Perheenäiti vetoaa: Narkkarinaapurit pois!

Anonyymi

Pilveä tai kannabista polttavien lähiasunnon huumeidenkäyttäjien savu tunkee läpi yön omaan asuntoon niin vahvana, että nukkuminen on mahdotonta edes ikkunat auki. Taloyhtiössä leviävä makea huumesavun lemu tarttuu vaatteisiin ja ihoon siten, että hävettää, kun työkaverit saattavat luulla syytöntä huumebilettäjien naapuriakin huumeidenkäyttäjäksi. Pienet lapset tottuvat kasvuympäristöönsä toistuvasti leviävään huumelöyhkään, mikä voi johtaa heidän varttuessaan huumeriippuvuuteen.

Taloyhtiö ei voi tehdä mitään, vaikka tupakointi asunnoissa on taloyhtiön säännöissä kielletty. Poliisikin on voimaton, koska jokainen huumeenkäyttäjä voi tehdä omassa asunnossaan aivan mitä vain haluaa, virkavallan voimatta lain puitteissa puuttua häiriöihin.

Pössyttelijöiden vuokranantaja tukee voimakkaasti häiriöasukkaitensa käytöstä kieltämällä jyrkästi näiden käyttävän huumeita tai polttavan sisällä. Asukkailla saattaa olla yhteys teräasein tehtyyn huumerikollisten välienselvittelyyn, joten heidän häiriöistään liian äänekkäästi valittava naapuri saattaa joutua pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta.

Onko olemassa järjestäytynyttä asukasyhdistystoimintaa, tai yleensä mitään tehtävissä huumebilettäjäasukkaiden häiriöille tähän saakka rauhallisessa tavallisessa taloyhtiössä?

Huumeenkäyttäjät pois lapsiperheiden naapurustosta!

45

1593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huumausaineiden puolestapuhujat ja käyttäjät ovat täysin välinpitämättömiä sivullisille koituvien huumehaittojen osalta. Kovasti rummuttavat ja elämöivät huumeiden vapautumisen puolesta mutta samalla tietoisesti unohtavat sen suuremman kansanosan jotka eivät huumeita käytä. Huumemyönteisen "räminän ja pellinpaukkeen" alle unohtuu se tosiseikka että kun esim. kannabis ennenpitkää vapautuu lainsuojattomasta asemasta (mikä on hyvä laittoman huumekaupan kitkennässä) niin haittapuolena tulee lieveilmiö jossa raittiit jotka eivät huumeita käytä joutuvat passiivisen pösyttelyn uhreiksi kun narkkarit estotta ja vastuuttomasti polttelevat huumesätkiään kerrostaloissa ja ulkoilualueilla. Passiivinen tupakointi on vieläkin erityisesti kaupunki alueilla ja kerrostaloasunnoissa ongelma, entäs sitten kun naapurissa kärytellään hasissätkiä päivät pääksytysten? Narkkarit ja huumemyönteiset eivät välitä tuon taivaallista vaikka pienet sylilapset (toki muitakaan unohtamatta) saisivat kehitysasteella oleviin puhtaisiin keuhkoihinsa haitallisia huumekäryjä.

    • POIS
      NARKKARIT!
      Huumeiden olemus:
      Tiivistettyä rikollisuutta.
      Narkkarin puolustaja = narkkari
      Narkkari = järjestäytyneen rikollisuuden tukija
      Kannabisyhdistys = huumerikollisuuden peitejärjestö
      Huumeyhdistys = järjestäytyneen rikollisuuden työrukkanen
      Huumehaittojen vähättelijä = huumerikollisuuden avunantaja
      Vain kavereiden seurassa = huumelammas tiukassa otteessa
      Voin milloin tahansa lopettaa = huumeriippuvainen
      Huumekulttuuri = suurrikollisuuden rahoittajat
      Huumeministeri = syöpäkasvaimen huippu
      Huumebiletys = huumevärväystapahtuma
      Ihana ensikokemus = riippuvuuden alku.
      Huumeidenkäytön laillistaminen = AIDS
      Huumemaltillinen = huumemyönteinen
      Vieroituksessa = edelleen riippuvainen
      Porukassa aloitus = irti ilman kavereita
      Huumebisnes = syöpäkasvaimen juuri
      Huumelobbari = kansakunnan petturi
      Huumepuolue = kansakunnan syöpä
      Narkkarin perheenjäsen = loukussa
      Huumeasiakas = alistettu surkimus
      Huumevähättelijä = huumevärväri
      Kun kaveritkin = vastuun välttely
      Huumeihannoija = läpimätä jäbä
      Kertakokeilu = huumepyydys
      Uusintakokeilu = koukutus
      Huumekuriiri = kuolemat
      Huumekauppa = syöpä
      Huumeraha = hallinta
      Huumeet = houkutus
      Riippuvuus = bisnes
      Diileri = syöpäsolu
      Huume = kiristys
      Huume = loukku
      Pilveen = pakko
      Huume = uhkailu
      Huume = väkivalta
      Huume = painostus
      Vaikeneminen = tuki
      Huumenaapuri = pois!
      Itse aloitat, itse lopetat.

    • Anonyymi

      Kun kunnallisvaalit alkavat, kysypä Vireiden edustajilta, miten menetelmä. Hehän haluavat vapauttaa huumeet.

      • Hyvä huomio!

        Alkukäsitykseni vihreästä aatteesta jalona ja epäitsekkäänä koki täyskäännöksen heidän paljastuttuaan huumeiden puolustajiksi.

        Lailliset huumeet = astinlauta

        Huumepuolue = kansakunnan syöpä

        Huumeministeri = syöpäkasvaimen huippu

      • Anonyymi
        Vastaranta kirjoitti:

        "Ohisalo vielä vahvistaa, että tämä on todella vihreiden linja."

        https://www.suomenuutiset.fi/sisaministeri-ohisalon-kovien-huumeiden-kaytto-hallussapito-pitaisi-sallia-vihreat-tekemassa-suomesta-huumeidenkayttajien-paratiisia

        Tämä nainen on vaarallinen provokaattori. Miten voi olla mahdollista, että tällinen saa toimia Suomen sisäministerinä. Ja samanlainen tollo on ulkoministerinä. He ja puoluetoverit ovat melkoinen turvallisuusuhka Suomelle.

        Kyllä todelliset turvallisuusuhkamme tulevat sisäpiiristä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Täällähän on oikein palstatrollien kokoontumisajot. Heh jatkakaa ihan rauhassa. Kun ette mitään ymmärrä niin en ala turhaan kertomaan. Onhan nämä asiat selitetty linkkien kera moneen kertaan.

      Teille sopii erään laulun kohta. "Aivan turhaan..."

      • Anonyymi

        Laitappa ne linkit niin huumehaitat varmaan häviää sen siliän tien niitä linkkejä ihmetellessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitappa ne linkit niin huumehaitat varmaan häviää sen siliän tien niitä linkkejä ihmetellessä.

        Löydät kaiken aikaisemmista keskusteluista. En minä ala jääräpäille mitään laittamaan. Jos ei 50 vuotta riitä todisteeksi kieltolain täydellisestä epäonnistumisesta niin tuskin mikään riittää.

        Kaikkien aineiden käyttö on kasvanut moninkertaiseksi ja uusia muuntohuumeita tullut lisäksi. Voin kysyä että miksi kannatat noin huonosti toimivaa lakia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löydät kaiken aikaisemmista keskusteluista. En minä ala jääräpäille mitään laittamaan. Jos ei 50 vuotta riitä todisteeksi kieltolain täydellisestä epäonnistumisesta niin tuskin mikään riittää.

        Kaikkien aineiden käyttö on kasvanut moninkertaiseksi ja uusia muuntohuumeita tullut lisäksi. Voin kysyä että miksi kannatat noin huonosti toimivaa lakia?

        Huumevähättelijä = huumevärväri

        Huumeidenkäytön laillistaminen = kansanvallasta rikollisvaltaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumevähättelijä = huumevärväri

        Huumeidenkäytön laillistaminen = kansanvallasta rikollisvaltaan

        Nimittele vain ei se minua haittaa. Vähättelijä en kuitenkaan ole. Amfetamiinin käyttö on karkeasti kolminkertaistunut noin kymmenessä vuodessa suomessa. Siis siitä kun se jo silloin oli aika suuri ongelma.

        Jos poliisin ei tarvisi juosta omaan käyttöön kasvattajien perässä. Eli ns. kannabisaloite menisi läpi niin poliisit voisivat kohdentaa resurssejaan sinne oikeisiin koviin huumeisiin.

        Sinulle taitaa olla mahdoton yhtälö että viihdekäytän satunnaisesti kannabista ja olen huume vastainen? Minä erottaisin kannabiksen huumeista ja laittaisin sen samoille säännöille kuin alkoholin.

        Älä kuitenkaan pelkää että eduskunta sallisi yhtään mitään. Suomessa on niin pitkät perinteet siinä että poliitikkojen pitää saada ainakin kuvitella että kielloilla ja rajoituksilla voi aikuista ohjata kuten vanhempi lapsia. Sehän nähtiin viimeksi nuuskan kohdalla miten myyntikielto oikeasti toimii.

        Kannabismyönteinen kannanotto = huumeilla maksettu trollaus

        Huumehaittojen vähättelijä = huumerikollisuuden avunantaja

        Voin milloin tahansa lopettaa = huumeriippuvainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannabismyönteinen kannanotto = huumeilla maksettu trollaus

        Huumehaittojen vähättelijä = huumerikollisuuden avunantaja

        Voin milloin tahansa lopettaa = huumeriippuvainen

        Tuollainen jankuttaminen ei ole keskustelemista. Nooh eihän yksinkertaiselta enempää kannata odottaa. Miten on huumeiden kieltolaki noin omasta mielestäsi toiminut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollainen jankuttaminen ei ole keskustelemista. Nooh eihän yksinkertaiselta enempää kannata odottaa. Miten on huumeiden kieltolaki noin omasta mielestäsi toiminut?

        Vähättely on mielestäsi keskustelua?
        Ei ihme, että kanssasi ei keskustella.

    • Anonyymi

      Ainakin ennen pystyi ottamaan yhteyttä terveystarkastajiin. Tosin sekin voi olla yhtä tyhjän kanssa. Tarkastajat käyvät nuuhkimassa silloin, kun nistit nukkuvat, ja todetaan kaiken olevan kunnossa. Ja terveystarkastajan käyntiä joutuu odottamaan.

      Ainoa todellinen vaihtoehto lienee muuttaa itse muualle. Hajuasioissa on huonot mahdollisuudet tapella.

    • Lainaus kannabiksen vaikutuksista:

      - väsymys, haluttomuus, ahdistuneisuus ja masennus
      - persoonaan ja sosiaaliseen elämään liittyvät muutokset
      - oppimis- ja keskittymiskyvyn heikentyminen
      - passiivisuus käyttäytymisessä, käytöshäiriöt
      - ärsytys ja tulehdukset hengitysteissä
      - elimistön hormonihäiriöt
      - suun, nielun ja ruokatorven alueen syöpäriskin lisääntyminen
      - erilaiset mielenterveyden ongelmat
      - eräiden sairauksien, esimerkiksi astman, keuhkoputken tulehduksen, skitsofrenian ja alkoholiriippuvuuden, pahentuminen
      - Poltettaessa kannabiksen tärkeimpien terveyshaittojen on oletettu olevan samankaltaisia kuin tupakan
      - Kannabiksen säännöllinen käyttö saattaa vaurioittaa keuhkoja
      - Pitkäaikaista kannabiksenkäyttöä on yhdistetty yskään, hengityksen vinkumiseen, rinnan ahtauteen ja keuhkojen ilmavirtauksen heikentymiseen
      - Yhden kannabissavukkeen polttamisen on väitetty heikentävän väliaikaisesti keuhkojen ilmavirtausta jopa 2,5–5:n tavallisen savukkeen verran
      -Tuoreen tutkimuksen mukaan yhden kannabissavukkeen polttaminen lisää keuhkosyöpäriskiä yhtä paljon kuin viiden tavallisen savukkeen polttaminen
      - Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kannabis nostaa erään kivessyövän muodon, ei-seminooman, riskiä. Sairauden riski on kaksinkertainen niillä, jotka polttavat kannabista viikoittain tai ovat käyttäneet sitä säännöllisesti murrosiästä.
      - Harvardin yliopiston tutkija Murray Mittlemanin mukaan kannabiksen polttamista seuraavan tunnin aikana sydänkohtauksen riski saattaa olla ihmisellä jopa lähes viisinkertainen
      -2000-luvulla tutkimus kannabiksen vaikutuksista verenkiertojärjestelmäänsekä kannabiksen käytön ja sydän- ja verisuonitautien yhteydestäon yleistynyt.
      - Kannabiksen pitkäaikaisen väärinkäytön aiheuttamiin haittoihin lukeutuvat keuhkoputkentulehdus ja krooninen yskä
      - Kannabiksen pidempiaikainen ja runsas käyttö saattaa heikentää ajattelu- ja havaintotoimintoja ja muistia
      - Vaikutuksia voivat olla lähimuistin heikkeneminen, uuden oppimisen ja tarkkaavaisuuden ylläpidon vaikeutuminen.
      - Uusiseelantilaisen pitkäaikaistutkimuksen mukaan teininä kannabiksen käytön aloittavien ja sitä säännöllisesti käyttävien älykkyysosamäärä laskee merkittävästi
      - Kannabis aikaistaa psykoosien puhkeamista, todetaan Australiassa tehdyssä 83 tutkimuksen meta-analyysissä. Alkoholilla ei tätä vaikutusta ilmennyt. Yleisesti kannabiksen käyttäjät sairastuvat psykoosiin normaaliväestöä useammin. Erityisessä vaarassa ovat nuorten ihmisten aivot, sillä kannabiksen epäillään häiritsevän nuorten aivojen kehitystä
      - British Medical Journalissa julkaistun raportin mukaan teini-ikäisinä kannabista käyttäneiden todennäköisyys saada psykoosi 26 vuoden ikään mennessä on 10 % siinä, missä koko väestössä riski on 3 %.
      - The Lancet -lehdessä julkaistussa 35 tutkimuksen meta-analyysissä tutkijat totesivat kannabiksen käytön lisäävän riskiä sairastua psyykkisiin sairauksiin kuten skitsofreniaan 41 %, mutta käyttöannoksista riippuen se saattoi lisääntyä jopa 50–200 %.
      - Vuodelta 2008 oleva tutkimus tarkastelee kannabispsykoosin ja skitsofrenian välisiä yhtymäkohtia. Archives of General Psychiatry -nimisessä lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kannabispsykoosi ja alkava skitsofrenia saattavat olla sama asia. On tavallista, että akuutin päihtymystilan alaisena olevat kokevat joitakin psykoosin kaltaisia oireita kuten herkkyyttä äänille ja vainoharhaisuutta, mutta nämä katoavat päihtymystilan myötä

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14747732/naille-kannabiksen-puolustajille

      • Anonyymi

        Itselleni kannabiksen käytöstä ei koidu haittoja. Ei se sitä tarkoita etteikö niitä voisi olla, mutta vastuullisella käytöllä haittoja voi vähentää. Suurin terveysriski liittyy kohdallani polttamiseen, joten vaihdoin jointin vapoon jo vuosia sitten. Toinen haitta ilmenee jos käyttö kroonistuu eli muuttuu jatkuvaksi toiminnaksi. Sen olen huomannut aiheuttavan mielialan laskua pitkällä aikavälillä.
        Paras tapa käyttää kannabista on ollut minulle 1-4x kuukaudessa höyrystämällä, luonnossa liikkuen. Juuri liikunnan yhteydessä terveyshyödyt pääset esiin. Eli liike rentoutuu,keskittyminen parantuu ja kehon "tunteminen" tehostuu. Lisäksi kehonhuoltoon tulee panostettua enemmän vapottelun yhteydessä. Myös ruokailu muuttuu terveemmäksi, ainakin itse olen huomannut, että rasvaiset ja makeat eivät kiinnosta vapottelun jälkeisinä päivinä.

        Olen hamppua käyttänyt yli 25- vuotta ja tunnen aika hyvin sen haitat ja hyödyt. Haitaton se ei todellakaan ole ja pahimmillaan sillä saa itsensä henkisesti pahaan lukkoon. Kannabis eskapismi on haitallista yksilölle ja yhteisöille, mutta terveys ja hyvinvointi edelle käytettynä se on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itselleni kannabiksen käytöstä ei koidu haittoja. Ei se sitä tarkoita etteikö niitä voisi olla, mutta vastuullisella käytöllä haittoja voi vähentää. Suurin terveysriski liittyy kohdallani polttamiseen, joten vaihdoin jointin vapoon jo vuosia sitten. Toinen haitta ilmenee jos käyttö kroonistuu eli muuttuu jatkuvaksi toiminnaksi. Sen olen huomannut aiheuttavan mielialan laskua pitkällä aikavälillä.
        Paras tapa käyttää kannabista on ollut minulle 1-4x kuukaudessa höyrystämällä, luonnossa liikkuen. Juuri liikunnan yhteydessä terveyshyödyt pääset esiin. Eli liike rentoutuu,keskittyminen parantuu ja kehon "tunteminen" tehostuu. Lisäksi kehonhuoltoon tulee panostettua enemmän vapottelun yhteydessä. Myös ruokailu muuttuu terveemmäksi, ainakin itse olen huomannut, että rasvaiset ja makeat eivät kiinnosta vapottelun jälkeisinä päivinä.

        Olen hamppua käyttänyt yli 25- vuotta ja tunnen aika hyvin sen haitat ja hyödyt. Haitaton se ei todellakaan ole ja pahimmillaan sillä saa itsensä henkisesti pahaan lukkoon. Kannabis eskapismi on haitallista yksilölle ja yhteisöille, mutta terveys ja hyvinvointi edelle käytettynä se on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

        Kannabismyönteinen kannanotto = huumeilla maksettu trollaus

        Huumehaittojen vähättelijä = huumerikollisuuden avunantaja

        Huumemaltillinen = huumemyönteinen

      • Anonyymi
        Vastaranta kirjoitti:

        Kannabismyönteinen kannanotto = huumeilla maksettu trollaus

        Huumehaittojen vähättelijä = huumerikollisuuden avunantaja

        Huumemaltillinen = huumemyönteinen

        Hohhoijaa taas kerran. Englantilainen huumepoliisi sanoi että ainoa keino vähentää huumeiden haittoja on että valtiot ottaa kaupan hallintaan. Tämä on vähän isompi asia kuin jonkin suht vähähaittaisen kannabiksen käyttö.

        Huumeiden käyttö ei tule loppumaan. Se on vain pystyttävä myöntämään sanoo tämä poliisi. Oikeassa hän siinä on ja sama myynnistä. Loputon kissa ja hiiri leikki. Kun yhdet saadaan kiinni niin toiset on samantien tilalla. Leikki ei siis johda muuhun kuin vankiloiden täyttämiseen.

        Huumeet ovat nykyään jo mailman toiseksi suurin bisnes. Vain asekauppa on suurempi. Huumekaupassa liikkuu niin monta miljardia että on aivan järjetöntä että se on rikollisten hallussa. Muutosta on vaikea saada koska asia on lopulta poliitikoista kiinni. Nehän nämä lait päättävät. Jos oikein tarkkoja ollaan niin just poliitikot loivat hirviön nimeltä huumerikollisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoijaa taas kerran. Englantilainen huumepoliisi sanoi että ainoa keino vähentää huumeiden haittoja on että valtiot ottaa kaupan hallintaan. Tämä on vähän isompi asia kuin jonkin suht vähähaittaisen kannabiksen käyttö.

        Huumeiden käyttö ei tule loppumaan. Se on vain pystyttävä myöntämään sanoo tämä poliisi. Oikeassa hän siinä on ja sama myynnistä. Loputon kissa ja hiiri leikki. Kun yhdet saadaan kiinni niin toiset on samantien tilalla. Leikki ei siis johda muuhun kuin vankiloiden täyttämiseen.

        Huumeet ovat nykyään jo mailman toiseksi suurin bisnes. Vain asekauppa on suurempi. Huumekaupassa liikkuu niin monta miljardia että on aivan järjetöntä että se on rikollisten hallussa. Muutosta on vaikea saada koska asia on lopulta poliitikoista kiinni. Nehän nämä lait päättävät. Jos oikein tarkkoja ollaan niin just poliitikot loivat hirviön nimeltä huumerikollisuus.

        Huumekulttuuri = suurrikollisuuden rahoittajat
        Huumeministeri = syöpäkasvaimen huippu
        Huumekorruptio = kuristusote päättäjistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselleni kannabiksen käytöstä ei koidu haittoja. Ei se sitä tarkoita etteikö niitä voisi olla, mutta vastuullisella käytöllä haittoja voi vähentää. Suurin terveysriski liittyy kohdallani polttamiseen, joten vaihdoin jointin vapoon jo vuosia sitten. Toinen haitta ilmenee jos käyttö kroonistuu eli muuttuu jatkuvaksi toiminnaksi. Sen olen huomannut aiheuttavan mielialan laskua pitkällä aikavälillä.
        Paras tapa käyttää kannabista on ollut minulle 1-4x kuukaudessa höyrystämällä, luonnossa liikkuen. Juuri liikunnan yhteydessä terveyshyödyt pääset esiin. Eli liike rentoutuu,keskittyminen parantuu ja kehon "tunteminen" tehostuu. Lisäksi kehonhuoltoon tulee panostettua enemmän vapottelun yhteydessä. Myös ruokailu muuttuu terveemmäksi, ainakin itse olen huomannut, että rasvaiset ja makeat eivät kiinnosta vapottelun jälkeisinä päivinä.

        Olen hamppua käyttänyt yli 25- vuotta ja tunnen aika hyvin sen haitat ja hyödyt. Haitaton se ei todellakaan ole ja pahimmillaan sillä saa itsensä henkisesti pahaan lukkoon. Kannabis eskapismi on haitallista yksilölle ja yhteisöille, mutta terveys ja hyvinvointi edelle käytettynä se on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

        Julkinen huumehaittojen vähättely = huumemarkkinointi

        Huumemarkkinoinnin taustatuki = huumekauppiaat

        Ei huumehaittoja = pettää itseään, pettää muita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkinen huumehaittojen vähättely = huumemarkkinointi

        Huumemarkkinoinnin taustatuki = huumekauppiaat

        Ei huumehaittoja = pettää itseään, pettää muita

        Yhtäläisyys merkkien käyttäminen argumentoinnissa= älyllinen vajavaisuus.

        T:vajukki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtäläisyys merkkien käyttäminen argumentoinnissa= älyllinen vajavaisuus.

        T:vajukki

        Voitko oikeasti pitää noita merkki - väite juttuja argumentteina? Nooh kieltolainkannattajilla on aina omat ihmeelliset meriselitykset. Milloin mitäkin selitystä miksi on järkevää tukea rikollisuutta.

        Näillä on jokin harha että kielto toimii. Mä olen koittanut 16 vuotta selittää netissä
        miksik kielto ei toimi. Kannabista olen käyttänyt satunnaisesti 32 vuotta eikä vielä ole tullut halua käyttää kovempia Tai no rehellisesti alkoholia joka on kovempi aine.

        Tämä asia on poliitikoille vielä vaikeampi kuin alkoholin etämyynti. Hah ne hitaat idarit saa miettiä kun kansa tilaa netin kautta mitä haluavat.

        Huumepuolueelle kannattajia = huumeiden laillistaminen
        Huumepuolueelle nuoria kannattajia = huumeita lapsille
        Julkinen huumehaittojen vähättely = huumemarkkinointi

        Huume lapselle = elinikäinen päihdepainajainen
        Ei huumehaittoja = pettää itseään, pettää muita
        Huumekulttuuri = suurrikollisuuden rahoittajat

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitko oikeasti pitää noita merkki - väite juttuja argumentteina? Nooh kieltolainkannattajilla on aina omat ihmeelliset meriselitykset. Milloin mitäkin selitystä miksi on järkevää tukea rikollisuutta.

        Näillä on jokin harha että kielto toimii. Mä olen koittanut 16 vuotta selittää netissä
        miksik kielto ei toimi. Kannabista olen käyttänyt satunnaisesti 32 vuotta eikä vielä ole tullut halua käyttää kovempia Tai no rehellisesti alkoholia joka on kovempi aine.

        Tämä asia on poliitikoille vielä vaikeampi kuin alkoholin etämyynti. Hah ne hitaat idarit saa miettiä kun kansa tilaa netin kautta mitä haluavat.

        Huumeita kaikille-laki = huumeita lapsille-laki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoijaa taas kerran. Englantilainen huumepoliisi sanoi että ainoa keino vähentää huumeiden haittoja on että valtiot ottaa kaupan hallintaan. Tämä on vähän isompi asia kuin jonkin suht vähähaittaisen kannabiksen käyttö.

        Huumeiden käyttö ei tule loppumaan. Se on vain pystyttävä myöntämään sanoo tämä poliisi. Oikeassa hän siinä on ja sama myynnistä. Loputon kissa ja hiiri leikki. Kun yhdet saadaan kiinni niin toiset on samantien tilalla. Leikki ei siis johda muuhun kuin vankiloiden täyttämiseen.

        Huumeet ovat nykyään jo mailman toiseksi suurin bisnes. Vain asekauppa on suurempi. Huumekaupassa liikkuu niin monta miljardia että on aivan järjetöntä että se on rikollisten hallussa. Muutosta on vaikea saada koska asia on lopulta poliitikoista kiinni. Nehän nämä lait päättävät. Jos oikein tarkkoja ollaan niin just poliitikot loivat hirviön nimeltä huumerikollisuus.

        Huumeidenkäyttäjä naapurissa on pihapiirin lasten tulevaisuudelle yhtä vaarallinen, kuin pedofiili naapurissa.

        Narkkareita ei voi saada lopettamaan huumeidenkäyttöä, mutta heidät voi häätää lapsiperheiden naapureista.

    • Anonyymi

      Olet aika moneen paikkaan kirjoittanut mitä tutkinut. Toki ymmärän huolesi. Mutta kaikilla asunto pitää olla. Oletko keskustekkut naaourin kanssa henkilökohtaisesti? Ehkä he voisivat siirtyä polttamaan päihteitä ulos johokin jos ottaisit asian heidän kansaan puheeksi

      • Narkkari asukkaana = siivoa ruiskut leikkipaikalta.
        Yksi narkkari naapurina = monta lisää pihapiirissä.
        Narkkari = esimerkkinsä avulla lisääntyvä loinen.

      • Anonyymi

        Narkkari naapurissa on jatkuva väkivallan uhka.

        Älä ole narkkarin kanssa missään tekemisissä, ettet joudu hänen tai hänen tuttaviensa uhkailujen ja väkivallan kohteeksi!

      • Anonyymi

        Lapsi on avoin huumeille.
        Huumeilu levittää huumeilua.

        Narkkari kasvattaa narkkareita.
        Huumeenkäyttö tarttuu esimerkistä.

    • Taloyhtiötä vastaan on mahdollista nostaa syyte silloin, kun esim. päihdeongelmaisten savu- ja hajuhaitat, vaaralliset huumeruiskut tai -pakkaukset, tai muut päihdetarvikkeet leviävät ongelma-asukkaiden asunnon ulkopuolelle niin, että ne ovat vaaraksi etenkin lapsille.

      Syytteen nostaminen kannustaa tai pakottaa taloyhtiötä toimimaan päihdeasukkaista ja näiden pihapiirissä pyörivistä ongelmakavereista eroon pääsemiseksi.

      Päihdeasukkaiden häiriöistä on hyvä ilmoittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Taloyhtiön hallituksilla on oikeus päättää vastatoimista päihdehäiriötilanteissa ilman todisteita tai perusteita.

      Nimetön päihdeongelmailmoituksen käsittely on usein tarpeen ilmoittajien ja heidän perheidensä suojelemiseksi arvaamattomien päihteidenkäyttäjien uhkailulta ja väkivaltaiselta käytökseltä.

      Päihdehäiriöistä kärsivien taloyhtiön alueiden varustaminen kameroilla sekä kameravalvontakylteillä auttaa joskus hillitsemään päihdekäyttäjien vierailuja. Tallenteita voi käyttää virkavallan apuna tunnistettaessa huumeiden ongelmakäyttäjiä sekä seurattaessa huumekauppiaiden liikkeitä.

      Taloyhtiölle tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa päihdeongelmaisten häätämiseen, esimerkiksi ilmoittamalla huomattavan korkean kuukausittaisen haittavastikkeen määräämisestä ongelma-asunnoille. Tämä auttaa huumeidenkäyttäjien vuokranantajia irtisanomaan ja hakemaan häätöä ongelmavuokralaisilleen.

    • Anonyymi

      Onneksi pahimmat pakkaset ovat toistaiseksi ohi. Olipa aika kylmä, kun ulkona oli yli 20 astetta pakkasta ja joutui pitämään ikkunoita auki kannabiksen pössyttelijän takia.

    • Anonyymi

      Jos taloyhtiö kieltää polttamasta sisällä, niin miten se tukee narkkareita? Miksei poliisi voi tehdä mitään, jos polttaminen sisällä on kielletty ja meluaminen yms?

      • Poliisi ei useilla paikkakunnilla edes ehdi käydä tarkistamassa huumeenpolttoilmoituksia.

        Sittenkin, jos päällekaatuvien tehtäviensä lomassa ehtii, poliisi ei saa luvatta tunkeutua ilmoitetun huumeenkäyttäjän kotiin.

        Jotkut vuokranantajat tukevat asunnoissaan pössytteleviä narkkareita kieltämällä havainneensa näiden polttavan, jos vain joku maksaa heidän vuokransa.

        Taloyhtiöt eivät voi häätää vuokralaisia. Vain vuokranantaja voi.

        Joissakin taloyhtiöissä voi hallitus määrätä päihdehäiriöistä ilmoitettujen asuntojen omistajille ylimääräisen haittavastikkeen, mikä kannustaa vuokranantajia irtisanomaan narkkariasukkaansa.

        On aika vaikeaa turvata lapsille päihteetön kasvuympäristö, jollei ole keinoja häätää narkkareita naapurustosta...

    • Anonyymi

      On sitä kolistelua, ovien paukuttamista ja muuta. Milloin haisee makealle ja höhötetään, milloin paiskotaan seiniä ja löytyy piirrosmerkit seinästä.

    • Anonyymi

      Joo rahaa ei ole muuttaa pois,niin sitten asialle ei voi mitään.

    • Anonyymi

      Narkit häkkiin.
      Häkki lukkoon.
      Avain hukkaan.

      • Anonyymi

        Suomessa kirjattiin viimevuonna lähes 36 000 huumerikosta. Näistä suurin osa käyttörikoksia. Mistä meinasit saada vankilat ja rahoituksen vankiloille tuollaiselle määrälle? Rahaa paloi ihan helv pelkästään oikeudenkäynteihin jostain käyttörikoksista.

        Suomessa laki sanoo että vähäisestä tai kokonaisuutena vähäisestä huumausainerikoksesta ei pitäisi nostaa syytettä. Kun tuota lakia ei noudateta niin pelkkä käyttörikosten suuri määrä aiheuttaa sen että lakia on pakko muuttaa.

        Luultavasti se muuttuu siten että käyttö pysyy rikoksena mutta siitä ei enää tuomita. Sehän olisi muuten niin kauheeta jos käyttö ihan sallittaisi. Siis kauheeta näille joiden mielestä itsemääräämisoikeuden käytöstä piitää rangaista.

    • Anonyymi

      Onko yksityinen taloyhtiö, jossa hallitus vai jokin muu vuokrakasarmi?

      • Anonyymi

        Yksityinen.

    • Anonyymi

      Pilveä tai kannabista :DDD Myötistä kaatista huutista joka tuutista!

    • Anonyymi

      Lääkekannabista Tanskasta
      .
      https://yle.fi/uutiset/3-11140970
      .
      Tanskaan nousee jättimäisiä halleja, jotka täytetään kannabiksella – Kanadalaisfirmat valtaavat nyt Euroopan markkinoita ja tähtäimessä on myös Suomi. Euroopan laillisten lääkekannabismarkkinoiden arvon arvioidaan kasvavan miljardeihin euroihin lähivuosina.
      .
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lääkekannabis
      .
      https://yle.fi/uutiset/3-10650937
      .
      EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin
      .
      Parlamentti kehottaa EU-komissiota ja jäsenvaltioita käsittelemään esteitä, jotka haittaavat kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.
      Parlamentti huomauttaa lauselmassaan, että "on todisteita siitä, että kannabis tai kannabinoidit voivat olla tehokkaita ruokahalun parantamisessa ja painonmenetyksen estämisessä hivin/aidsin yhteydessä ja että ne voivat helpottaa mielenterveyden häiriöitä, kuten psykoosia ja Touretten oireyhtymää, ja lieventää epilepsian sekä Alzheimerin taudin, niveltulehduksen, astman, syövän, Crohnin taudin ja glaukooman oireita ja pienentää liikalihavuuden ja diabeteksen riskiä ja lievittää kuukautiskipuja".
      .
      https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
      .
      "Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
      .
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivin...
      .
      "Nämä ovat maailman viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa."
      .
      https://www.hs.fi/talous/art-2000007594512.html
      .
      ”Neljä osavaltiota (lisää) hyväksyi kannabiksen viihdekäytön Yhdysvalloissa.”
      .
      Kannabiksen kieltolain maailmaan lanseerannut valtio on itse jo suurelta osin kieltolaista luopunut, koska se ei ole toiminut. Ainoa hyötyjä on ollut ammattirikollisuus.
      .
      DEA poistanut valheita kannabiksesta nettisivuiltaan.
      .
      http://www.safeaccessnow.org/iqa_victory
      .
      “DEA:n tekemät yleisten myyttien korjaukset kotisivuillaan voi olla merkki Washingtonin umpikujan avautumisesta. Tämä on voitto kaikille kansakunnan kannaboosta käyttäville potilaille, joille kannaboos merkitsee helpotusta vakavaan sairauteen. Liittovaltio myöntää nyt, että kannaboos ei ole porttihuume, ei aiheuta aivovaurioita eikä psykooseja. Vaikka kamppailu kannabooksen ympärille lyödyn stigman poistamiseksi ei ole läheskään ohi, on tämä yksi merkittävä askel", ASA:n toiminnanjohtaja Steph Sherer selittää.
      .
      https://www.verkkouutiset.fi/nuorisojarjestot-kannabiksen-laillistaminen...
      .
      Nuorisojärjestöt: Kannabiksen dekriminalisointi vastuullista
      .
      Kannabiksen käytöstä tai hallussapidosta ei tule rangaista, vaativat viiden puolueen nuorisojärjestöt.
      .
      https://www.is.fi/terveys/art-2000007700851.html
      Alkoholi on hermomyrkky, joka tuhoaa aina aivosoluja
      .
      https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-156725
      Alkoholi linkittyy vahvemmin syöpään kuin tiesimmekään - uusi tutkimus paljastaa
      .
      https://yle.fi/uutiset/3-11038972
      .
      DW: Merkelin puolue CDU harkitsee kannabiksen laillistamista Saksassa
      CDU:n tiedottaja sanoi perjantaina, että kannabiksen käyttö voitaisiin vapauttaa ja sen jakelu ottaa hallintaan.

      .
      https://yle.fi/uutiset/3-11799859
      .
      Norjan hallitus keventämässä huumekuria: Pienten määrien hallussapidosta ei enää rangaistusta
      .
      Huumeiden hallussapito olisi edelleen kiellettyä, mutta esimerkiksi alle 10 grammaa kannabista ei vielä johtaisi seurauksiin.
      .
      .
      "Minulla on kauan sitten tapahtuneen työtapaturman seurauksena erittäin kivulias vamma. Sen kestämiseen lääkäri kirjoitti vahvoja särkylääkkeitä, mutta niistä meni nuppi siinä määrin kuutamolle, että se haittasi työntekoa. Lääkäri sitten sanoi tietävänsä erään "lääkkeen" mikä saattaisi olla riittävän tehokas ilman sivuvaikutuksia. Se lääke on kannabis. Se poistaa hyvin kivun, mutta ei sumenna kuuppaa ja se mahdollisti minulle työnteon, kun vaihtoehtona olisi ollut eläke ja se ei kuulostanut hyvältä idealta. Nyt olen täysin palvelleena eläkkeellä ja edelleen käytän tuota tehokasta särkylääkettä. Eli ainakin kovaan särkyyn kannabis on lääke, mikä ei ole päätä turruttava, niin kuin vahvat särkylääkkeet, jotka jatkuvasti käytettynä ovat vaikea ongelma vaikea ongelma (riippuvuus ja toleranssin kasvu hälyttävän suuriin annoksiin). Kannabiksessa annos ei kasva.”

    • Anonyymi

      ....

    • Anonyymi

      Mainitse heille ettää toi häiritsee ja lapsipdrhekkin vielä. Ihmisiin neki on h
      Ja varmastikäy jatkos pihalla nauttimas yrtit

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4390
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2240
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      557
      1734
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1461
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      1008
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      898
    Aihe