Arto Lauri

Hei vaan,

Tahtoisin hieman avata tämän henikilön älyttömyyksiä.

Arto Laurilla on youtube-kanava jota hän käyttää "saarnaamiseen" yhdinvoimaa vastaan

Hänellä ei ole faktaa eikä koulutusta alalle. Hän on perus sähkömies, joka on saanut potkus aikoinaan TVO:ta

Hän poistaa KAIKKI viesti mitkä kyseenalaistavat hänen älyttömyyksiä. Tässä yksi esimerkki.

Artolla on muutama aurinkopaneeli ja hän väittää olevansa energiariippumaton näillä. Eli hänen mukaansa energian pystyy nelinkertaistamaan paneelilta tulevan 200w sähkön lämpöpumpulla. Eli hän ei ymmärrä, että energiaa ei voi "ilmaiseksi" nelinkertaistaa vaan energiamuoto muuttuu ja siihen häviöt päälle. Olen tämän laskenut hänelle ja ei mene jakeluun.

Hän poistaa KAIKKI kommentit mitkä vähäkään herättää keskustelua hänen epäfaktoistansa, eikä suostu niistä edes keskustelemaan. Hän ei esitä lähteitä "teorioille" vaan repii ne täysin omastaa päästään. Täsät kaikesta hän sitten syyttää SUPOA.

Eli tähän tyyppiin kannataa suhtauta erittäin isolla varauksella. Uskon hänen psyykkeen olevan hyvin epävakaalla pohjalla.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rauno78 kirjoitti:

Hei vaan,

Tahtoisin hieman avata tämän henikilön älyttömyyksiä.

Arto Laurilla on youtube-kanava jota hän käyttää "saarnaamiseen" yhdinvoimaa vastaan

Hänellä ei ole faktaa eikä koulutusta alalle. Hän on perus sähkömies, joka on saanut potkus aikoinaan TVO:ta

Hän poistaa KAIKKI viesti mitkä kyseenalaistavat hänen älyttömyyksiä. Tässä yksi esimerkki.

Artolla on muutama aurinkopaneeli ja hän väittää olevansa energiariippumaton näillä. Eli hänen mukaansa energian pystyy nelinkertaistamaan paneelilta tulevan 200w sähkön lämpöpumpulla. Eli hän ei ymmärrä, että energiaa ei voi "ilmaiseksi" nelinkertaistaa vaan energiamuoto muuttuu ja siihen häviöt päälle. Olen tämän laskenut hänelle ja ei mene jakeluun.

Hän poistaa KAIKKI kommentit mitkä vähäkään herättää keskustelua hänen epäfaktoistansa, eikä suostu niistä edes keskustelemaan. Hän ei esitä lähteitä "teorioille" vaan repii ne täysin omastaa päästään. Täsät kaikesta hän sitten syyttää SUPOA.

Eli tähän tyyppiin kannataa suhtauta erittäin isolla varauksella. Uskon hänen psyykkeen olevan hyvin epävakaalla pohjalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu