On ollut jo pitkään ongelma paikka Naantalissa. Ruonan yhdystietä kun tulee ja aikoo kääntyä Turkuun päin niin voi joutua ruuhka-aikana odottamaan jopa kymmenen minuuttia. Pitäisiköhän sille risteykselle jotain jo vihdoin tehdä?
Luolalan risteys
Anonyymi
8124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyseinen risteys on todellakin pullonkaula ja kiertoliittymä siihen pitäisi saada. Naantalin surkeat päättäjät eivät vaan saa mitään aikaiseksi.
Nyt hiihtoloma viikolla liikenne selvästi hiljaisempaa ollut siinä, mutta joo samaa mieltä että jotain siihen risteykseen olisi keksittävä.
Liikenne ohjausta siihen risteykseen tarvitaan ja Kaitsu olisi sopiva henkilö ohjaamaan. Punaiset haalarit huomaa jo kauempaakin ja tarvittaessa kaverilta onnstuu myös liikennemerkiksi tekeytyminen.
Eikös siihen pitänyt tulla eritasoliittymä jo kauan sitten, mutta jostain syystä mitään ei olla vaan vielä saatu aikaiseksi.
Kiertoliittymiä on tehty ympäri Naantalia, mutta siihen risteykseen ei sitten vaan saada millään yhtikäs mitään. Ihme touhua kyllä.
Jos Siitoin olisi vielä keskuudessamme niin koko risteys olisi purettu jo aikoja sitten.
Liikenne taas ihan jumissa siinä. Ei pääse mihinkään.
Hankkeen yleissuunnitelma on hyväksytty helmikuussa 2020.
Yleissuunnitelman toimenpiteet
Yleissuunnitelman toimenpiteinä esitetään, että
E18 Turun kehätie parannetaan nelikaistaiseksi Ruonan yhdystien ja Raision keskustan välillä.
Järvelän eritasoliittymään toteutetaan ramppiyhteydet myös lännestä eli Rymättylän suunnasta.
Ruonan yhdystien tasoliittymään toteutetaan eritasoliittymä.
Vanton eritasoliittymästä poistetaan lännen suunnan rampit ja idän eli Raision suunnan ramppeja parannetaan.
Kaanaan eritasoliittymä parannetaan siten, että E18 Turun kehätien linjaus on jatkuva.
Raisionlahden kohdalla junarata rakennetaan uudelleen hieman etelämmäksi.
Rinnakkaiskatuyhteys toteutetaan kehätien eteläpuolelle. Kävely- ja pyöräväylät sijaitsevat kehätien molemmilla puolilla.
Krookilan kohdalle rakennetaan suuntaiseritasoliittymä, josta on rampit vain itään eli Raision suuntaan.
Rinnakkaiskatuyhteydet toteutuvat kehätien molemmille puolille Krookilan eritasoliittymästä Raision keskustaan.
Raisionkaaren kohdalle tehdään eritasoliittymä.
Seututielle 185 Meyerin telakan kohdalle toteutetaan eritasoliittymä, josta on yhteys Krookilan eritasoliittymään.