TÄMÄ TULEE OLEMAAN PITKÄ TEKSTI, JOTEN VARAUDU SIIHEN!
Olen 15 vuotias ja täytän syksyllä 16 vuotta. Olen siis 9 luokalla.
Tässä keväällä meillä on yhteishaku ja pitäisi päättää minne haen seuraavaksi. Tiedän, että olen menossa lukioon, mutta ongelma onkin etten tiedä minne lukioon hakisin. Keskiarvoni on 9.4, joten pääsisin onneksi melkein minne tahansa haen.
Vaihtoehtona on meidän oman paikkakunnan lukio, mutta asun maalla, joten meiltä olisi sinne puolen tunnin bussimatka.
Saisin pääkaupunkiseudulta yhden lähisukulaisen asunnon omaan käyttööni ja voisin asua siellä yksin. Sieltä lähimpään lukioon olisi 10 minuutin kävelymatka.
Asia saattaisi joillekkin vaikuttaa täysin simppeliltä, että "Tottakai omaan kämppään! Turha kotiin on jäädä!" Ja itsekin olen ajatellut, että oma asunto ja rauha olisi mahtava juttu.
Nyt on kuitenkin alkanut pelottaa entistä enemmän se omilleen muutto. Pelkään, että tuntisin oloni hirveän yksinäiseksi ja katuisin valtavasti muuttoa.
Olen tottunut aikalailla siihen, että kotona ruoka tehdään valmiiksi ja pyykit löytyy pestynä kaapista. Eli olen varmaan jokseenkin hemmoteltu, jos nyt näin kehtaa myöntää.
Olen introvertti, eli nautin paljon omasta seurastani. Kotona olen usein omassa huoneessani tietokoneella ja tulen vain satunnaisesti ulos huoneesta. Juu, hävettää myöntää, mutta en ole mitenkään erityisen sosiaalinen.
Minulla on kuitenkin 3 hyvää ystävää, joista kaksi hakee muualle lukioon ja yksi meidän kotipaikkakunnan lukioon. Eli vanha kaveriporukka hajoaa.
Mietin pystynkö saamaan uudesta lukiosta ystäviä vai jäänkö seinäruusuksi. En tunne pk seudulta ketään samanikäistä, siis läheisesti, ystävätasolla. Ja koska en ole mitenkään erityisen sosiaalista tyyppiä niin ahdistaa muuttaa uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun. En edes tiedä miten lukiossa kuuluisi olla ja opiskella. Se ei ole samanlaista kuin peruskoulussa.
Ja tietysti voisin aina soittaa kotiin ja kysyä apua. Vosin myös vierailla viikonloppuisin porukoilla ja nähdä silloin ystäviä kotikylästä.
Mutta esim. ylä-asteelle mennessä vaihdoin koulua ja siellä koko seiskaluokka oli aika yksinäistä aikaa. Sain ystäviä vasta joulun jälkeen ja vasta silloin arki meni raiteilleen. En haluaisi kokea vastaavaa yskinäisyyttä enää uudestaan, mutta se taitaa olla välttämätöntä. Minne tahansa lukioon menenkin joudun etsimään uusia ihmisiä ympärilleni. Ja se tulee olemaan vaikeaa.
Mietin silti, olisinko kykenevä asumaan samalla yksin ja huolehtimaan itsestäni. Pelkään, että opiskeluni menisi metsään, enkä jaksaisi nousta aamuisin sängystä pyörittämään arkea.
Mitä neuvoja antaisitte mulle tässä tilanteessa?
Onko se yksin asuminen oikeasti hirveän vaikeaa?
Ja onko ketään muuta samanikäistä kohtalotoveria, joka muuttaa omilleen 16 vuotiaana?
Jos muutan omilleni, tiedän että tulen itkemään useasti koti-ikävää. Olen erittäin herkkä ihminen.
Toisaalta jos missaan tän tilaisuuden tulisin varmaan katumaan tätä tosi paljon. Kyllä sitten taas 18v ärsyttäisi kun pitäisi muuttaa lukion jälkeen eikä oo mitään hajua mitä se yksin asuminen on. Ja kotona ei olisi omaa rauhaa ja päätäntävaltaa. Kyllähän se muutto tulee joskus eteen. Mietin vaan, että olenko valmis muuttamaan jo "näin nuorena"
Mitä te tekisitte mun tilanteessa, jos olisitte mä?
Olen 15 vuotias ja täytän syksyllä 16 vuotta. Olen siis 9 luokalla.
Tässä keväällä meillä on yhteishaku ja pitäisi päättää minne haen seuraavaksi. Tiedän, että olen menossa lukioon, mutta ongelma onkin etten tiedä minne lukioon hakisin. Keskiarvoni on 9.4, joten pääsisin onneksi melkein minne tahansa haen.
Vaihtoehtona on meidän oman paikkakunnan lukio, mutta asun maalla, joten meiltä olisi sinne puolen tunnin bussimatka.
Saisin pääkaupunkiseudulta yhden lähisukulaisen asunnon omaan käyttööni ja voisin asua siellä yksin. Sieltä lähimpään lukioon olisi 10 minuutin kävelymatka.
Asia saattaisi joillekkin vaikuttaa täysin simppeliltä, että "Tottakai omaan kämppään! Turha kotiin on jäädä!" Ja itsekin olen ajatellut, että oma asunto ja rauha olisi mahtava juttu.
Nyt on kuitenkin alkanut pelottaa entistä enemmän se omilleen muutto. Pelkään, että tuntisin oloni hirveän yksinäiseksi ja katuisin valtavasti muuttoa.
Olen tottunut aikalailla siihen, että kotona ruoka tehdään valmiiksi ja pyykit löytyy pestynä kaapista. Eli olen varmaan jokseenkin hemmoteltu, jos nyt näin kehtaa myöntää.
Olen introvertti, eli nautin paljon omasta seurastani. Kotona olen usein omassa huoneessani tietokoneella ja tulen vain satunnaisesti ulos huoneesta. Juu, hävettää myöntää, mutta en ole mitenkään erityisen sosiaalinen.
Minulla on kuitenkin 3 hyvää ystävää, joista kaksi hakee muualle lukioon ja yksi meidän kotipaikkakunnan lukioon. Eli vanha kaveriporukka hajoaa.
Mietin pystynkö saamaan uudesta lukiosta ystäviä vai jäänkö seinäruusuksi. En tunne pk seudulta ketään samanikäistä, siis läheisesti, ystävätasolla. Ja koska en ole mitenkään erityisen sosiaalista tyyppiä niin ahdistaa muuttaa uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun. En edes tiedä miten lukiossa kuuluisi olla ja opiskella. Se ei ole samanlaista kuin peruskoulussa.
Ja tietysti voisin aina soittaa kotiin ja kysyä apua. Vosin myös vierailla viikonloppuisin porukoilla ja nähdä silloin ystäviä kotikylästä.
Mutta esim. ylä-asteelle mennessä vaihdoin koulua ja siellä koko seiskaluokka oli aika yksinäistä aikaa. Sain ystäviä vasta joulun jälkeen ja vasta silloin arki meni raiteilleen. En haluaisi kokea vastaavaa yskinäisyyttä enää uudestaan, mutta se taitaa olla välttämätöntä. Minne tahansa lukioon menenkin joudun etsimään uusia ihmisiä ympärilleni. Ja se tulee olemaan vaikeaa.
Mietin silti, olisinko kykenevä asumaan samalla yksin ja huolehtimaan itsestäni. Pelkään, että opiskeluni menisi metsään, enkä jaksaisi nousta aamuisin sängystä pyörittämään arkea.
Mitä neuvoja antaisitte mulle tässä tilanteessa?
Onko se yksin asuminen oikeasti hirveän vaikeaa?
Ja onko ketään muuta samanikäistä kohtalotoveria, joka muuttaa omilleen 16 vuotiaana?
Jos muutan omilleni, tiedän että tulen itkemään useasti koti-ikävää. Olen erittäin herkkä ihminen.
Toisaalta jos missaan tän tilaisuuden tulisin varmaan katumaan tätä tosi paljon. Kyllä sitten taas 18v ärsyttäisi kun pitäisi muuttaa lukion jälkeen eikä oo mitään hajua mitä se yksin asuminen on. Ja kotona ei olisi omaa rauhaa ja päätäntävaltaa. Kyllähän se muutto tulee joskus eteen. Mietin vaan, että olenko valmis muuttamaan jo "näin nuorena"
Mitä te tekisitte mun tilanteessa, jos olisitte mä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lue Onnin kokemuksia https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/06/12/omilleen-muutto-16-vuotiaana-voi-olla-sokki-onni-harkonen-muutti-ysiluokan
Mikä tekee siitä toisesta lukiosta niin paljon paremman kuin löhilukio, että kannattaa muuttaa?
