Välinpitämättömyys

Mieheni (40v) haluaa eron vuoden seurustelun jälkeen. Emme asu yhdessä. Hän oli suhteemme alussa aivan ihana ihminen, huomioonottava, ymmärtäväinen, keskusteleva. Ihania viestejä ja puheluita, ihanaa yhdessä oloa. Kertoi kuinka on hyvä olla yhdessä ja ettei kenenkään kanssa ole ollut samaa yhteyttä aikaisemmin. Nyt ajateltuna lähes liian hyvä ollakseen totta. Yhtäkkiä hän haluaa eron. Mitään tunteita ei kuulemma ole ikinä ollutkaan.
Hänellä masennus ja ahdistuneisuustaustaa johon ssri-lääkitys. Pari kk sitten aloitti lisäksi Voxran. Tämän jälkeen olen huomannut että energiaa riittää urheiluun ja harrastukseen perehtymiseen käyttää suurimman osan ajasta mitä töiltä jää - käy ihan normaalissa 8h työssä.
Kuulostaako kaksisuuntaiselta? (ei ole ikinä maininnut että hänellä se olisi, en usko että osaa itse edes epäillä).
En tunne tätä ihmistä enää. Se kylmyys ja välinpitämättömyys on kuin tilalla olisi eri ihminen. Erosta ei käyty mitään keskustelua etukäteen tai jälkikäteen, hän vain ilmoitti sen viestillä. Jotain viestejä olen lähettänyt, mutta hän ignooraa ja vastaa viiveellä todella kylmäkiskoisesti tai kirjoittaa esim jotain kaupassa käyntiin liittyvää vaikka itse pohtisin viestissä jotain syvällisempää.
Tuntuu että jotenkin sekaisin on. Ihminen kehen tutustuin ei ollut tällainen.
Historiasta tiedän, että irtisanoutunut useasta työpaikoista hetken mielijohteesta (masennus?) ja traumataustaa nuoruudesta (rankka kiusaaminen).
19621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Meinaatko saada miehen takasin itsellesi,jos kerta käyttäytyy noin sua kohtaan?

Äänestä

miehille seksi on oleellista

jos hän oli alkuun tyytyväinen että oli jotakin seksiä ja on nyt turruttanut itsensä huonolla seksillä ja menetti mielenkiinnon asiaan

Äänestä
  • niin lisäys vielä

    monet miehet näyttelee onnellista parisuhdetta saadaseen sitä seksiä, siinä ei tietenkään voi olla tulevaisuutta ja sitten kun se "suhde" loppuu niin tottakai se tulee naiselle yllätyksenä kun hänet on hämätty täysin

    Äänestä

Olen miettinyt sitä vaihtoehtoa myös (seksin takia oleminen), mutta jotenkin se ei istu tähän kuvioon.
Ja en, en halua miestä takaisin. Jos pystyy tuollaiseen tunnekylmyyteen niin tyytyväinen olen että emme ole yhdessä.

Äänestä

Ei hän ole miehesi! Ei ole koskaan ollutkaan. Onpahan joku mies vain. Ainakaan sinä et ollut hänen vaimonsa. Unohda koko juttu! Tällaista vain sattuu.

Äänestä

Välillä ne seurustelusuhteet kaatuu.Oliko mies maailman viimeinen kun noin roikut hänessä eronkin jälkeen?

Äänestä
  • Häntä kiinnostaa se, että miten ihminen voi muuttua täysin erilaiseksi. Ei tuo minusta roikkumiselta näytä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Häntä kiinnostaa se, että miten ihminen voi muuttua täysin erilaiseksi. Ei tuo minusta roikkumiselta näytä.

    Kiitos viimeisen viestin kirjoittaja. Olin juuri menossa lukemaan onko täällä kaikki ketjut samanlaista kuraa 😁
    Tiedän, että hän on kipuillut koko aikuisiän asioiden kanssa, mm. masennus, ahdistus. Kyllä tällä aloituksella oli myös tarkoitus, että jos joku osaisi sanoa onko kaksisuuntaiseen viittaavaa niin voisin ehkä joskus asiasta hänelle vinkata jos tulee siihen mahdollisuus. Hyvällä tarkoittaen.
    Olen ymmärtänyt, että tuo kaksisuuntainen ei ole mitenkään helppo diagnosoida.
    -ap

    Kokemuksesta voin kertoa että tuollaiset "vinkkaukset" ei välttämättä johda kovinkaan hyvään lopputulokseen.

    Itse olen huomannut että useimmiten asianomainen suuttuu ja on sitä mieltä että hänessä ei ole mitään vikaa ja alkaa kaivamaan diagnoosia siitä joka tuon meni ääneen sanomaan.

    Eli haaskaat energiaa turhaan nyt.

    Älä sinä hyvä ihminen kipuile sellaisen miehen kipuja, joka ei sinusta välitä! Unohda se tai liitä ohimenneiden ihastustesi sarjaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokemuksesta voin kertoa että tuollaiset "vinkkaukset" ei välttämättä johda kovinkaan hyvään lopputulokseen.

    Itse olen huomannut että useimmiten asianomainen suuttuu ja on sitä mieltä että hänessä ei ole mitään vikaa ja alkaa kaivamaan diagnoosia siitä joka tuon meni ääneen sanomaan.

    Eli haaskaat energiaa turhaan nyt.

    Asioistahan voi vinkata ilman, että kohdistaa asian suoraan kuulijaan liittyväksi ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asioistahan voi vinkata ilman, että kohdistaa asian suoraan kuulijaan liittyväksi ;)

    Kokemukseni perusteella.... tuollaiset vinkkaukset "olen muuten kuullut..." ei nekään johda mihinkään.

    Kun "potilas" ei ymmärrä omaa tilaansa niin miten hän osaisi puolihuomaamattoman vihjauksen yhdistää mihinkään.

    Äänestä

Ihan turha miettiä diagnoosia miehelle. Oleellinen asia on, että hän ei halua jatkaa seurustelua. Helpottaako sinua jotenkin, jos eron syynä on mielisairaus? Suomessa ei voi pakottaa toista ihmistä seurustelemaan kanssaan. Yksipuoleinen ero onnistuu vallan mainiosti.

Ihmisen mieli on monimutkainen ja ihmissuhteet vielä monimutkaisempia. Yksi hyvistä varoitusmerkeistä on mielestäni nimenomaan tuo tunne, että "tämä on liian hyvää ollakseen totta". Mikä ei vaikuta todelta, ei sitä myöskään ole. Toinen, minkä olen itse kokenut hyväksi tai huonoksi merkiksi, on se, miten ihminen puhuu toisista ihmisistä. Eli kannattaa karttaa sellaisia, joille on sattunut paljon ikäviä kokemuksia ihmisten kanssa, ja jotka sitten syyttelevät ja haukkuvat näitä selän takana. Nimittäin itse päätyy eron jälkeen samaan haukuttujen kategoriaan.

Jos haluaa vakaan suhteen, kannattaa valita vähän tylsän puoleinen kumppani, joka ei ole liian kaunis tai komea. Sellainen, jolla on säntilliset elintavat, mutta joka ei siltikään ole orjallisen kaavamainen. Joka kohtelee toisia ihmisiä nätisti, eikä puhu näistä pahaa selän takana. Joka on realisti. Joka hoitaa asiansa, mutta pysyy maan pinnalla. Jonka tavoitteet ovat realistia. Tietysti jos itse rakastaa vaihtelua ja glitteriä, niin vakaan kumppanin kanssa eläminen käy liian tylsäksi onnistuakseen. Parisuhde on kahden kauppaa.

Äänestä

Voxra aiheuttaa tunteettomuutta.

Äänestä

Hei!
Olen kokenut saman kuin sinäkin. Sinun kirjoittamasi teksti voisi olla minun kirjoittamani. .alkuun liian hyvää ollakseen totta ja lopussa täydellinen kylmyys ilman mitään selityksiä. Minä tiesin heti alusta lähtien, että miehellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö-dg, kertoi asian itse ja oli ns. hoidon piirissä. Hänellä myös työpaikat vaihtuneet ja vaihtuivat myös yhdessä olomme aikana. Olimme yhdessä lähes neljä vuotta, ja tänä aikana monia aallonpohjia, mutta välillä myös pieniä hyviä hetkiä..ensimmäisen vuoden huuma oli enää muisto vain. Jatka omaa elämääsi, tuo suhde ei tee sinua onnelliseksi koskaan.

