voisko joku auttaa mua ja antaa uusia keinoja ja apua mulle kun mun äiti on todella voimakas luonteinen nainen ja me riidellään jokapäivä.
sillä on jostain syystä sellanen asenne mua kohtaan että mä en voi tietää MITÄÄN asiaa paremmin kun hän ja hän on aina oikeessa.se ei anna mulle edes mahdollisuutta todistaa mun väitteitä vaan olettaa heti että mä oon väärässä ja hän oikeessa. mulla ei ole kuulemma mitään sananvaltaa missään eikä sen oo kunnioitettava mua ollenkaan koska mä oon vielä ihan kakara. (täytän parin päivän päästä 18)
Mä murrun aina kun se rupee syyttämään mua turhista asioista ja sit kun mä suutun, kiroilen tai alan itkeä ja koitan todistaa itteni oikeeseen kun tiedän olevani oikeessa niin se alkaa nauramaan ja haukkumaan mua vammaseks, mielisairaaksi tms. ja syyttää mua ja mun isää kaikesta. (isä ja äiti on eronnu jo ennen kun mä synnyin) mikään ei oo ikinä äidin syy.
sit kun mä oon ihan murtunut ja huudan takas sille kun en muutakaan keinoa enään keksi ni se sit sanoo: "sä oot ihan samanlainen kun sun isäs, samanlaisia idiootteja kummatkin. oon niin onnellinen ku pääsen susta eroon!!" se sattuu!!
sit mä alan hautoon itsemurha ajatuksia. kerran kun meillä oli riita niin mä otin purkillisen lääkkeitä jotka äiti mulle anto ku luuli etten ollu tosissani mutta ne paljastu vaan vitamiineiksi ja oli se hetken järkyttyny ku oikeesti otinki ne enkä vaa pelleillyt. oon useeseen otteeseen sanonut sille että mä en kestä sitä ja sen aliarvioimista yms. ja sanonut että jos ei se lopeta ni mä tapan itteni ja se onki ollu monesti vesilasin päässä etten toteuttanu sitä. mä oon kuitenkin niin heikko toisaalta vaikka oonki vahva luonne myös että en uskalla tehdä sitä ja se on ollu ainoa pelastukseni...
olisko kellään mitään apukeinoa mulle et miten saisin äidin ajattelemaan mua kohtaan toisin tai jotain et mun elämä helpottuis??
en mä sano että mäkään oon mikään kauheen kiltti sitä kohtaan mutta se on niinku mun selviytymis keino kun en saa sitä muuten kuuntelemaan mua niinku oikeeta ihmistä vaikka ei sekään kyllä auta ollenkaan ehkä päinvaston!!
mä haluaisin et se kunnioittas myös mua eikä vaan vaadi sitä multa. en kestä sitä että sen asenne nuorempia (varsinkin mua ja mun kavereita) kohtaan on ettei me tiedetä mitään ja se tietää ihan kaiken paremmin koska on vanhempi. mun keinot vaan on niin loppu ja tosiaankin mä tarvin apua!! :'(
pliis auttakaa koska mä en jaksa enää!!
sillä on jostain syystä sellanen asenne mua kohtaan että mä en voi tietää MITÄÄN asiaa paremmin kun hän ja hän on aina oikeessa.se ei anna mulle edes mahdollisuutta todistaa mun väitteitä vaan olettaa heti että mä oon väärässä ja hän oikeessa. mulla ei ole kuulemma mitään sananvaltaa missään eikä sen oo kunnioitettava mua ollenkaan koska mä oon vielä ihan kakara. (täytän parin päivän päästä 18)
Mä murrun aina kun se rupee syyttämään mua turhista asioista ja sit kun mä suutun, kiroilen tai alan itkeä ja koitan todistaa itteni oikeeseen kun tiedän olevani oikeessa niin se alkaa nauramaan ja haukkumaan mua vammaseks, mielisairaaksi tms. ja syyttää mua ja mun isää kaikesta. (isä ja äiti on eronnu jo ennen kun mä synnyin) mikään ei oo ikinä äidin syy.
sit kun mä oon ihan murtunut ja huudan takas sille kun en muutakaan keinoa enään keksi ni se sit sanoo: "sä oot ihan samanlainen kun sun isäs, samanlaisia idiootteja kummatkin. oon niin onnellinen ku pääsen susta eroon!!" se sattuu!!
sit mä alan hautoon itsemurha ajatuksia. kerran kun meillä oli riita niin mä otin purkillisen lääkkeitä jotka äiti mulle anto ku luuli etten ollu tosissani mutta ne paljastu vaan vitamiineiksi ja oli se hetken järkyttyny ku oikeesti otinki ne enkä vaa pelleillyt. oon useeseen otteeseen sanonut sille että mä en kestä sitä ja sen aliarvioimista yms. ja sanonut että jos ei se lopeta ni mä tapan itteni ja se onki ollu monesti vesilasin päässä etten toteuttanu sitä. mä oon kuitenkin niin heikko toisaalta vaikka oonki vahva luonne myös että en uskalla tehdä sitä ja se on ollu ainoa pelastukseni...
olisko kellään mitään apukeinoa mulle et miten saisin äidin ajattelemaan mua kohtaan toisin tai jotain et mun elämä helpottuis??
en mä sano että mäkään oon mikään kauheen kiltti sitä kohtaan mutta se on niinku mun selviytymis keino kun en saa sitä muuten kuuntelemaan mua niinku oikeeta ihmistä vaikka ei sekään kyllä auta ollenkaan ehkä päinvaston!!
mä haluaisin et se kunnioittas myös mua eikä vaan vaadi sitä multa. en kestä sitä että sen asenne nuorempia (varsinkin mua ja mun kavereita) kohtaan on ettei me tiedetä mitään ja se tietää ihan kaiken paremmin koska on vanhempi. mun keinot vaan on niin loppu ja tosiaankin mä tarvin apua!! :'(
pliis auttakaa koska mä en jaksa enää!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
moi
oon kanssa kokenut aika vastaavaa. mun mutsi heitti mut pihalle, kun täytin 17-vuotta (kohta oon 22-vuotias). muutto pois mutsin luota auttoi aika paljon. ei sun kannata tollaista kuunnella. kannattaa hankkia jotain harrastuksia ja oma asunto. tilanne parani silloin jonkun verran, mut nykyisin välit on taas suht huonot. omassa asunnossa on se hyvä puoli, et voit päättää haluatko nähdä/kuunnella sitä. niihin p..ka puheisiin ei tod kannata uskoa. äidilläs on vaan itsellään jotain vaikeuksia ja se etsii syyllistä sinusta. voimia sinulle ja hyvää kevättä!
Ehkä sun äiti on omalle elämälleen katkera. Jos se on yksin ollut sun kanssa kaikki vuodet, eikä ole ollut ketään joka auttaa ja ottaa ja jakaa vastuuta. Tai hän on niin huolissaan susta, että tavallaan käytöksellään haluaa suojella sua, vaikkei se siltä tunnu.
Niitä voi olla monia syitä. Mutta yritäpä sinä ottaa tilanne jollain tavalla haltuusi, että et huuda takaisin ja yrität rauhoittaa itsesi ja äitisi. Yrittäkää puhua ja pyydä äitiäsi kertomaan luottamuksellisesti sulle mikä painaa ja miksi käyttäytyy noin sua kohtaan. Sillä aina on joku syy olemassa.
Varmasti se on vaikea tilanne, mutta olet jo aikuinen, joten sinun elämäsi on kohta omissa käsissäsi, eikä hänen tarvi olla sinusta vastuussa.
Auta äitiäsi purkamaan paha olo, ja yritä olla vahva. Hän varmasti ymmärtää, kun näytät että olet aikuinen.
Mitä enemmän huudat ja räiskit takaisin, sen enemmän tilanne kärjisyy. Sanotaan että väkivalta lisää väkivaltaa, niin tässäkin riita lisää riitaa.
Äläkä muuta pois vihoissasi, sillä ehkä äitisi pelkää jäädä yksin ja että katoat hänen elämästään! Kun muutat, yritä saada asiat niin selviksi, että muuttosi ei tunnu äidistäsi, että lähdet hänen takiaan, vaan siksi, että sinusta vain tuntuu, että on aika irtaantua kodistasi.
Toivotan onnea. Sait minutkin ajattelemaan, sillä monasti me äidit käyttäydytään aika lailla omistavasti ja mukamas tietäen kaikki paremmin kuin muut!
Mun mies ja sen isä on just tollaset (isä ollut yh). Miehellä ikää kohta 30 ja vieläkin on ukko (50) aina oikeassa. Ja jos nyt sattuu käymään niin että mieheni kertoisikin tälle isälleen jotain "uutta" niin johan se tieto seuraavalla viikolla onkin jostain muualta hankittua.
Oikeesti tollasen ihmisen kanssa EI VOI KESKUSTELLA RAUHALLISESTI. Siinä palaa itseltä pinna vaikka kuinka pitkä olis. Eikä tollanen ihminen kyllä ala lapsilleen tilittämään mitään pahaa oloaan. Epäilen suuresti ainakin.
Mä antaisin kans neuvoksi että muuta pois. Ja anna äitisi loukkantua jos jää yksin. Kerro että käyt kyllä kylässä mut kokopäiväisesti et tollast jaksa kuunnella. TODISTA että osaat tehdä jotain itsekin. Näin on mun mieskin tehnyt. Ei ole enää ukko (kuten mies isäänsä nimittää) huutanut, mut muuten on kyllä niin kaikkitietäväinen. Kiitosta ei mies ole koskaan saanut mistään asiasta.
Mun mielipide on et vaikka on äiti kuinka katkera niin tollanen on törkeetä käytöstä lasta kohtaan. Eikä ole tyttären asia vielä 18-aanakaan saada tollasta määrää "paskaa niskaansa".
Kun olet muuttanut pois niin sitten on ehkä jo helpompi yrittää "auttaa" äitiäsi jos sitä haluat.
Tais tulla vähän sekavaa, mut kun tota on vierestä seurannut 8 vuotta niin vihaksi pistää.
Kirjoita äidillesi kirje. Minä olin "hankala" murkku aikoinani, en tullut toimeen äitini kanssa jne. Eräänä päivänä kirjoitin äidilleni kirjeen jossa kerroin tunteitani ja halusta jatkaa sopuisaa/-sampaa yhteiseloa.
En haukkunut kirjeessä äitiäni, kerroin vain kuinka pahalta tuntuu kuulla ikäviä asioita jne. Mainitse myös että haluaisit myös joskus hänen kuuntelevan sinun mielipidettäsi ja kuinka se koskee kun ei saa sanottua omaa kantaa ilman että ajatus tyrmätään. Äitisi on tod.näk. niin vahva ja (sori) mut myös hieman kypsymätön ja itsekäskin että ei näe kuin oman kantansa asioihin. Ja se ei sit oo yksin sun ongelma. Kerro ymmärtäväsi häntä, jos pystyt heitä jotain hieman tunteisiinvetoavaa kanssa... Käytä kirjeessä positiivista sävyä, älä syytä häntä. Minullakin oli vihantunteita äitiäni kohtaan ja olisin halunnut ne siinä kirjeessä myös mainita. Onneksi en maininnut sillä äitini kertoi myöhemmin että kirje oli suuresti vaikuttanut häneen.
Jätä kirje hänelle luettavaksi kun et itse ole paikalla, saa vähän mutustella sitä...
Tuo kirjeesi oli kuin minä olisin sen kirjoittanut 25 vuotta sitten. Paitsi että silloin ei ollut nettiä ja minä juttelin täyden kuun kanssa.
Usko huviksesi, että sinulla on sisälläsi voimaa. Ja juttuasi lukiessa tuntuu, että olet paljon kypsempi ja fixumpi kuin äitisi.
Tiedän, tämä ei paljon lohduta, kun sanon, että asiat järjestyy. Anna hevosten murehtia, niillä on isompi pää. Yritä kestää vielä jonkun aikaa, niin sinun tilanne helpottaa.
Joskus tulee päivä, jolloin äitisi tarvitsee sinua ja sinun apua. Yritä silloin antaa menneet anteeksi, äläkä sorru samaan käytökseen mihin äitisi nyt sortuu. Sinussa on niin paljon enemmän potentiaalia, älyä ja vahvuutta. Sanoithan sen jo itsekin.
Usko itseesi. Ja tulevaisuuteen. Ja anna pikkuasioitten olla. Ei niillä ole merkitystä.
Sinulla on koko elämäsi edessäsi. Se on paljon enemmän kun mitä sinun äidilläsi on. Ehkä siinä on koko asian ydin.
Onnea ja menestystä sinulle. Pääset vielä pitkälle, ja juuri niin pitkälle kuin itse haluat!!
Terveisin,
itse elisa
Olen samaa mieltä kuin muutama tuossa aiemmin, parasta olisi jos voisit muuttaa pois kotoa. Tuollaisia kommentteja kuin äitisi sinulle sanoo, ei koskaan, edes suutuspäissään saa omalle lapselleen sanoa. Oman vanhemman suusta ne ovat todella lannistavia ja isetuntoa syöviä. Voisi myös auttaa jos voisit käydä juttelemassa jollekin näistä, ota yhteys mielenterveystoimistoon tai kysy koulun terveydenhoitajalta, kenen kanssa voisit jutella.
Äidilläsi on selkeästi katkeruutta ja omia ongelmia, joita on helpoin purkaa lähimpään ihmiseen eli sinuun. Kukaan ei silti oikein pysty auttamaan häntä, ellei hän sitä itse halua. Paras olisikin saada häneen välimatkaa, se voisi jopa auttaa äitiäsikin tajuamaan että on tehnyt jotain väärin. Silloin voit aina poistua omaan kotiisi, kun äitisi alkaa ladella paskapuheita.
Itselläni oli myös isä, joka oli aina oikeassa, ja jos joskus tajusi että minä tai sisaruksemme tiesimmekin paremmin, asian alkuperä muuttui heti, joku muu olikin sanonut sen hänelle. Se oli todella raivostuttavaa! Tyranni hän oli muutenkin, mutta ei sentään ihan noin pahasti sanonut kuin äitisi. Emme ole enää väleissä ollenkaan, sillä hänen mielestään olin jämähtänyt kotiin reilu 2-kymppisenä, kun vietin kesälomaa kotona maatilalla opiskellessani yliopistossa...silloin laman aikana ei saanut kesätöitäkään. Ajattelin sitten että olkoon, jos niin kovasti ärsytän kotonani ruokapalkalla kotitöitä tehden, joita maalaistalossa riittää.
On ihmisiä, joiden kanssa on yksinkertaisesti mahdotonta elää, ehkä äitisi on niitä. Oma äitini on. Hänen elämänsä on aina pilannut joku muu, ei hän itse, hän pitää itseään marttyyrina ja uhrina. Toiset ihmiset ovat likasankoja. joiden päälle voi kaataa oman katkeruutensa ja joiden tunteista ei tarvitse välittää. Näiltä ihmisiltä puuttuu kyky empatiaan ja heillä on aina tarve olla oikeassa. Tällaisen ihmisen kanssa on mahdotonta keskustella, seurauksena on aina riita.
Kun täytin 18 v, olin korviani myöten täynnä syntipukkina olemista. Etsin itselleni asunnon ja muutin pois kotoa. En kertonut asiasta etukäteen vanhemmilleni. Jälkeenpäin ajateltuna se on ollut yksi elämäni järkevimpiä tekoja, vaikka olin vielä lukiossa ja rahaton.
Itsenäisen elämän aloittamisesta on 20 vuotta, minulla on oma perhe ja yritän olla nalkuttamatta omille lapsilleni. Äitini ei ole muuttunut, hän ei kunnioita minua yhtään sen enempää kuin aikoinaan kotona asuessani. Välillä olemme tekemisissä viikoittain välillä pidän etäisyyttä. On asioita, joista olen sulkenut hänet ulkopuolelle. Todennäköisesti hän pitää minua itsekkäänä ja huonona tyttärenä, minä en kaipaa häntä arvostelemaan elämääni.
Toivottavasti sinulla on läheisiä aikuisia, joille voit kertoa asioistasi. Minut pelasti nujertamiselta isoäitini ja myöhemmin oma mieheni. Vaikeudet kasvattavat, kirjoituksestasikin sen jo huomaa. Elä omaa elämääsi ja anna siipien kantaa. Joskus on parempi katkaista hetkeksi välitkin, että saa tilaa hengittää.
Äidilläsi ei ole kaikki ihan kohdallaan, älä ota sen haukkumisia kuuleviin korviisikaan. Äitisi on mielisairas ja vammainen. Sen olisi aika hankkiutua hoitoon!!
Koska olet jo 18, muuta pois kotoa ! Kenenkään ei tarvitse kuulla omalta äidiltään tuollaista paskaa.
Moikka
Kuulostaa tutulta. Tiedätkö mikä auttaa. Irtautuminen. Irtaudu nyt ja ota vastuu omasta elämästä. Itsemurhasta ei ole apua tuossa tilanteessa, se on viimeinen asia jota kannattaa tehdä, usko pois. Ja mikä tärkeintä, aina kun puhut äitisi kanssa, hengitä ja rauhoitu. Myöntele tarpeen mukaan, mutta älä alistu.
Minulla on aika maaninen ja psykoottinen äiti. Olen myös harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa useamman kerran. Minun äidilläni on ihme tarve yrittää vieläkin hallita lastensa elämää. Kun vihdoin ja viimein sekä minä, että isäni tajusimme irrouttautua hänestä siirtyi, hän kiusaamaan siskoani (joka on säästynyt useimmiten tuolta kiusanteolta). Hän on mm. uhkaillut huostaanotolla, eli vie minun ja siskoni lapset pois, ja ilman perusteluja! Ivailuja, kymmeniä puhelin soittoja päivässä, kiusaamista, haukkumista... No niistä ei kai kukaan ole päässyt kuulemasta... Paitsi isäni (HYVÄ ISÄ!) Koska kukaan ei enää ota häntä vakasti, on hänen terveytensä alkanut kummasti heiketä. Löytyy joka viikko jokin uusi todettu tauti.
Äitini on heikko ihminen, heikolla itsetunnolla. Sinun äitisi kuulostaa samalta. Minkälainen ihminen kiduttaa omia lapsiaan. Lopeta se henkisen väkivallan kierre nyt! Minä sain kestää sitä parikymmentä vuotta ja vasta nyt lopetin välittämästä. Enkä aio toistaa samoja virheitä lapsieni kohdalla. :(
Toivotan sinulle hyvää jatkoa elämässäsi. Käy puhumassa jollekin jos tuntuu, ettet jaksa. Se auttaa, usko pois. Apua saa kun kaikki käy liian ylivoimaiseksi. Sitä pitää vain pyytää. :) Usko pois, huominen on parempi jos haluat.
Tunsin todella myötätuntoa sinua kohtaan lukiessani tuon kirjoituksesi. Kuten tässä muutkin ovat neuvoneet, minäkin neuvoisin sinua ottamaan ohjat käsiisi oman elämäsi suhteen. Eli ala hankkia omaa asuntoa ja ihan oma elämä. Äidilläsi ei ole kaikki asiat kohdallaan ja se ei ole sinun syytäsi.
Jokainen on vastuussa omasta itsestään ja omasta onnellisuudestaan.
Hae apua tarvittaessa ammattiauttajalta, jonka kanssa voit rauhassa keskustella.
Ehkä kannattaa yrittää opetella olemaan hermostumatta ja suuttumatta, koita miten äitisi reagoi kun vain rauhallisesti toteat "vai niin" hänen kommentteihinsa ja jätät ne ihan täysin omaan arvoonsa.
Eli opette tekniikka "toisesta korvasta sisään toisesta ulos".
Olet nuori ja sinulla on elämä edessä, sinulla on hieno ja loistava elämä edessä jos itse niin haluat ja päätät tehdä työtä sen eteen.
Älä anna äitisi tai kenenkään muun lannistaa sinua ja vaikuttaa elämääsi.
Näyttää siltä, että ei pelkästään isien vaan myös
äitien synnit ja pahat teot kostetaan ties monenteenko polveen asti...Minusta äitisi ei ole ylihuolehtiva tai huonolla itsetunnolla varustettu,
vaan yksinkertaisesti sairas, pahasti persoonallisuushäiriöinen! Pahinta mitä äiti (ja miksei isäkin) voi tyttärelleen tehdä, on se, että
mitätöi ja vähättelee ja pilkkaa kaiken aikaa. Ja aina neuvotaan erotapauksissa lasten kanssa jäävälle vanhemmalle, ettei IKINÄ saa parjata entistä kumppania lapsen kuullen. Vaikka aikuisten tiet eroavat, se etävanhemmaksi jäävä on kuitenkin lapselle yhä rakas ja tärkeä.
Minunkin täytyy tunnustaa, että joskus suutuspäissäni sanon omalle tyttärelleni, että hän on just niin kuin isänsä. Siitähän tyttö ei pidä
ollenkaan, koska vaistoaa ja kuulee vertailun vain arvosteluna.
Toivon todella, että sinulla on rohkeutta erota
äidistäsi, että pääset muuttamaan omaan asuntoon
ja elämään omaa elämääsi. Muuten äitisi käytös aiheuttaa sinulle pysyviä vammoja, alat kohta itsekin uskoa olevasi jokin mitätön, tyhmä ja yhdentekevä tunari, joka ei osaa mitään, eikä tiedä mitään. Älä anna periksi! Olen varma, että olet aivan upea nuori nainen, jolla on kaikki
elämänvaiheet vielä edessään.
Yleisesti toivoisin, että äidit osaisivat olla
tyttärilleen kannustavia ja rakastavia lähimmäisiä. Hoivata ja maailman vaaroilta varjella voi muutenkin kuin käyttäytymällä sadistisesti toista kohtaan.
Et ole voinut valita äitiäsi, etkä voi vaikuttaa häneen. Voit vaikuttaa omaan oloosi ja omaan elämääsi. Hanki turvaa ja apua joltain tutulta aikuiselta, tai mene sossuun kertomaan tilanteestasi. Siellä osataan neuvoa myös.
Muista, etteivät kaikki tule toimeen kaikkien kanssa, ja äidistään(kään) ei ole pakko tykätä, sitä ei voi missään määrätä.
Entäs isäsi, onko sulla suhdetta häneen, pyydä häneltä apua myös. Voit kuulla yllättäviä asioita jos kysyt.
Sinä varmaan olet vielä koulussa,kerro terveydenhoitajalle tai opolle.Sitten on vielä kunnan sosiaalivirkailia,perheneuvola.Sitä kautta lähdet purkamaan ja keskustelemaan.Tarvitset todella apua, onko sinulla joku sydänystävä joka voisi olla sinun tukenasi.Sosiaalitoimiston kautta saisit varmaan oman asunnon ja sieltä auttaisivat muissakin käytännön asioissa.Jos sinulla on hyvät välit isäsi kannssa,muuta sinne ja etsisette yhdessä ratkaisun sinun tukalaan tilanteeseen.Ei sinun tarvitse kuunnelle solvauksia ja loukkauksia.Sinä olet nuori ihminen ja sinulla on oma elämä edessä älä anna äitisi myrkyttää sitä, äläkä heitä elämää hukkaan.On sinulla paljon kaunusta ja hyvää tulevaisuudelta odotettavissa.
Jokainen meistä on tarkoitettu tänne ja meilla on kaikilla oma merkityksemme.