Onko vanhemmilla varaa sinun ekinkus
Vahingossa lähetin vastauksen kesken kaiken.
Onko vanhemmilla varaa kustantaa elämisesi toisella paikkakunnalla?
Puoli tuntia ei ole pitkä matka! Sen voi käyttää ksin lepäämiseen tai opiskeluun, jos kavereiden seura ei kelpaa.
No eipä siinä pk seudun lukiossa oo oikeestaan muuta hyvää, kuin se lyhyt välimatka. Kotikunnan lukiossa olis ees joitakin kavereita ja tuttuja mut pk seudun lukiossa ei ois ketään ennalta tuttua.
Se mikä siinä pk seudun lukiossa kiehtoo olis just se, että mitä jos sopeutuisinkin sinne hyvin ja saisin asua yksin omassa rauhassa niin se vois olla tosi kivaa.
Ja asumisen rahoittamisessa ei oo mitään suurempia ongelmia, eli se ois hyvin mahdollinen.
Niin en tiiä mitä teen.
-Ap
Miten ajattelit käyttää sen 40 min/päivä, joka säästyy koulumatkoissa, jos muutat omilllesi?
Miksi valitset asuntoa lähimpänä olevan tavallisen lukion, kun pk-seudulla on myös erikoislukioita ja monta Suomen parhaimpiin kuuluvaa lukiota ja hyvät kulkuyhteydet?
Kannattaisikohan miettiä valintoja yhdessä jonkun luotettavan aikuisen kanssa, joka tuntee sinut?
Se lukio opiskelu on aivan yhtä simppeliä kuin ylä-asteella. Noin hyvällä keskiarvolla sinulla ei ole mitään ongelmia opiskella lukiossa. Itse menin kotikylän lukioon 7,4 keskiarvolla ja helppoa siellä oli.
Ei se yksinäisyys ole pahin vaan oman kodin pyörittäminen, pitäminen siitinä, ruuat, pyykki yms. on lopulta se vaikein osuus. Siihen vielä vuokran sekä laskujen maksu ja se, että osaa käyttäytyä ja toimia talon sääntöjen mukaan, koska et saa tehdä enää mitä tahansa milloin haluat vaan sinun pitää kunnioittaa muitakin ihmisiä jotka elää kerrostalossa. Ellei sinulla ole rikkaita vanhempia, jotka hankkii sinulle omakotitalon ja palvelijat saman tien.
Minun oli pakko muuttaa lähes heti kun täytin 17 vuotta omilleni ja se ei ollut yhtään kivaa tai helppoa, sentään tiesin kunnoittaa muita asukkaita ja sääntöjä niin se ei ollut ongelma - mutta kaikki muu oli - minulal ei tietysti ollut vanhempia joiden puoleen kääntyä. Tietysti, jos koko aika omillaankin vain pyytää vanhemmiltaan apua niin onko se oikeasti omillaan asumista/elämistä? Kun vanhemmat hoitaa, viimeistää antaa rahaa. Tiedän monia yli 20 vuotiaita, jotka on asuvinaan omillaan, mutta vanhemmat jatkuvasti hoitaa heidän asioitaan eikä heidän tarvitse miettiä rahankäyttöä ja muuta laskujen jälkeen. Jos tämä tulee olemaan lopputulos niin halvemmaksi ja helpommaksi se tulee, etenkin vanhemmille, jos jää asumaan heidän kanssaan.
Tottakai jos keksit jonkun kopulun minne sinun on ehdottomasti päästävä niin silloin muuta sen mukaan, mutta jos vielä sinulla ei ole mielessä mitään niin tärkeää - älä muuta omillesi. Hyvä on muuttaa jotain tulevaisuutta kohti.
Minä olen aina muuttanut tai jotunut luopumaan jutuista sen takia, koska on pakko, niin kuuluu tehdä tai täytyy päästä pakoon jotain - se ei ole mukavaa elämää. Voit aina koulussa ollessasi pyrkiä uudestaan johonkin toiseen kouluun kun löydät sen jutun mitä kohti haluat mennä. AIna ollut jotenkin naurettavaa, että 15-16 vuotiaana pitäisi tietää mitä tulevaisuudelta haluaa; monelle liian aikaista ja missään vaiheessa sitä ei ole ehtinyt kunnolla miettiä kun ei vielä ylä-asteella tajua kuinka tärkeää se on.