TERVEHDYS TAAS täältä keskustan salomailta

Jos nyt noin aloittaisi noin -kun en parempaakaan keksi !
Ja siihen heti lisään että kaikki puoluelaiset on arvokkaita nytkin tulevalle kuntavaltuustokaudelle. Kuten valtakunmnallisesti olevat kansanedustajatkin -puolueineen ja järjestöineen. Jäsjestötkin on tärkeitä, jotka ylläpitää kiinnostusta puolueisiin- Kun jrjestöissä -kuten olemme monesti havainneet, tulee varsinaiseen puoluetyöhönkin ylilyöntejä, se kuuluu asiaan, jonka lyhyesti sanoin "sana on vapaa".
Kun elämme vapassa sanan maassa, paitsi nyt siihen tullut jokin "roska" kun valtiovalta ei ole onnistunut mm valtakunnansyyttäjän valinnassa, mutta hänelläkin oma käsityksensä, jota yrittää lakien kautta kierrattää toispuolueilleen.

Nyt elämme ihan pian kuntavaalien kiihkeintä aikaa, joka -jollei siirretä on sunnuntaina 18.4.2021. Ennakkoäänestys kotimaassa 7.–13.4.2021 ja ulkomailla 7.–10.4.2021.
Kunnassa valittavien valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Kuntalain (410/2015) 16 §:n mukaan valtuutettuja on kuitenkin vähintään valittava seuraavasti:
Asukasluku kunnassa Valtuutettuja vähintään (nyt 8999 -kaikkiaan maassa)
enintään 5 000 13
5 001 - 20 000 27
20 001 - 50 000 43
50 001 - 100 000 51
100 001 - 250 000 59
250 001 - 500 000 67
yli 500 000 79
Asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän marraskuun 30. päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.

Huoneentaulu keskustalaisille ehdokkaille ja kuntapäättäjille:
Olen ylpeä mahdollisuudesta toimia keskustalaisena kuntavaaliehdokkaana ja luottamushenkilönä. Pyrin omalla toiminnallani vahvistamaan luottamusta kansanvaltaan.
Toimin ehdokkaana ja kuntapäättäjänä niin, että tuen Keskustan ja kaikkien sen ehdokkaiden ja luottamushenkilöiden menestystä.
Ylläpidän hyvää henkeä keskustalaisten ehdokkaiden, luottamushenkilöiden ja järjestöväen kesken.
Kohtelen kaikkia ehdokkaita ja päättäjiä puolueesta riippumatta asiallisesti ja kunnioittavasti.
En hyväksy tai käytä vihapuheita missään yhteydessä tai muodossa.
Sitoudun kunnallisjärjestön ja valtuustoryhmän päättämiin yhteisiin pelisääntöihin, esimerkiksi maksamalla luottamushenkilömaksua ja osallistumalla ryhmäkokouksiin.
Olen valmis kertomaan tietoa luottamustehtävästäni Keskustan yhdistysten kokouksissa ja osallistumaan muutoinkin puolueen järjestötoimintaan, tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Tuen parhaani mukaan uusien keskustatoimijoiden työtä ja edistän aktiivisesti tasa-arvoisia toimintatapoja Keskustassa. Kannustan erityisesti nuoria ja naisia pyrkimään kuntapäättäjiksi sekä osallistumaan muuhun puolueen toimintaan.
Ristiriidat pyrin aina selvittämään asianomaisten kanssa ilman repivää julkista käsittelyä.
Huolehdin siitä, että myös omat tukijani noudattavat tämän huoneentaulun periaatteita.

Jos ihan henkilökohtaisen kannan ottaisin, niin laatu on etusijalla, ei määrä. Määrä joka demokratissa on määräävin, se sitten monesti laadun voittaa. Ja varmaan päinvastoinkin. Asiat ei ole suinkaan niin helppoja kuin äkkipäätään tuntuisi, ja jos siihen ei ole omaa ajattelua, toistetaan vain papukaijana mitä ylempää sanotaan, sitä jatkaen. Kohdallani en suinkaan ole keskustalaisten kanssa aina samaa mieltä, ja tohdin sen julkikin, se juuri kuuluu kansanvaltaiseen demokratiaan. Kansalaisen antaa ja tietenkin myös ottaa valtuutetuilta kannaottoja, sanoa heille mitä on mieltä, ei siinä meillä ole häpeämistä. Venäjällä voi olla toisin, saattaa tulla linnaa, putkaa ja vankeutta. Samoin voi käydä meilläkin mm Räsäsen ja kansanedustajan tapaus, jos raamutun tulkinta lauseella laittaa 15 vuotta sitten esitettyyn sanontaansa, josta alkoi prosessi valtakunnansyyttäjän taholta, samoi edustaja Mäenpää nyt niin pahoin sanonut että olisi pitänyt hakea eduskunnnasta tuomari.
Nämä tallaiset syö kansan luottamusta edustuslaitoksiin, jossa laissa sanotaan:
"valta on kansalla". Jos jokin hihhuli päässytkin virka-asemaan että voi tuollaisia etsien etsiä ideologiaansa, se silloin on väärin se virka täytetty. Demokratian pitäisi osata puuttua tuollaisiinkin, ettei joku asemassaan pääse kiusaajaksi.

Sellasta, ehkä poikkeaavakin, kun palstaa katsonut, niin toisintoja pääsosin näyttää olevan -lähes kaikki.

12

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puuttui puolueensa kuntavaalikampanjan avauksessa hintakehitykseen. ”On alueita, joissa kodista ei meinaa saada myyntihetkellä omiaan pois. Ei vaikka talolainaa on maksettu pienistä tuloista lähes koko elämän ajan. Se on väärin”, hän sanoi ja kertoi, että
      ”onneksi käynnissä on muutos, joka mullistaa tavan asua, tehdä työtä ja tehdä politiikkaa”.

      Helsinki karkaa hintakehityksessä. Oliko jo 100 000 tuilla elävää Helsingissä. Järetöntä !

    • Anonyymi

      Terveppä terve.

    • Kyllä erimielisyyksiä pitää avoimesti käsitellä myös julkisuudessa. Menee touhu muuten epäselväksi.

    • Anonyymi

      Keskustalla parhaat matemaatikotkin.

      • Anonyymi

        Näin on näreet.


    • Anonyymi

      Juurikin ! NÄIN ON NÄPPYLÄT.

    • Anonyymi

      Diy majurilta on rahat olleet apteekissa jo pidemmän aikaa loppu.

      • Anonyymi

        Miten ne loppuu, kun majuri kertoo ettei apteekki asioita ole ollut. Terve kuin pukki.


    • Anonyymi

      7 donaa ko loppuu. Eikai.

    • Anonyymi

      Kyllä keskustalaiset äänestävät persuja täydellä ymmärryksellä.

    • Anonyymi

      Näin on näreet! Perussuomalaiset kovassa nousussa maaseudulla.

      PohPrEvp

      • Anonyymi

        Miten kaunkipersut maaseudulla nousussa, eikai nyt sentään he tohdi maalle lähteä, puheenjohtaja edes armeijaa tohtinut käydä, niin vielä maalle.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1743
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      57
      1146
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      743
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      43
      706
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe