Yksinkertainen kysymys yksinkertaiselta ihmiseltä.

Googlettamalla on saatu tieto ettäkaivokseen tuleva uusi yrittäjä on tehnyt vuonna 2019 miinusmerkkisen tilipäätöksen n,200000euroa,Pyhäjärven kaupungille näyttää sattuvan persaukisia yrittäjiä keskimääräistä enemmän, Oman järkeni mukaan niin Suomessa kuin Virossakin osattaisiin tehdä tunneli meren pohjaan ilman harjoittelua,En usko koko hanketta olevan edes olemassa, Ts,se on kepulin vaalikikka,Raimo Parkkinen,
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei tuo työpaikkoja ainakaan tuo!

Äänestä

Minkä yrityksen se Parkkinen on kaivokseen perustanut ? Vaikka onhan se selvää, ettei näin korona aikaan pienyrityksillä paljon voittoja ole kertynyt, eikä kaikilla isommillakaan mitkä on palvelualalla esim. Finnair. jospa se parempi aika on edessä.

Äänestä
  • Finnairilla ei ole mitään tekemistä kaivoksen kanssa. Pysykää ruodussa.
    Sirkkaviljelmät tuhoon tuomittu.
    Kvantit ja Calliot, rahat meni.
    Kohta vesi virtaa "laaksossa."
    Vaalipuheet kepun taholta, nähty niin monta kertaa, että miten jonkun suu, kehtaa valehdella ja vaahdota niin, että "vanha lagunakin ui vellissä." Hyi hitto näitä juttuja.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi yleensä kaivokkseen perustaa mitään yritystä.?? Onhan täällä maankamaraakin tarjolla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pitäisi yleensä kaivokkseen perustaa mitään yritystä.?? Onhan täällä maankamaraakin tarjolla!

    Sinne vaan pitäisi saada sitä EU elvytysrahaa, vaikka muutamia kymppimiljoona, olishan se mahtavaa, valmiita tiloja lämpöä omasta takaa, työpaikkoja tulisi, eikä kaikki rahat menis turhiin hankkeisiin, pitäisi vähentää tukiaisia, maatalouteen ja turvetuotantoon.

    Olisi tulisi pitäisi

    Joo ja asumistukeen ja työttömyystukia vähentää samalla!!!

    Äänestä

En käytä paikallisia palveluita ja toivon ettei kaivoksella jatku mikään toiminta enään,,,

Äänestä

Katos yksi vaan ei malta olla nimittelemättä muita. Pitäneen alkaa taas kertoa tyotuuksia hänestä. Tämä kannattaa muistaa.

Äänestä

Miten miinusmerkkinen tilinpäätös liittyy yrityksen "persaukisuuteen"? Pitäiskö Parkkisen hieman tutustua yritysten talousasioihin ja kirjoitella sitten kun ymmärtää niistä jotain!

Äänestä
  • Miten aloituksen väite on kääntynyt Parkkisen tekemäksi. Täytynee pian ladella totuuksia aloittajasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten aloituksen väite on kääntynyt Parkkisen tekemäksi. Täytynee pian ladella totuuksia aloittajasta.

    Hän keski vuorokauden ennen kuin alkoi taas muita haukkumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten aloituksen väite on kääntynyt Parkkisen tekemäksi. Täytynee pian ladella totuuksia aloittajasta.

    Kuka lie kirjoittanut, aloittajana on kuitenkin kirjoitettu, Raimo Parkkinen ei kyllä ole hyväksyttävää, jos toisen nimellä kirjoittaa soopaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka lie kirjoittanut, aloittajana on kuitenkin kirjoitettu, Raimo Parkkinen ei kyllä ole hyväksyttävää, jos toisen nimellä kirjoittaa soopaa.

    Kaikki tietävät kuka tämä kirjoittaja on. Ei siis Parkkinen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki tietävät kuka tämä kirjoittaja on. Ei siis Parkkinen

    Ei tiedä taas valhe

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tiedä taas valhe

    Tietävät vain yksi kirjottaja levittä tällaista valehetta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Googlettamalla on saatu tieto ettäkaivokseen tuleva uusi yrittäjä on tehnyt vuonna 2019 miinusmerkkisen tilipäätöksen n,200000euroa,Pyhäjärven kaupungille näyttää sattuvan persaukisia yrittäjiä keskimääräistä enemmän, Oman järkeni mukaan niin Suomessa kuin Virossakin osattaisiin tehdä tunneli meren pohjaan ilman harjoittelua,En usko koko hanketta olevan edes olemassa, Ts,se on kepulin vaalikikka,Raimo Parkkinen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu