Tämä tulee aiheuttamaan lähtöjä puolueesta, jotka ei halua leimautua, oman edun ajajiksi tai puoluetuesta kiinnostuneiksi. Päivi Kossila on antanut ehdon, ettei hän osallistu vaaleihin jos eräät sinne osallistuvat ja tämä kulminoituu kolmeen herraan joiden pitäisi vaaleista jo jäädäkin pois. SDP:ssä on katsottu läpi sormien liian kauan tätä toimintaa.
SDP:n temppuilu
Anonyymi
7215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Äänestäjät aina unohtavat (paitsi nyt viimeksi Tähtisen kohdalla) mitä herrat ovat laatuaan. Kouvolan etu olisi jos kaikki kolme poistusivat säätämästä asioita, ja tilalle tulisi oikeasti asiallisia demareita.
Ai niinkuin tuo Kossila vaatimuksineen.
Edustaisi tuo Kossila nyt ihan mitä puoluetta tahansa niin ei varmasti oikeasti saisi oman puolueen sisällä tuollaisella julkisella ulostulolla kannatusta. Luultavasti tuo Kossila lopulta edustaa vanhan Kouvolan kokoomukselaisia kyläpoliitkoita, ja huomenna taas jotain muuta mistä hyödyn itselleen saa. Vähän samoin kun tapaus Lindstöm.
Ihan sama asia, kun joku joka ei varmasti muutenkaan Kokoomusta äänestäsi kirjoitti napakoihin että Kokoomusta ei äänestä jos Larikka ehdokkaana.
Mikä ihme tämä Kossila on, kun julkisesti tuollaisia ehtoja latelee?
Vaikka Demareita olen aina äänestänyt, niin kai minäkin voin ilmoittaa että jos Kossila ehdolla Demareiden listoilla niin en äänestä koko vaaleissa. Enkä varmasti tuolloin äänestä.
Demareissa järki-ihmiset tuppaavat joutua sivuraiteelle, niinkuin tämä Koivisto.
Anna Maunon levätä rauhassa. Oli asiaton kommentti.
Ja mitä tulee Kouvolan demareihin niin kyllä siellä on järkeä hoitaa nykyisen Kouvolan asioita tasapuolisesti ihan samoin kun missä puolueessa tahansa, jos ei jopa paremmin. Tuo Kossilan ulostulo ja jos sen mukaan vielä edetään on tietysti miinusta Demari porukalle, Uskoisin ettei tuo nainen ole kuntavaaleissa Demareiden listoilla.
Minulla on vuosikymmenten unelma. Kouvola ilman helmisiä. Tehdään tästä totta kuntavaalipäivänä.
Minulla on ollut vähän yli vuosikymmenen unelma. Nykyinen Kouvola ilman vanhan entisen pikku Kouvolan kokoomukselaisia kyläpoliitikoita ja Larikkaa. Sitä olen vaan ihmetellyt vaikka unelmaksi sanoin niin miksi tuota viisautta ei ole toteutettu äänestäjien osalta. Masokisteja paljon täällä kun tykkää tästä menosta.