Täällä kysellään kamalan paljon muilta, voitaisiinko olla raskaana yms. Jätän sen kysymyksen kysymättä ja jään odottelemaan, mutta sellaiseen olisin kysynyt mielipiteitä kun ollaan mieheni kanssa useastikin keskusteltu mahdollisesta raskaudesta ja hän tuntuu olevan ahdistavankin päättäväinen siita, että aborttihan se olisi tehtävä jos tulisin raskaaksi... Hän on sitä ieltä että tahtoisi minun tekevän abortin, muttei jättäisi minua yksin vauvan kanssa jos en sitä suostuisi tekemään (ja olen ehdottomasti aborttia vastaan). Hänen mielestään hänen elämänsä ja vapautensa loppuisi siihen.. Onko kenelläkään kokemuksia tälläisistä mielipiteistä ja käytöksestä?
Mulla menkat on nyt muutaman päivän myöhässä mutta apteekin raskaustesti näyttää negatiivista.
Olen kohta 20-vuotias ja järki sanoo, että olisi hyvä odottaa että saisi kunnon koulutuksen, mutta sydän sanoo, että tulen pahasti pettymään jos ne menkat alkaakin vielä...
Mulla menkat on nyt muutaman päivän myöhässä mutta apteekin raskaustesti näyttää negatiivista.
Olen kohta 20-vuotias ja järki sanoo, että olisi hyvä odottaa että saisi kunnon koulutuksen, mutta sydän sanoo, että tulen pahasti pettymään jos ne menkat alkaakin vielä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
sama homma.. meillä oli sillein et "tulee jos tulee"-asenne mut nyt kun oisi tulossa niin se puhuu abortista..
mä en henkisesti sitä varmasti kestäis ja mies sano ettei lähe kävelee jos en tee aborttia mut voisin kuulema kuitenkin tehä .. ..
miehet ei pysty kokemaan niitä muutoksia mitä naisen sisällä tapahtuu jne.. jotenka sopeutumisaika on varmaan pidempi.. tiedä niistä..
mutta .. toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin ja myös toivon että minun mies sopeutuisi tilanteeseen koska en todella kaipaa painostusta vaan tukea..
Halusin vain muistuttaa, että et voi pakottaa miestäsi isäksi, jos hän ei ole siihen vielä valmis! Älä vain hyvä ihminen tee sitä virhettä, että jätät ehkäisyn (tarkoitan lähinnä jos syöt pillereitä tms) kertomatta miehellesi.
Mielestäni on hyvä, että olette keskustelleet asian etukäteen. Tiedät ainakin, että vielä ei luultavasti ole teillä lasten aika, koska mies ei ole siihen valmis.
Ei, en missään tapauksessa tarkoita sitä... Jos nyt olen raskaana niin voin täysin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että olemme tässä tilanteessa yhdessä. Toisekseen rakastan miestäni täydestä sydämestäni. En koskaan voisi tehd hänelle niin.
Mielestäni EI koskaan pidä mennä tekemään lasta puoli-vahingossa tai vahingossa jos sitä ei molemmat ihan täysillä 100 % halua! Tuntuu että miehesi on vielä ehkä kypsymätön eikä halua sitoutua sillä tavalla mitä perheen perustaminen tuo mukanaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että siinä nainen tekee hallaa itselleen ja tulevalla vauvalle, jos tekee sen vastoin miehen tahtoa. Onhan niitäkin tapauksia tietysti, että ollaankin sitten iloisia ja onnellisia vaikka olisi vahinko käynyt eikä lapsen hankinta olisi ollut suunnitelmissa, mutta muista ettei aina käy niin! Kyselepä vähän mihin se miehesi elämä oikein loppuu.... käsittämätön kommentti jonka ymmärrän toisaalta hyvin nuoren ja menevän ihmisen suusta! Siitähän se elämä vasta monella alkaa kun saa jälkikasvua! Haluaisi sinun tekevän abortin, mutta ei kuitenkaan jättäisi yksin vauvan kanssa... mitenhän on? Olet itsekin aika nuori vielä, joten ehdit varmasti vielä myöhemminkin perhettä perustaa, vaikka hetken vielä sulattelisitkin miehesi kanssa asiaa.
Ymmärrän vastauksistanne, että ensimmäinen viestini oli hieman huonosti laadittu.. Jos nyt olen raskaana se ei minunkaan puoleltani ole suunniteltua. Tarkoitin vain, että ajatukseen jo kypsyneenä olisin todennäköisesti osittain huojentunut mutta osittain pettynyt jos en ole raskaana.
Enkä tarkoittanut, etteikö meillä olisi vielä aikaa hankkia lapsia, lähinnä kaipasin vain kokemuksia sellaisilta ihmisiltä, joiden mies on/on ollut raskautta vastaan.Mutta kiitos näkökulmista. Olen kuitenkin hyvin realistinen ihminen ja otan huomioon myöskin mieheni mielipiteet.
vahinkovauva, jota siis kumpikaan ei varsinaisesti halunnut kun raskaus selvisi (ja tiedoksenne: käytimme ehkäisyä, joka ei sitten ilmeisesti toiminutkaan). Mies toivoi viimeiseen asti, etten vain olisi raskaana kun epäilys heräsi ja sitten positiivinen raskaustesti sen toiveen lopulta tuhosi.
Varsinaisesta abortista emme pahemmin puhuneet, koska se on vastoin kummankin periaatteita, mutta keskenmenoa "toivoimme" molemmat alussa. Lähtökohta oli siis niin huono kuin vakisuhteessa oikein voi olla.
Itse sopeuduin ajatukseen melko nopeasti ja pelkäsin suuresti, miten lapsia kaikin tavoin karttava mieheni sopeutuisi asiaan. Meillä tosiaan ei ollut tarkoitus tehdä koskaan lapsia. Ultraan otin hänet sitten puoliväkisin mukaan ja siellä hän selvästi ihastui vauvaan saman tien. Mitään ongelmia ei ole ollut, hän on unelma isä, joka viettää paljon aikaa pojan kanssa ja nykyisin myös pikkuveljen kanssa ja odottelee innoissaan kolmatta syntyväksi.
Jokainen odottava varmasti jossain vaiheessa raskautta - oli se sitten suunniteltu tai suunnittelematon - miettii, että saiskohan tän homman vielä peruttua. Toki kaikki ei ole aborttia tekemässä, mutta vauva on iso asia ja osa vanhemmuuteen kasvua on epäröinti.
En siis olisi missään nimessä huolissani tilanteestasi. Kyllä se mies varmasti hyvin pian alkaa kiinnostumaan vauvasta. Tuo on ensi reaktio, mutta tilanne voi olla toinen ja muutaman päivän päästä. Käykää yhdessä ultrassa ennen mahdollista aborttipäätöstä...