Äänestä

Urheiletko itse? Voi olla, että miehelläsi on muuttunut elämän arvot ja haluaa pitää kunnostaan huolta. Sinä jos et mukaan lähde tai ole yhtä innostunut niin voi olla, että hän ei koe teillä olevan mitään yhteistä.

Äänestä

Mä en ainakaan olis miehen kanssa joka kohtelee mua huonosti,mutta sä rakasta siitä huolimatta sitä miestä vaikka se kohtelee sua huonosti.Eli jotenkin sä nautit siitä että sua kohdellaan huonosti.

Äänestä

SSRI pillerit tekee pillerin käytön ajaksi kaksisuuntaisen mieliala häiriön, eli maniaa silloin kun kemian tehtaan serotoniinia tulee enemmän elimistöön kuin mitä elimistö pystyy tasapainon säilyttämiseksi pumppaamaan virtsaan elimistön omaa luomu serotoniinia, nimenomaan se tanskalainen køtzhe vai mikä se oli kertoi juuri tästä että elimistö ei pysty riittävän nopeasti pumppaamaan ulos virtsaan omaa serotoniinia jos elimistöön pannaan kemian tehtaan serotoniinia ja silloin tulee pillereillä tehty mania
, (koska serotoniinia on liikaa) mutta se poistuu lopettamalla kemian tehtaan SSRI pillerit ja silloin tulee masennus, koska vie aikansa kunnes elimistön oma normaali luomu serotoniini alkaa pysyä elimistössä ja tulee luonnon oma kemiallinen tasapaino noin 6 kk sisällä lopetuksesta.

Äänestä
  • Aku Kopakkala kirjoittanut ainakin sen kirjan: Suuri serotoniinihuijaus. Siitä löytyy myös MOT-ohjelma, missä hän ja muut puhuvat kuinka lääkkeiden lopettamisen jälkeen tulee vieroitusoireet ja ne tulkitaan virheellisesti uusiutuvaksi masennukseksi ja sitten onkin jo pillerit taas käytössä.
    Toki Kopakkala sai ohjelman jälkeen potkut, joten ehkäpä lääketeollisuus ei pitänyt hänen ajatuksistaan.
    Surullista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mieheni (40v) haluaa eron vuoden seurustelun jälkeen. Emme asu yhdessä. Hän oli suhteemme alussa aivan ihana ihminen, huomioonottava, ymmärtäväinen, keskusteleva. Ihania viestejä ja puheluita, ihanaa yhdessä oloa. Kertoi kuinka on hyvä olla yhdessä ja ettei kenenkään kanssa ole ollut samaa yhteyttä aikaisemmin. Nyt ajateltuna lähes liian hyvä ollakseen totta. Yhtäkkiä hän haluaa eron. Mitään tunteita ei kuulemma ole ikinä ollutkaan.
Hänellä masennus ja ahdistuneisuustaustaa johon ssri-lääkitys. Pari kk sitten aloitti lisäksi Voxran. Tämän jälkeen olen huomannut että energiaa riittää urheiluun ja harrastukseen perehtymiseen käyttää suurimman osan ajasta mitä töiltä jää - käy ihan normaalissa 8h työssä.
Kuulostaako kaksisuuntaiselta? (ei ole ikinä maininnut että hänellä se olisi, en usko että osaa itse edes epäillä).
En tunne tätä ihmistä enää. Se kylmyys ja välinpitämättömyys on kuin tilalla olisi eri ihminen. Erosta ei käyty mitään keskustelua etukäteen tai jälkikäteen, hän vain ilmoitti sen viestillä. Jotain viestejä olen lähettänyt, mutta hän ignooraa ja vastaa viiveellä todella kylmäkiskoisesti tai kirjoittaa esim jotain kaupassa käyntiin liittyvää vaikka itse pohtisin viestissä jotain syvällisempää.
Tuntuu että jotenkin sekaisin on. Ihminen kehen tutustuin ei ollut tällainen.
Historiasta tiedän, että irtisanoutunut useasta työpaikoista hetken mielijohteesta (masennus?) ja traumataustaa nuoruudesta (rankka kiusaaminen).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu