Hei,
Kirjoittelin taannoin tälle osastolle huolestani sairastua paniikkihäiriöön. Oireeni olivat tyypilliset: ahdistus, hyperventilaatio, pyörtymisen ja tukehtumisen tunne, pulssin ja verenpaineen nousu. Kävikin niin, että syy löytyi nukahtamislääkkeistäni (tsolpideemi vaikuttavana aineena). Aloitin käytön syksyllä ja lisäsin käyttöä salakavalan hitaasti. Lääke alkoi vaikuttaa persoonallisuuteeni ja aiheutti lopulta noita paniikinomaisia tunteita. Jätin lääkkeen pois noin 3 viikkoa sitten ja olo on parantunut eli kaikki edellämainitut oireet ovat jääneet pois. Aikansa se vei, lähes pari viikkoa, mutta sitten olo koheni HUOMATTAVASTI. En enää koske em. lääkkeisiin ja olen kuullut muiltakin vastaavanlaisia kokemuksia. Nukun ja nukahdan edelleen öisin huonosti, mutta mieluummin näin kuin sekopäänä lääkkeistä. Siispä - tarkastakaa lääkityksenne - pelastuksen sijaan niissä voi piillä painajainen - kuten kohdallani.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.