensa ja panostavat lähes kaiken mielenkiintonsa siihen. He yleensä myös perehtyvät asioihin ja tietävät mielenkiinnosta lajiin miten toimia. Ja se ökyvene näyttäytymiseen voi yhtä hyvin olla purjevene, mutta ne on nyt olleet vähän poissa muodista viime vuodet.
Connect the dots. Sensuuri vei vastauksen vaikka totta olikin.
Mielenkiintoinen avaus, joka perustui ajatukseen , että tähystäminen on varsin yksikäsitteistä toimintaa No, itsekin kyllä ajattelin että selvähän se , tähystäminen on vain "ympärilleen katsomista". Mutta ei se taidakaan riittää, tähystäminen on määrätietoista toimintaa, jossa katsotaan kyllä ympärilleen mutta tulkitaan ne havainnot, jotka on tehnyt. Lisäksi veneen paikka vaikuttaa so ollaanko vaikka vilkkaalla väylällä/satamassa tai ulapalla sesongin ulkopuolella, miten nopeasti "pään pitää pyöriä" . Joten, jos " tähystäminen" on kipparille vilkaisu "kerran vartissa" ympäri horisontin, niin ongelmia tulee ja sitä enemmän mitä nopeampi vene on ohjattavana.
Meneehän nuo valtamerillä yksin purjehtivat kajuuttaan nukkumaan tai muuten vaan kun ulkona on liian paha keli. Tähystä siinä sitten. Siellä saa lillua päiviä eikä ketään näy vaikka kuinka tuijottaa.
Nopeus on muuttuja, mutta kannattaa pitää mielessä, että kun kaksi venettä lähestyvät toisiaan, niin ei ole väliä kumpi menee nopeammin maan tai veden suhteen koska kohtaamiseen menee kummassakin veneessä yhtä kauan.
Enkä ota tässä kantaa väistämiseen vaan ylipäänsä tähystämisen ja tilannekuvan muodostumiseen.
Kaikki pidempi yksinpurjehdus pitäisi kieltää merilaissa, koska tähystys on mahdotonta.
Tähystämisen ja tilannekuvan muodostamisen kannalta nopeudella on suuri merkitys. Liikkuvasta kohteesta on vaikeampi hahmottaa kokonaiskuvaa mutta havaittavan kohteen liike helpottaa sen havaittavuutta. Hissukseen hiipivää on vaikeampi havaita ja erottaa taustasta kuin nopeasti liikkuvaa. Esim. puussa istuvaa oravaa on vaikea havaita ellei katso oikein tarkkaan, mutta puussa juokseva orava on helppo havaita. Jos itse juokset on oravan havaitseminen vaikeampaa.
Totta, mutta minuutti on yhtä pitkä aika kaikille ja sinä aikana voi tapahtua paljon.
En epäile yhtään etteikö oravan nopeudella kulkevassa veneessä voi muodostaa tilannekuvaa nopeammin kuin mopon nopeudella liikkuvassa. Toisessa se vaatii pari sekuntia, toisessa kolme riippuen kuinka hyvin paikaltaan näkee.
Kummassakaan ei kuitenkaan voi jättää tähystämättä yhtään pitempää aikaa tai oikeampaa on sanoa ettei kummassakaan voi aikä saa olla tähystämättä hetkeäkään.
On siinä nyt aivan valtava ero tähystystarpeessa ajetaanko 3, 6, 10, 20, 40 vai 60 solmua!
60 solmussa pieni yllättävä aalto voi aiheuttaa veneen hallinnan menetyksen, 20-40 solmussa osuminen uppotukkiin tms. vedessä lilluvaan aiheuttaa suurta vahinkoa, jopa uppoamisen. Kanssaveneilijän päälleajaminen aiheuttaa melko helposti kuoleman.
Katsot muutaman sekunnin muualle, niin jää jo näkemättä tärkeitä asioita, joita ei ehkä voinut nähdä kauempaa. Kymmenessä sekunnissa kuitenkin edetään sata tai satoja metrejä. Muistuttaa aika lailla autolla ajamista ja keskittymisen pitäisi olla vastaavaa.
3-6 solmulla ei eteen tule mitään yllättävää 10 sekunnissa. Se nopea venekin on nähtävissä minuutin tai usean minuutin päästä. Purjehtiessa myös kuultavissa. Kyllä siinä voi katsoa ympärilleen huolella ja käydä hakemassa sisältä evästä, jos ei ketään näy avarammalla paikalla, kuten Airistolla.
Kun itsellä ei oli 48 solmua kulkeva vene, ei siinä todellakaan voinut katsoa taakse yli 40 solmun vauhdeissa, vaan piti ja on syytäkin pitää tiukasti katse etusektorissa välillä hiukan sivuille vilkuillen. Tieysti matkustajat voivat katsoa taaksekin. Toki tuo oli pieni vene, joka olisi kaukaakin tulleista isomman veneen aalloista ottanut vaarallisen ilmaloikan, jos ne olisivat jääneet näkemättä.
Joopa joo.
Aina voi mennä nopeammin, mutta hitaammin ei voi mennä kuin paikallaan oleminen, mutta paikallaan olevan kohteen ja 60 solmua kulkevan veneen välinen etäisyys pienenee molemmissa yhtä nopeasti. 60 solmua on mahdollinen myös purjeveneelle.
Olisi ehkä aiheellista määritellä paljonko on paljon.
Olen samaa mieltä siitä, että 60 solmua on suuri nopeus, mutta nopeus ei muutu portaattomasti pienestä suureksi, ei edes silloin, kun liukukynnys ylitetään. Kun puhutaan matkaveneistä, niin ne kulkevat 20-25 solmua, harvoin kovempaa ja isommat veneet eivät edes sitä koska ne ovat uppoumarunkoisia.
Minun mielestäni, kun puhutaan nopeuksista, jotka ovat 50 km/h nurkillä, ei puhuta vielä suuresta vauhdista. Se on ihan normaali nopeus, jolla iso osa laivojakin kulkee. Ihan periaatteessa keskiarvoa ei voi väittää suureksi.
Pitää paikkansa, että liukuvassa veneessä tähystetään käytännössä jatkuvasti jo pelkästään siksi, että aalloilla on siihen suurempi vaikutus tai ainakin niitä voi väistää paremmin kuin hitaalla veneellä.
Minulla ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa katsella ympärilleni normaalissa 50 km/h vauhdissa ja jos joku asia jää näkemättä, se ei johdu vauhdista.
Laivoissa on tutkat, lähettävä AIS, yleensä tiedossa olevat reitit ja ne näkee varsin kaukaa, yleensä myös saarten yli. Sisäsaaristossa niitä pitää myös ehdottomasti väistää, jolloin pienveneet menevät reilusti pois ajoreitiltä. Ne ajavat yli, jos eteen jää.
Aivan eri juttu kuin ketterät huviveneet, joita ei aleta noin väistelemään, vaikka olisikin väistämisvelvollinen.
Ei se 50 km/h ole suuri nopeus autolla eikä veneellä, jos tie tai vesialue on sille sovelias. Se on kuitenkin sellainen nopeus, että ruumiita tulee törmäyksissä ja kyllä se vaatii jatkuvaa eteen katsomista sivulle vilkuillen. Ei voi katsoa pidempään muualle turvallisesti. Mikä sitten on pidempään riippuu tilanteesta.
Nopea tietysti lähestyy yhtä nopeasti sitä törmäyskohtaa kuin hidas ajallisesti. Mutta on suuri ero siinä mitä ja milloin asialle on tehtävissä. Tuossa nopealla on aivan eri mahdollisuudet väistää ja tehdä asia helpoksi hitaalle kuin toisin päin. Hidas on jo lähellä törmäyspaikkaa ensihavainnosta alkaen. Nopea on vielä kaukana ja voi pienellä ohjausliikkeellä mennä aivan muualle.
Yksiselitteisesti on niin, että nopeassa veneessä on tähystettävä tarkemmin koska tilanteet muuttuvat nopeammin. Kuutta solmua ajettaessa 50 solmua ajava lähestyy 56 solmua, mutta kun itse ajaa 50 solmua onkin kohtaamisnopeus 100 solmua.
"Minulla ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa katsella ympärilleni normaalissa 50 km/h vauhdissa ja jos joku asia jää näkemättä, se ei johdu vauhdista."
Pelkkä näkeminen ei riitä. Ei riitä, että ehtii näkemään minkä yli on juuri ajamassa. Siihen pitää myös ehtiä reagoimaan ja pitää jäädä aikaa esim. pysähtymiselle. Havainto pitää siksi tehdä paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin hitaammin ajaessa. Vai väitätkö, että esim. kaupunkiliikenteessä kaikki alle 50km/t nopeusrajoitukset on yksiselitteisesti turhia koska siinä nopeudessa ehtii nähdä kaiken?
No mutta sinähän ymmärsit ihan oikein, silloin kun on vähän kulkijoita ja kaukana niin tähystyksen tarve pienenee!! Mutta on niillä valtameripurjehtijoilla AIS ja hälytykset.
Minä ehdin nuo kaikki ja paljon enemmän mopon vauhdissa.
En väitä, että alemmat nopeudet olisivat jollain tavalla huonoja vai luuletko sinä, etä karautan satamaan 50 km/h.
Toivin, että ymmärrät tahallasi väärin koska kaikki muut vaihtoehdot ovat vielä huionompia, ellet siten ole virolainen ja suomenkielesi on heikko
Onko valailla AIS?
Miksi et karauttaisi satama-altaaseen viittäkymppiä kun kerran ehdit näkemään ja reagoimaan kaikkiin jotka siellä liikkuvat?
"Aivan eri juttu kuin ketterät huviveneet, joita ei aleta noin väistelemään, vaikka olisikin väistämisvelvollinen."
No jo on asenne! Kyllä sen väistämisvelvollisen on syytä väistää. Isotkin laivat väistävät kun ovat väistämisvelvollisia ja tekevät minkä pystyvät yhteentörmäyksen välttämiseksi. Se on sitten eri asia, että saariston ahtailla väylillä ei ole paljoakaan tehtävissä jos pienvene törttöilee edessä ja ison jarrutusmatka on mikä on.
Mieti sitä :)
Sinunko mielestä väylä pitäisi tyhjentää muista veneistä, kun joku 10 m huvivenet tulee oikealta ja sillä on hienosti tilaa mennä muutenkin?
Laivan tulemisen tiedät minuutteja ennen ja tiedät, että se menee väylää pitkin ja vaatii paljon tilaa. Siis väistän väylän ulkopuolelle tai aivan reunaan hyvissä ajoin. Mitään tolkkua ei ole samaa tehdä jonkun pikku huviveneen takia, josta ei tiedä yhtään minne se sattuu menemään ja vaikka jatkaakin väylää pitkin ei tiedä mistä kohtaa väylää se on menossa, kun tulee kohdallesi.
Onko joku esittänyt väylän tyhjentämistä?
Mitään tolkkua ei ole seurata sitä keskiviivaa muutenkaan ja vallan hyvin voi pysytellä oikeassa laidassa jos tilanne sen sallii ja oma reitti on väylän suuntainen.
Pikkuveneenkin liikkeet on helppo ennakoida kun pikkuveneen ohjaksissa on osaava veneilijä. Epämääräiset tyypit tunnistaa usein hyvissä ajoin epämääräisestä ajolinjasta.
Valailla on AIStit.
Joku tuossa valitti asenteesta, kun kerroin, että huviveneitä ei aleta väistämään kuten laivoja, vaikka olisi väistämisvelvollinen. Laivoille yleensä on pakko käytännössä tyhjentää väylä hyvissä ajoin.
Huviveneelle se ei ole mitenkään tarpeen ja ylipäätänsä nopean väistäminen hitaalla on turhaa ja kutakuinkin mahdotonta hommaa ellei paikka ole erityisen ahdas.
Jos mennään saman väylän suuntaisesti, ei hidas voi edes olla väistämisvelvollinen nopeaan nähden, toisin kuin laivaan nähden. Jos ei mennä saman väylän suuntaisesti, ei tuo oikeassa laidassa pysyttely mitään ratkaise.
Täällä on AASeja
Yhtälailla niitä pieniä pitää sääntöjenkin mukaan väistää ajoissa ja reilusti ettei ajolinjoista tai yhteentörmäämisen riskistä ole epäselvyyttä, eikä se tarkoita väylän tyhjentämistä. Tätä sääntöä valitettavasti usein rikotaan ja siitä moni ongelma kumpuaa.
Olisi VÄHINTÄÄN MIELENKIINTOISTA saada jokainen täällä kirjoitteleva saman pöydän ääreen.
Olisi mielenkiintoista käydä keskustelua väistämisestä, säännöistä, rikkaudesta/köyhyydestä, elämän tarkoituksesta ja siitä, kenellä oikeastaan on "oikeus" tehdä mitäkin.
Se valitettavasti on toiveajattelua.
Maailman+rikkain+1%+keskustelee+köyhyydestä?
Kateelliset paneskelevat. Check!
Liity venekerhoon ja mene kerhosatamaan juhannuksena / muinaistulille ja riittävästi viinaa mukaan niin alkaa juttu luistamaan ja lätty lätisemään jos oikeat tyypit on paikalla.
Ja jos on tarpeeksi viinaa, niin muita ei edes tarvita ja juttu luistaa silti?
Siinä tapauksessa tarvitaan netti ja suomi24
Ei meillä seurassa kyllä lätty lätise retkisaarissa eikä kotisatamassakaan.
Ehkä jossain on seuroja, joissa vapaa-aikana vedellään toisia turpaan
Riittävästi rähinäviinaa ja sellaista provoilua kuin täällä niin ei se kaukana ole.