Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelma

Anonyymi

Hei,

Haluaisin kuulla kokemuksia Jyväskylän yliopiston turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmasta. Millaista on opiskelu? Onko normaalisti paljon etänä opiskeltavia juttuja? Onko sellainen tutkinto jolla työllistyy?

13

5011

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ei millään pahalla. Kuulostaa ihan huuhaalta maisteriohjelman nimi.

    • Anonyymi

      Ajatus on ollut hyvä, totetutus surkea. Upseeritaustaiset opettajat tuntuvat tuovan sen MPKK:n mallin mukaisen opetustyylin mukaan opetukseensa. Ohjeistukset erilaisiin töihin sekavia, ja muutoinkin koko opetus ihan ihme sekoilua koko ajan. Yksinkertaiset perusasiat, kuten tehtävien asianmukainen ohjeistus usein puutteellista, jolloin pitää aina erikseen kysyä, että mitä helvettiä tällä kurssilla olisi nyt tarkoitus tehdä.

      Vaikea sanoa mitään yksityiskohtia, mutta sanoisin, että kannattaa odottaa 5 vuotta ennen kuin tuohon koulutukseen hakee. Ohjelma on nuori, eikä ole päässyt vielä rutinoitumaan, jolloin heikkoudet tulevat esiin. Olen kuullut, että useat ovat vaihtaneet jonnekin muualle opetuksen heikkolaatuisuuden vuoksi. Itsekin muutin mieleni, niin hirveää paskaa se välillä oli.

      • Anonyymi

        Onnea vaan valmistumisen jälkeiseen elämään, jos asenne on tuota luokkaa. Maisteriopinnoissa se, mitä saat koulutuksesta irti, riippuu täysin sinusta itsestäsi. Kukaan muu ei voi tarjoilla oppimiskokemusta sinulle hopeatarjottimella, varsinkaan yliopistossa. Nuoressakin maisteriohjelmassa on mahdollisuus oppia yhtä sun toista, mikäli asenne ja edellytykset siihen omasta takaa löytyy.


      • Anonyymi

        Tässä sitä ollaan! Tämä on vain alkusoittoa sille, mitä vielä tulee, kun puolet ikäluokasta yritetään korkeakouluttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea vaan valmistumisen jälkeiseen elämään, jos asenne on tuota luokkaa. Maisteriopinnoissa se, mitä saat koulutuksesta irti, riippuu täysin sinusta itsestäsi. Kukaan muu ei voi tarjoilla oppimiskokemusta sinulle hopeatarjottimella, varsinkaan yliopistossa. Nuoressakin maisteriohjelmassa on mahdollisuus oppia yhtä sun toista, mikäli asenne ja edellytykset siihen omasta takaa löytyy.

        Ei kyse ole siitä, ettenkö osaisi oppia. Kyse oli siitä, että kurssien suorittaminen oli hirvittävää puurtamista, koska opetus oli heikkolaatuista. Tehtävänannot olivat sekavia ja ristiriitaisia. Soveltava oppiminen suorastaan taantui, koska kävi ilmi, että jotkin "essee"-tyyppiset vastaukset tarkastettiin niin, että onko sielä tiettyjä sanoja tai lauseita, joita odotetaan olevan. "Essee" saattoi olla jopa kasa ranskalaisia viivoja.

        Puhut oppimiskokemuksesta, mutta ei oppilas sitä itse voi tuottaa yksinään, vaan se on kiinni laajemmasta sosiaalisesta kontekstista. Olin innostunut ja hyvin motivoitunut kyseisen koulutuksen kursseista, mutta innostus lopahti heikon opetuslaadun vuoksi. Joten sinun on ihan turha tulla mistään asenteesta minulle selittämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyse ole siitä, ettenkö osaisi oppia. Kyse oli siitä, että kurssien suorittaminen oli hirvittävää puurtamista, koska opetus oli heikkolaatuista. Tehtävänannot olivat sekavia ja ristiriitaisia. Soveltava oppiminen suorastaan taantui, koska kävi ilmi, että jotkin "essee"-tyyppiset vastaukset tarkastettiin niin, että onko sielä tiettyjä sanoja tai lauseita, joita odotetaan olevan. "Essee" saattoi olla jopa kasa ranskalaisia viivoja.

        Puhut oppimiskokemuksesta, mutta ei oppilas sitä itse voi tuottaa yksinään, vaan se on kiinni laajemmasta sosiaalisesta kontekstista. Olin innostunut ja hyvin motivoitunut kyseisen koulutuksen kursseista, mutta innostus lopahti heikon opetuslaadun vuoksi. Joten sinun on ihan turha tulla mistään asenteesta minulle selittämään.

        Varmasti hyvä valinta keskeyttää ja hakea opiskelemaan jotain viherpiiperrystä, sillä selkeä tuohtuminen turvallisuuden ympäristössä ei välttämättä ole toimiva yhtälö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti hyvä valinta keskeyttää ja hakea opiskelemaan jotain viherpiiperrystä, sillä selkeä tuohtuminen turvallisuuden ympäristössä ei välttämättä ole toimiva yhtälö.

        Edelleenkin näyttää olevan ymmärtämisen suhteen vaikeuksia. Kuten sanottua, olin itse kiinnostunut tuosta maisteriohjelmasta, ja turvallisuusasiat kiinnostavat edelleen. Opetus oli kuitenkin mitä oli. Hyvä esimerkki oli jo em. essee, jossa Martti Kari sanoi suoraan, että se voi olla vaikka ranskalaisilla viivoilla tehty. Toinen katastrofikurssi oli liiketoimintatiedustelun kurssi. Kyseisellä kurssilla katseltiin videoita, miten liiketoimintaa varten kerätään dataa erilaisilla tavoilla. Se oli ihan kiva tietää. Kurssilla piti kuitenkin tehdä ryhmätyö muistaakseni jollain Googlen datavälineellä, jonka käyttöä ei opetettu käytännössä ollenkaan.

        Muilla kursseilla oli myös vaikeuksia toteuttamisen suhteen. Tentit olivat koronan takia etänä. Ohjeistus oli, että tentissä ei saa käyttää kirjaa. Kysymykset olivat kuitenkin niin vaikeita, että ilman kirjaa tentistä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä läpi. Toisinsanoen, lunttaaminen oli välttämätöntä. Eipä tuota kukaan valvonutkaan, ja typeräähän se olisi ollut olla käyttämättä kirjaa. Erään ryhmätyön kohdalla Kari sanoi, että kaikki saavat yhden numeron korotukset lopulliseen arvosanaan, joka muodostuu tentistä, mutta sitten kun arvosanat tuli, oli tuo lupaus unohdettu. Jälkikäteen kuulin, että Karilla oli ollut rankka aika syöpädiagnoosin kanssa, mutta se ei poista sitä, että kurssin toteutuksesta tuli ihan paskaa. Opiskelijoiden piti hänelle mm. kertoa juurikin se, että mitä tietoja opiskelija tarvitsee kurssin läpäisemiseksi, esimerkiksi millaisia suoritteita vaaditaan.

        Kuten sanottua, ehkä tuo kehittyy ajan kuluessa. Ehkä on jo kehittynyt. Omalta kohdaltani, ja muutamien muiden tietämien kohdalta, matka päättyi muutamaan kurssiin, koska opetus oli niin luokatonta tai suoraan sanottuna laiskaa. Olen ketjuun kirjoittaneen TSAMO-opiskelijan kanssa samaa mieltä siitä, että kannattaa kokeilla ja tunnustella, että millaista se opetus on. Opetus varmasti kehittyy palautteen myötä, joten ehkä ohjelmassa on tapahtunut parannuksia tähän päivään tultaessa.


    • Anonyymi

      strateginen analyyysi ?? kuulostaa paksulta pupulta.
      strategian ymmärrän, analyysiäkin on tullut tehdyksi.
      "strateginen analyysi" sen sijaan kuulostaa vallan diipadaapalta.
      Arvatenkin auringonpilkuista ennustamisen alaluokka.

      • Anonyymi

        Varmasti jo yksinkertaisella avointen lähteiden tiedustelulla olisi saattanut jopa googlen avulla saada käsityksen tuosta pupusta? Mutta tietysti tiedon voi antaa, mutta ymmärrystä ei.


    • Anonyymi

      Kuulostaa siltä että et lainkaan ymmärrä mistä puhut.

    • Anonyymi

      Ohjelmasta kiinnostuneiden kannattaa jättää kaikki nämä kommentit huomiotta ja hakea ohjelmaan mukaan rohkeasti, jos aihepiiri kiinnostaa. Opetus on laadukasta ja kurssit on kiinnostavia, mutta vaatii paljon työtä. Ei ole läheskään kaikki kurssit perinteistä "istu luennoilla ja käy tentissä"-kauraa, vaan joudut ottamaan itseästi aidosti niskasta kiinni. Kokonaisuutta vaikutetaan kehittävän aktiiviisesti ja sen hakijamäärät nousevat alinomaa. Ohjelmaan hakeutuu paljon ihmisiä eritoten julkishallinnon aloilta - ja hyvää niin. Tarvitsemme enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät monimutkaistuvaa maailmaa ja hallitsevat tekniikoita tiedon hankintaan ja käsittelyyn.

      T. TSAMO-opiskelija.

    • Anonyymi

      Igor Pietarista trollaa ;D

      • Anonyymi

        Kaikki, jotka olivat korona-aikana kyseisillä kursseilla tietävät, että en trollaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3959
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3521
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      48
      2952
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2912
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      144
      2541
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2214
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1478
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      104
      1432
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1324
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      38
      1189
    Aihe