Uusi komissaario Palmu suunnitellaan esitettäväksi syyskuussa 2021 Tampereelle. Jossakin oli aikanaan kysely kenet haluaisit Palmuksi. Ehdotin Tommi Korpelaa, sopivan karskin näköinen komissaarioksi. Ei tullut.
Nyt on valittu Aimo Räsänen. Hesarin kuvassa on ihan vieraan näköinen (erinomainen Palmuksi) näyttelijä, piti oikein googlata kuka on Räsänen. Tuttu naama ja monissa sarjoissa. Mielenkiinnolla odotan.
Nyt on valittu Aimo Räsänen. Hesarin kuvassa on ihan vieraan näköinen (erinomainen Palmuksi) näyttelijä, piti oikein googlata kuka on Räsänen. Tuttu naama ja monissa sarjoissa. Mielenkiinnolla odotan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
elokuva muuttuu klssikoksi siinä vaiheessa, kun kaikki tekijät ovat kuolleet paitsi Ylen tekemästä Mannerheim- elokuvasta. Siitä ei tule milloinkaan klassikkoa.
Tämä esitys kai on teatteriversio. Siellä yleisö on vanhempaa ikäpolvea.Palmusta kai suunitellaan elokuvavesiota. Minun mielestä uusintaotokset elokuvina voisi jättää tekemättä.
Alkuperäiset on aikansa tuotteita, eikä aikaa voi siirtää nykyaikaan.
Teatteri-verio on asia erikseen
Hankala rasti.
Meinaan leffaa, saapi näkee, kuinka onnistuu ja kuinka myy. Kyllähän jokainen muistaa Palmut, vaikka olivatkin waltarin kevyempää tuotantoa, net oli uskomattoman suosittuja. Siis aikanaan olivat. Vaatiipi käsikirjoitukselta ja ohjaukselta melkoisen suorituksen, jos niin vanhoista teksteistä saa tehtyä nykyaikana myyvän leffan tehdyksi. Käsikirjoitushan on käyttämätön, elikkäs tavallaan "uusi", mutta ikivanha kuitenkin. Ihan ekaks varmaan mietittävä, saako sitä miten sovitettua nykyaikaan, en oikein usko viiskytluvun nostalgian purevan häävisti.
Näytelmän uskon menevän hyvin. Waltarilla oli mielenkiintoista, pienimuotoista ja jotenkin sarkastista huumoria, se ei mene sinällään vanhaksi ja koska asialla komediateatteri, lopputulos voi olla melkoinen hittikin. Liveteatterissa toimii tietyt asiat paremmin, kuin filmillä, just huumori myy hyvin. Lisäks tietenkin palmuissa aina kiinnostavat juonet säilyy intensiteettikin ja tuleepi jännitystäkin. Kaitpa teattetiesityskin kuvataan, se todennäköisesti jossain vaheessa telkkarilevityksessä sitten.
Mutta leffa vähän epäilyttää. Käsis juneineen oletettavasti kuitenkin hyvä. Pitää toki muistaa, harlin tehnyt hyviä ja myyviä elokuvia aika korneistakin aiheista. Hö, poliisi joka juuttuu pilvenpiirtäjään, aika tylsän kuuloinen aihe, mutta myi aivan sikana ympäri maapallon:D
Odotellaan. Toi mainitsemasi kundi käsittääkseni teatteriversiossa, ken lie elokuvassa, en tiedä. Ois ehkä hyvä, että ei ois kovin kulunut naama ettei heti verrattais joel rinteeseen, eikä etenkään johonkin vanhaan roolihahmoonsa. Ilman tota naaman kulumista muuten toi vesa-matti loiri vois olla melkoisen kova siinä roolissa. Kundi on ehkä jo liian rähjäisessä kondiksessa, mutta jos sen douppauis ja treenais huippukontoon, homma ois himassa hyvin. Mutta juu, ei turhapuro voi palmua näytellä.
=DW=