Tein mielipidekirjoituksen Hesarille.

Anonyymi

...niin tein ja hei, jännitetään kaikki yhdessä, että meneekö se läpi.

Tämmöinen siistä tuli.

Hallituksen on erottava!

Sanna Marinin hallituksen on erottava, koska nykyisille sulkutoimille ei ole olemassa mitään lääketieteellisiä perusteita. Nykyiset sulkutoimet on luotu sen takia, että ihmisten rokotevastaisuus on kasvanut ja syystäkin. Nykyisten koronarokotteiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei ole mitään tietoa. Silti kaikki pitäisi rokottaa vaikka se ei edes estä koronan leviämistä. Sulkutoimet sen sijaan tuhoavat etenkin nuorten mielenterveyttä sekä kansantalouttamme erittäin tehokkaalla tavalla. Nykyinen hallitus ajaa globalistien ja pienen eliitin etua, eikä Suomen tai suomalaisten. Tämän kansakunnan riistolle, talouden tuhoamiselle sekä yksiöiden vapauden riistolle pitää laittaa nyt stoppi. Korona on flunssaan verratava tauti joka on tappava riskiryhmäläisille, ei sen takia kokonaisia kansakuntia tule sulkea. Joten nykyinen hallitus ei aja enää Suomen tai suomalaisten etua vaan sen toiminta on tälle kansakunnalle ja sen kansalle haitallista, joten sen on erottava.

Mielipidekirjoituksen kirjoittaja

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turha jännittää!

      HS vaatii myös mielipidekirjoituksilta asiallisuutta.Tekstisi on silkkaa hölynpölyä.

      Hallitus eroaa vasta 1. menetettyään eduskunnan luottamuksen,2. hajottuaan sisäisiin riitoihin tai 3. uusien vaalien jälkeen.

      Yksikään näistä ehdoista ei täyty.

      Marin on poikkeuksellisen suosittu pääministeri ja hänen hallituksellaan on eduskunnan ja kansan enemmistön tuki. Sillä on käytössään maan paras asiantuntemus myös terveysalalla.

    • Anonyymi

      Noilla markkinointitoimittajilla on niin kieli syvällä poliitikkojen perseessä. . . raha hanat kato nääs. . . pääsee "parempien talousrikollisten piireihin" veronmaksajien rahoilla. . . ei tarvii kato maksaa sille kokoomus ja persut kelteisille -kielteisille taviskansalle ihmisoikeudellista palkkaa

    • Anonyymi

      Ei ylen uutislähetystä tule, etteikö aloiteta hallituksen sanomisilla ja tekemisillä. Hyvä ettei kohta kailoteta, Sanna marin meni nyt paskal...le. Pohjois Koreassa varmaan katellisena ollaan kuinka hallituksen suitsissa ylen feministi johtoinen uutsiointi on.
      Totuus on , että tämä tyttö "hallitus" on johtamisen irvikuva. Ei mitään jämäkkyyttä, uskottavuutta, rivakkaa otetta asioihin kriisi aikoina, ei herätä mitään luottamusta, päin vastoin,. Jos kyseessä olisi yksityisen firman johtaminen, aikoja sitten olisivat saaneet potkut, kammettu pihalle vaikka väkisin, mutta näitähän suomen tuhoajia ei sitten millään. Istuvat paikallaan kuin "pask..ka Junttilan tuvan seinällä", mitä nyt välillä käyvät avustaja kaartin kyhäämiä lappusia lukemassa ylen femakko vetoisessa uutislähetyksissä erikoiskohtelulla, aina aloituksessa..

      • Anonyymi

        Täällä joku purkaa mielipahaansa ymmärtämättä sen enempää mistä kirjoittaa tai kirjoitustensa sisältöä.
        Suomen Uutisten tai hommafoorumi mielipidepalstojen tutkimisella saattaa saada noin vääristyneen - lähes mielipuolisen tilannekuvan.

        Toki pandemia voi vaikuttaa hätääntymiseen, panikointiin ja ajattelemattomuuteen, mutta pandemia ei lisää automaattisesti kenenkään tyhmyyttä tai tietämättömyyttä, mikä on ihan itseaiheutettuja.

        Suomessa eduskunta säätää lait hallituksen esityksestä. Hallituksen esitykset ovat virkamieskunnan valmistelemat asiantuntijoita kuulemisten jälkeen. Valiokunnissa kuullaan asiantuntijoita ja tarkistetaan hallituksen lakiesitykset ennen eduskuntaa. Lakien valmistelu on huolellista ja ottaa oman aikansa oikeusvaltiossa. Pandemia-lainsäädäntöä ei Suomessa ollut covid-19 viruksen leviämisen estämiseksi, ja vasta nyt hallituksen syksyllä käynnistämä tartuntatautilain uudistus on saatu voimaan.

        Hallintotieteiden maisteri, pääministeri Sanna Marin on ollut hallituksen osaava toimija globaalin pandemian aikana. Marin on onnistunut yhdistämään hallituspuolueiden erilaisia näkemyksiä suomalaisia tyydyttävällä tavalla myös covid-19 pandemian aikana, mitä pääministeripuolueen kannatuskin galluppien mukaan osoittaa.

        Vielä on paljon tehtävää. Meillä kaikilla. Kun virusmuunnokset leviävät ja kun tietämättömät jakavat tietämättömyyttään somessa.

        Covid-19 ei ole tavallinen virus.
        Tiedemiehet tutkivat pandemian alussa, että ko. viruksella on erikoiset "väkäset", joilla se helpommin kiinnittyy hengitysteihin. Uudet virusmuunnokset ovat kehittyneenpiä, tarttuvat vieläkin helpommin.

        Suomessa on koronaan kuolleita yht. 764.
        Tartuntoja yht. 60.200. Ilmaantuvuusluku on noussut 144,2:een. Suomen korona-luvut ovat EU-maiden matalimpia. Niinpä Suomen talouskin tulee elpymään nopeammin.

        Aueilla, joissa hallituksen suosituksia on noudatettu, ilmaantuvuusaste on matalin.
        Suomessa AHVENANMAA ja HUS sekä SATAKUNTA johtavat ilmaantuvuus tilastoja ja pelkona on, että niillä alueilla terveydenhuolto- kapasiteetti ei enää riitä.

        Emme usko, että yksikään hallitus olisi onnistunut koronan torjunnassa paremmin kuin mitä ministeri Marinin hallitus. Myös monet muut lakiesitykset, kuten sote-uudistus, vanhuspalvelulaki, toisen asteen koulu-uudistus jne. ovat maalissa tai lähellä sitä. Taksilaki on korjattu. Työttömien turhat sanktiot aktiivimallista poistettu ja useita keskeneräisiksi jääneitä viime hallituksen hankkeita hoidettu.


    • Anonyymi

      En jää henkeäni pidätellen odottamaan tuon julkaisua. Toivottavasti et sinäkään.

      Mielipiteeseen meillä on jokaisella oikeus ja mielipiteesi käy tekstistä ja jo sen otsikosta vaivatta ilmi. Mutta Hesarin lukijat haluavat tietää miksi olet tuota mieltä. Johonkin palopuheeseen ehkä sopivat "kansakunnan riisto" -innoituslauseet eivät riitä perusteeksi. Sellaiset ovat tyhjiä sanoja vailla asiaperusteita, eikä yksikään lukija (arvelen Hesarin lukijoiden olevan keskimäärin melko valitunutta porukkaa) muodostaisi tai harkitsisi omaa mielipidettään siltä pohjalta.

      Eipä silti, suomenkieli on hallussasi, teknisesti kirjoitit hyvin. Kehotan jatkamaan valitesemaalasi tiellä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe