Tarvitsen keskusteluapua

Anonyymi

Terapeuttini sekosi. Uskoo kaikenlaisia salaliittoteorioita, oikeastaan kaiken mitä netistä lukee. Joka paljasti mulle isomman ongelman. En ole oikeasti pystynyt kertomaan ongelmistani hänelle, koska hän ei sitä kestä, koska jotenkin pandemia ja siihen liittyvät salaliittoteoriat ovat kuluttaneet hänen voimavarojaan. Mutta samalla tajusin, että tässä oli niistä kymmenestä keskustelutyöntekijästä, joille koskaan olen puhunut, halukkain kuuntelemaan minua. Joten miettiessäni asiaa tulin siihen tulokseen, että ehkä kukaan ei halua kuunnella minua. Ehkä kukaan ei välitä. Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Ja pikkuhiljaa siihen liittyvät päässäni vuosia pyörineet ajatukset alkavat vaivata mua niin paljon, etten enää jaksaisi pitää niitä sisälläni. Mutta samalla jokainen kerta kun olen jollekin niitä kertonut, mulle on tullut sellainen olo, että hän pitää mua rasittavana. Joten... pitäisikö mun luopua ajatuksesta, että voisin löytää ihmisen, joka haluaisi kuunnella minua? Tyytyä siihen, että se ajatus ettei kukaan välitä minusta, osoittautui todeksi? Vai pitäisikö mun yrittää uskaltaa etsiä ihmistä, joka jaksaisi mua kuunnella? Vai valita olla etsimättä ja ymmärtää, että ei kukaan persoonallisuushäiriöisestä välitä. Tottua siihen, että jos kerron kellekään mitä mun sisälläni tapahtuu niin mut nähdään rasittavana. Että kukaan ei halua tuntea mua, vaan haluaa vain kommunikoida oman käsityksensä kanssa minusta, eikä minun kanssani? Totuttelenko näyttelemään toisen ihmisen käsityksen mukaista vai yritänkö, että toinen ihminen tuntisi minut, vaikka näyttää vahvasti siltä, että muut eivät oikeasti halua?

6

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä terapeutistasi, mutta jos hän on sellainen jonka kanssa et voi tuntea oloasi turvalliseksi, kannattaisi ehkä miettiä vaihtoa.

      Olet herkkä ihminen, joka ansaitsee parasta. Unohda tuo stigmatisoiva diagnoosi. Diagnooseista on ylipäänsä ihmisille vain haittaa, niitä ei pitäisi antaa kenellekään eivätkä ne ole terapian kannalta mitenkään merkityksellisiä. Toivottavasti terapeuttisi ei ole niitä jotka lähtevät työskentelemään diagnooseista käsin. Monet terapeutithan päinvastoin toivovat, ettei asiakkaille annettaisi mitään diagnooseja, ne vain leimaavat ja rajaavat asiakkaan käsityksiä mahdollisuuksistaan. - Jos mietit ettei sinusta kukaan välittäisi, niin se on yhteinen kokemus hyvin monen kanssa tälläkin hetkellä. Jatka vain työskentelyä kohti tavoitteitasi. Kohti valoa...

      • Anonyymi

        Kiitos ihanasta vastauksesta ja kannustuksesta!


    • Anonyymi

      Jos terapeutin työ on kutsumustyö, silloin mahdollista että terapeutti oikeasti välittää asiakkaistaan.
      Jos työ taas on vain keino hankkia elanto, silloin asiakkaat ovat asiakkaita.

      Yleensäkin ihmisillä on väärä kuva "auttamistyön" ihmissuhteellisesta ulottuvuudesta. Auttamistyössä toimitaan koulutuksen määrittelemillä "auttamisvälineillä", jotka ovat jolloin lailla "tieteellisiä tuotteita", kyse ei siis ole "auttamisenergian" ja yhdessä eläytymisen työstä.
      Kyse on siis välineistä joiden tarkoitus on muuttaa tai korjata jotain vallitsevaa ihmislähtöistä tilannetta.

      Vertaistuki taas on jossain määrin kanssaelämistä. Julkinen keskustelupalsta ei kuitenkaan ole varmaan oikea paikka vertaistuelle, koska kyse on kuitenkin yksityisyyden asioista, jotka vertaistuessa yleensä pysyvät vertaisten keskinäisinä.

      Miksi sitten ei ole julkisesti organisoitua vertaistukea "mielenterveys asioista". Ehkä ihmisten oma-aloitteisuus ei sovi auktoritaariseen terveysjärjestelmään.

      Järkevin vaihtoehto olisi terapeutin vetämät vertaistukiryhmät.
      Joka ei kuitenkaan sovi biologis-orientoituneelle mielenterveyslääketieteelle.

      • Anonyymi

        Onhan sitä julkisestikin organisoitua vertaistukea, tai ainakin isot mt- järjestöt kuten MTKL ja Mieli ry järjestävät. Mutta se on käytännössä melkein samaa kuin jos psyk.polit järjestäisivät. Eli yhtä vaarallista itsemääräämiselle ja identiteetille. Noiden järjestöjen vertaistukipuhelimista ja tukiryhmistä propagoidaan diagnoosilähtöistä biologis-orientoitunutta näkemystä ihmismielen ongelmista. Ko. järjestöt toimivat julkisella rahoituksella ja niillä on paljon kytköksiä psykiatriaan, mm. hallituksen jäseninä lääkäreitä.

        Mad in Finland - verkkosivusto lienee ainoa vertaistukipaikka joka on aidosti jotain muuta kuin psykiatrian sivukonttori. Sen pääsivuston Mad in American perusti journalisti Robert Whitaker.
        https://madinfinland.org/


      • Anonyymi

        Ongelmani nykyisen terapeutin kanssa on, että hän ymmärtää minua väärin jatkuvasti. Joten haluan tulla ymmärretyksi. En edes halua terapeuttia siihen, koska ei heidän tehtävänsä ole auttaa mua, vaan rikkoa lisää, kunnes olen mahdollisimman sellainen millainen muut haluavat minun olevan. Joten mietin, että olisiko tässä maailmassa ketään, joka haluaisi kuunnella, kun selitän tunteitani ja ajatuksiani. Vastaus on, että ei. Itse asiassa ihmiset ovat ottaneet etäisyyttä/ tuominneet, kun olen oireillut (esim. itkenyt) heidän läheisyydessään. Eli ne harvat ihmiset jotka ovat edes hetken hyväksyneet minut tällaisena ovat suoranainen empatian ihme. Sen verran huonot kokemukset mielenterveysammattilaisista, että sellaisen vetämään ryhmään en ikinä menisi. Eli kiitos ihmiset, että autoitte minua ymmärtämään asioita. Anteeksi, että joudun kyselemään näitä kenen tahansa nähtävillä, koska voin aika huonosti tällä hetkellä enkä pysty ajattelemaan näitä läpi omassa päässäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sitä julkisestikin organisoitua vertaistukea, tai ainakin isot mt- järjestöt kuten MTKL ja Mieli ry järjestävät. Mutta se on käytännössä melkein samaa kuin jos psyk.polit järjestäisivät. Eli yhtä vaarallista itsemääräämiselle ja identiteetille. Noiden järjestöjen vertaistukipuhelimista ja tukiryhmistä propagoidaan diagnoosilähtöistä biologis-orientoitunutta näkemystä ihmismielen ongelmista. Ko. järjestöt toimivat julkisella rahoituksella ja niillä on paljon kytköksiä psykiatriaan, mm. hallituksen jäseninä lääkäreitä.

        Mad in Finland - verkkosivusto lienee ainoa vertaistukipaikka joka on aidosti jotain muuta kuin psykiatrian sivukonttori. Sen pääsivuston Mad in American perusti journalisti Robert Whitaker.
        https://madinfinland.org/

        Oi kiitos. Tiedän sivuston, mutta en osannut sitä tähän asiaan yhdistää. Nyt osaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      136
      2754
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      268
      2340
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1423
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1102
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      97
      1064
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1023
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      952
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      851
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      810
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      781
    Aihe