Nukkuminen silloin kun nukuttaa

Anonyymi

Kunhan nukkuu tarpeeksi, nukahdan keskimäärin jo alkuillasta ja herään kolmen neljän aikaan.
Poikkeuksia sattuu, kolmentunnin iltapäivä unet silloin menee rytmi rekaisin mut menkööt.
Kirjan lukemisesta ei tahdo tulla mitään kun silmät lupsaa ja lopulta nukahtaa, samoin filmien kattominen pitkällään.
Kahvilla ei merkitystä, hyvä ettei nukuta paremmin. Tuttu valittaa täyden kuun valvomista.

Silloin kun raukasee makeasti niin on mukava nukahtaa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on totta, että kun väsyneenä menee nukkumaan , niin on kyllä autuas olo ja unentuloa ei ehdi edes miettimään.
      Unirytmiä on joskus vaikeaa pitää, tulee valvottua ja tietysti se aamulla nukuttaa pitkään.
      Kahvilla on itselleni iso merkitys, kuuden jälkeen ei oikein passaisi enää kahviä juoda muuten se valvottaa kahteen kolmeen.
      Samoin kun liian pitkät päivänokoset kostautuu ihan varmasti illanvikkuna.

      Uneen vaikuttaa myös monet rituaalit, missä järjestyksessä aloitan iltatoimeni,
      vähän huono on toi ääreisverenkierto jaloissa ja käsissä, niin villasukat pitää olla jalassa ja kerran kokeilin,kun käsiä vallan paleli nukkumaan mennessäni, niin pistin huovuslapaset käteen, se vasta tuntui hyvältä. Nyt nukunkin lapaset kädessä, (älä vaan kerro kenellekkään) olen kuin karhu, joka käpertyy pehmeisiin villatumppuihinsa ja uni tulee heti.

    • Nukahdan vähän ennen puolta yötä.
      Aamulla nukun niin kauan kun nukuttaa, noin 8-9 välillä nousen puuron keittoon.
      Pitkät hitaat aamut ovat parasta eläkkeellä olossa.
      Katti pahus herättää usein yöllä, en raaski laittaa sitä toiseen huoneeseen kun loukkaantuisi syvästi.
      Ollaan lumen keskellä mökillä, kaveri teki lumityöt viikonloppuna mutta yöllä oli taas satanut lunta, auto on lumen peitossa ja tie kolattava.
      Taidan olla mökillä vielä tämän viikon, ensi viikolla onkin kaverin talviloma tilasin puita jotka hän mättää liiteriin.
      Puita on mennyt paljon kun on ollut pakkasia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe