Olen joutunut joskus syviin ajatuksiin elämäni kohtaloista ja valinnoistani. Olen kysynyt, miksi minulle kävi näin ja mitä olen mennyt tekemään. Olen toivonut, että olisin osannut valita toisin.
Vaivaavien kysymysten alla olen tuntenut syyllisyyttä, häpeää ja voimattomuutta. Sielunvihollinenkin on tullut mukaan tähän kielteiseen ajatteluun ja laittanut vertaamaan muihin ihmisiin tai siihen ihanneminään, jota minusta ei koskaan tullut.
Epätäydellisyys vie voimat ja on vaikeaa olla armollinen itselleen. Ilo, rauha ja vapaus ovat jossittelun takana: Jos olisin valinnut toisin, olisin onnellisempi. Uskominenkin olisi onnistunut silloin paremmin ja rohkenisin katsoa suoremmin ihmisiä silmiin. Olo on kuin sielun haavoja revittäisiin auki.
Psalmien kirjaa lukiessa voi havaita, että Daavidin sielussa oli arka paikka. Hän oli nuorena hairahtunut huoruuden syntiin sotapäällikkö Urian vaimon kanssa. Peittääkseen teon hän ajautui vielä murhan syntiin. (2. Sam. 11.) Daavid sai myöhemmin parannuksen armon synneistään, mutta arvet jäivät sieluun pysyvästi (2. Sam. 12:13).
Vanhempana Daavid aneli, että Herra olisi hänelle armollinen, eikä unohtaisi häntä ja muistaisi hänen nuoruutensa syntejä (Ps. 25:6–7). Elämän Herra sai ristillä kokea sen, mistä Daavid rukoili armahdusta. ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46.) Mekin saamme rukoilla voimaa, että jaksaisimme luottaa Jumalan armoon.
Jeesus tapasi Betesdan lammikolla miehen, joka oli ollut rampa 38 vuotta. Mies makasi lammikon reunalla. Aina kun lammikko kuohui, siihen ensin astuva parani. Kukaan ei auttanut rampaa miestä, ja hän jäi muiden jalkoihin. Siihen mies oli tyytynyt.
Jeesuksen piti kysymyksellään herättää rampa mies olosuhteiden lamaannuttavasta vaikutuksesta: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:2–9.) Jeesuksen sanat rohkaisivat miestä luottamaan Jumalan armoon, joka kuuluu kaikille. Mies ymmärsi, että hänen vajavaisuutensa ei ollut uhka, vaan siihen sisältyi uskon kautta uusi mahdollisuus.
Apostoli Paavali pohti elämäänsä ennen parannuksen armon saamista. Hän piti itseään apostoleista vähäisimpänä, koska oli vainonnut Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9). Hän myös koki jatkuvaa kipua syntisyytensä takia: ”Kuka vapahtaisi minut tästä kuoleman ja synnin ruumiista?” (Room. 7:24.) Hän ei kieltänyt tosiasioita itsestään ja elämästään, mutta ei kieltänyt myöskään Jumalan armoa omalle kohdalleen. ”Jumalan armosta olen se mikä olen” (1. Kor. 15:10).
Paavali opetti pitämään itsestään kohtuullisesti sen uskon määrän mukaan, jonka jokainen on saanut (Room. 12:3). Uskon kautta apostoli näki mahdolliseksi kokea tasapainoa itseensä kohdistuvan totuudellisuuden ja armollisuuden välillä.
Uskon kautta tunnen, että valinnoistani huolimatta saan olla Jumalan armosta se mikä olen. Uskon kautta tiedän, että syntisyydestäni huolimatta Herra on laupias. Uskon kautta myös luotan, että kanssaihmiset osaavat olla minulle armollisia. Heikon uskoni vahvistamiseksi tarvitsen kuitenkin jatkuvaa Jumalan valtakunnan evankeliumin lohdutusta ja pyhien yhteyden kokemista.
Matti Kontkanen
Vaivaavien kysymysten alla olen tuntenut syyllisyyttä, häpeää ja voimattomuutta. Sielunvihollinenkin on tullut mukaan tähän kielteiseen ajatteluun ja laittanut vertaamaan muihin ihmisiin tai siihen ihanneminään, jota minusta ei koskaan tullut.
Epätäydellisyys vie voimat ja on vaikeaa olla armollinen itselleen. Ilo, rauha ja vapaus ovat jossittelun takana: Jos olisin valinnut toisin, olisin onnellisempi. Uskominenkin olisi onnistunut silloin paremmin ja rohkenisin katsoa suoremmin ihmisiä silmiin. Olo on kuin sielun haavoja revittäisiin auki.
Psalmien kirjaa lukiessa voi havaita, että Daavidin sielussa oli arka paikka. Hän oli nuorena hairahtunut huoruuden syntiin sotapäällikkö Urian vaimon kanssa. Peittääkseen teon hän ajautui vielä murhan syntiin. (2. Sam. 11.) Daavid sai myöhemmin parannuksen armon synneistään, mutta arvet jäivät sieluun pysyvästi (2. Sam. 12:13).
Vanhempana Daavid aneli, että Herra olisi hänelle armollinen, eikä unohtaisi häntä ja muistaisi hänen nuoruutensa syntejä (Ps. 25:6–7). Elämän Herra sai ristillä kokea sen, mistä Daavid rukoili armahdusta. ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46.) Mekin saamme rukoilla voimaa, että jaksaisimme luottaa Jumalan armoon.
Jeesus tapasi Betesdan lammikolla miehen, joka oli ollut rampa 38 vuotta. Mies makasi lammikon reunalla. Aina kun lammikko kuohui, siihen ensin astuva parani. Kukaan ei auttanut rampaa miestä, ja hän jäi muiden jalkoihin. Siihen mies oli tyytynyt.
Jeesuksen piti kysymyksellään herättää rampa mies olosuhteiden lamaannuttavasta vaikutuksesta: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:2–9.) Jeesuksen sanat rohkaisivat miestä luottamaan Jumalan armoon, joka kuuluu kaikille. Mies ymmärsi, että hänen vajavaisuutensa ei ollut uhka, vaan siihen sisältyi uskon kautta uusi mahdollisuus.
Apostoli Paavali pohti elämäänsä ennen parannuksen armon saamista. Hän piti itseään apostoleista vähäisimpänä, koska oli vainonnut Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9). Hän myös koki jatkuvaa kipua syntisyytensä takia: ”Kuka vapahtaisi minut tästä kuoleman ja synnin ruumiista?” (Room. 7:24.) Hän ei kieltänyt tosiasioita itsestään ja elämästään, mutta ei kieltänyt myöskään Jumalan armoa omalle kohdalleen. ”Jumalan armosta olen se mikä olen” (1. Kor. 15:10).
Paavali opetti pitämään itsestään kohtuullisesti sen uskon määrän mukaan, jonka jokainen on saanut (Room. 12:3). Uskon kautta apostoli näki mahdolliseksi kokea tasapainoa itseensä kohdistuvan totuudellisuuden ja armollisuuden välillä.
Uskon kautta tunnen, että valinnoistani huolimatta saan olla Jumalan armosta se mikä olen. Uskon kautta tiedän, että syntisyydestäni huolimatta Herra on laupias. Uskon kautta myös luotan, että kanssaihmiset osaavat olla minulle armollisia. Heikon uskoni vahvistamiseksi tarvitsen kuitenkin jatkuvaa Jumalan valtakunnan evankeliumin lohdutusta ja pyhien yhteyden kokemista.
Matti Kontkanen
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos Jumalan armo kuuluu ja toimii kaikilla, jää Jeesuksen Ristityö mitättömäksi ja toisaalta Jumalalla ei ole nyt Valtaa, se on kaikki Jeesuksella Taivaassa ja maan päällä.
Raamatun mukaan armo ei pelasta, vaan Tunnustus siitä ihmisten edessä olevansa Jeesuksen seuraaja.
Joh.3:16-17
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen
Apt.16:30-31
Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."