Koronarokotusten aikojen jako alkoi tänä aamuna Kärsämäellä. Soitin tasan klo 9, ja kaikki rokoteajat olivat jo menneet! Taisivat rokotteet mennä parempien ihmisten sekä tuttujen käsivarsiin. Ja seuraavat menevät varmaan pöydän alta tutun tutuille. Täällä on terveyskeskuksessa palvelu ollut muutenkin todella huonoa muualta muuttaneelle, kokee olevansa vain menoerä, jonka vaivoihin ei haluta satsata penniäkään.
Koronarokote parempiin käsivarsiin
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taitaa oulu viijä rokotteet ei niitä pikkukuntiin ja kaupunkeihin tuu ku pullo/kuussa.
No eihän niitä rokotteita tänne perähikiälle riitä.
kämäki on iso kaupnki, sen on "hihitäjä sanonut
Pitäköön rokotteensa.
Hoitajat , , kieroin ammattikunta.
jos et tunnusta hegemoniaa niin et oo yhtään mitään ja ylihuomenna et sitäkään
4pv,3k klo 12,00
No niin, Selänne-lehdessä luki ALLEVIIVATTUNA, että 'riskiryhmiin kuuluvien alle 70-vuotiaiden' ajanvaraus alkoi eilen. Tänään selvisi, etten olekaan oikeaa riskiryhmää, kun kuulun riskiryhmään 2, joten ei toivoakaan saada rokotusta! Eli lehdessä väärää infoa. Kaikki koronaan liittyvä info niin hallitukselta kuin muualtakin on tehty mahdollisimman epäselväksi. Korona vain leviää ja leviää, ja hallitus mietiskelee, pohdiskelee, miettii, kokoontuu, palaveeraa ja pohtii mahdollisia toimenpiteitä...
riipsit sanat suustani olin just sammoo kirjaamassa.
#Korona vain leviää ja leviää, ja hallitus mietiskelee, pohdiskelee, miettii, kokoontuu, palaveeraa ja pohtii mahdollisia toimenpiteitä...
Kyllä jokainen saa rokotteen,kun sen aika on.Olemme varovaisia ennen rokotetta. Käsien pesut,turvavälit ja turhat matkat takataskuun.
Ideologisista syistä rokotteita riittänee vain "parempii käsivarsiin"
https://www.verkkouutiset.fi/onko-suomi-ottanut-kaikki-eu-rokotteet-stm-suora-vastaus-ei-ole-mahdollinen/#c2b1fa0d