Kirjoitan tänne, kun muutakaan forumia keksi. Itse ole tyytyväinen. Nyt voi opiskella ilman, että huono taloudellinen tilanne sitä estää. Some keskusteluissa on tuotu esiin huolta niistä, joiden korvien välinen tilanne haittaa/estää. Kovasti kirjoitettu motivoinnista, joka pitäisi alkaa jo ala-asteella.
Minä otan keskusteluun ne, joiden matala älyllinen taso on este.
NYT SITTEN ON VOIMASSA PAKOLLINEN, MAKSUTON TOINEN ASTE
23
106
Vastaukset
- Anonyymi
Meiltä ei kysytä, haluamme syntyä ja noille vanhemmille ja tuohon perheeseen näillä eväillä korvien välissä.
Itse käsittelen nyt asiaan ihan vain älykkyystason kannalta. Sitä voi mitata testeillä ja ilmoittaa ÄO:na. Ei se niin yksioikoinen asia ole, mutta käyttökelpoinen tässä yhteydessä.
KeskiÄO on 100. Siitä,sitten normaalijakautuman eli Gaussin käyrän mukaan itse kukin kuuluu jommalle kummalle puolelle. Keskitasoisia on eniten.
Mitä korkeampi ÄO, sitä vähemmän porukkaa sillä tasolla on. 132 taisi olla Mensan alaraja. 120 asti älykkyyden lisääntyminen tuo vain hyötyä, siitä ylöspäin myös pulmia. 120 selviää jo vaikka missä ammatissa( opettaja, lääkäri, juristi, jne)
Sitten kun mennään alle 90:nen, 85:en ja 80 kymmenen pulmat tässä yhteiskunnassa lisääntyvät. Luin juuri suorasukaisen artikkelin siitä, kuinka rankka kohtalo syntyä nyky-yhteiskuntaan omaten alhaisen ÄO:n. Työtehtävät ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan vaativammiksi.- Anonyymi
aloituksessa on enemmän tekstiä kuin näyttäisi olevan, lukekaa kaikki
- Anonyymi
EN KANNATA VALVONTAYHTEISKUNTAA, JOKA LUOKITTELEE JA LEIMAA IHMISIÄ.
Silti, nyt olisi ensi hätään koulupsykologeille hommia. Pitäisi testata (luottamuksellisesti) niitä, joilla menee koulussa huonosti. Onko kyse matalasta ÄO:sta vai muista opiskelua haittaavista tekijöistä,
Niille, joilla oikeasti on matala ÄO, minkä nyt asiantuntijat rajaksi sopivat, pitäisi suunnitella oma opiskelupolku ja miettiä, mihin he yhteiskunnassa voisivat kuulua.
PITÄISI PERUSTAA TYÖRYHMÄ/RYHMIÄ TÄTÄ SUUNNITTELEMAAN/KEHITTÄMÄÄN.- Anonyymi
Kyllä tämä on aivan oikea foorumi jos tyhmiä etsit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä on aivan oikea foorumi jos tyhmiä etsit.
Ei kun mä etsin viisaita, jotka rupeaisivat panemaan hommaa järjestykseen. Nyt alhaisen ÄO:n lapset roikkuvat siellä mukana ja "pääsevät peruskoulun läpi oppimatta lukemaan ja laskemaan" kuten somessa kirjoitellaan. Heistä ei ole toisen asteen opintoihin, Heistä tulee Kelan elättejä. Pitäisi koulussa opiskella, miten sen osan saaneena parhaiten voisi elää. Ilman päihteitä, huumeita, rikoksia, mielenterveyspulmia. jne.
- Anonyymi
Palikkatesti ei paljoa todellisesta henkisestä paneutumisesta kerro.
- Anonyymi
Kun tehdään kunnollinen luotettava monipuolinen älykkyystesti, joka koulupsykologeilla on, se kertoo ÄO:n. On erityislahjakkuuden osuuksia, joita sillä ei voi tutkia, vaikkapa musikaalisuus, kuvataiteellinen lahjakkuus, eri liikunnan lajeihin tarvittavat edellytykset, jne. Koulussa ei pääse teknisen puolen kyvykkyys esille. Ja mitähän kykyjä nykyinen digimaailma, IT-hommat edellyttää.
Nyt tässä tilanteessa, kun pitäisi löytää koululaisista ne, joilla on niin matala ÄO, että se haittaa opiskelua ja olisi huono homma pakottaa nykyiseen toisen asteen koulutukseen, koulupsykologin testi on ihan kelvollinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tehdään kunnollinen luotettava monipuolinen älykkyystesti, joka koulupsykologeilla on, se kertoo ÄO:n. On erityislahjakkuuden osuuksia, joita sillä ei voi tutkia, vaikkapa musikaalisuus, kuvataiteellinen lahjakkuus, eri liikunnan lajeihin tarvittavat edellytykset, jne. Koulussa ei pääse teknisen puolen kyvykkyys esille. Ja mitähän kykyjä nykyinen digimaailma, IT-hommat edellyttää.
Nyt tässä tilanteessa, kun pitäisi löytää koululaisista ne, joilla on niin matala ÄO, että se haittaa opiskelua ja olisi huono homma pakottaa nykyiseen toisen asteen koulutukseen, koulupsykologin testi on ihan kelvollinen.Tyhmyys voidaan kääntää suureksi kapasiteetiksi antamalla vaikkapa lapio käteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tehdään kunnollinen luotettava monipuolinen älykkyystesti, joka koulupsykologeilla on, se kertoo ÄO:n. On erityislahjakkuuden osuuksia, joita sillä ei voi tutkia, vaikkapa musikaalisuus, kuvataiteellinen lahjakkuus, eri liikunnan lajeihin tarvittavat edellytykset, jne. Koulussa ei pääse teknisen puolen kyvykkyys esille. Ja mitähän kykyjä nykyinen digimaailma, IT-hommat edellyttää.
Nyt tässä tilanteessa, kun pitäisi löytää koululaisista ne, joilla on niin matala ÄO, että se haittaa opiskelua ja olisi huono homma pakottaa nykyiseen toisen asteen koulutukseen, koulupsykologin testi on ihan kelvollinen.Ei ÄO:ää testata alaikäisiltä, ettäs tiedätte!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ÄO:ää testata alaikäisiltä, ettäs tiedätte!
Jaa niinkö , älykkyystestejä tehdään. Tehdäänkö sitten profiili, miten hyvin kukin osatehtävä meni. Kyllä siinä on keskitasoa, lahjakkaan tasoa ja toiseen suuntaan sitten alle keskitason, jne.
Missä iässä kehitysvammaiset testataan, määritellään älykkyystason mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa niinkö , älykkyystestejä tehdään. Tehdäänkö sitten profiili, miten hyvin kukin osatehtävä meni. Kyllä siinä on keskitasoa, lahjakkaan tasoa ja toiseen suuntaan sitten alle keskitason, jne.
Missä iässä kehitysvammaiset testataan, määritellään älykkyystason mukaan.Hyvä, että oikaisit. Olen juuri lueskellut aikuisten älykkyydestä, millä lailla erilaisia ihmiset ovat eri ÄO-tasoilla. Kirjoittelin ÄO-juttuja tuonne alkupuolelle tuodakseni esille, että meitä on montaa älytasoa.
Jos nykyään koulupsykologit eivät testaile, niin sitten ovat ajat muuttuneet. Niinhän ne ovat. Kaikki vaan samaan opetukseen. - Oli sitten huono ehdotus.
Lueskelin some-viestejä tähän uudistukseen liittyen. Siellä kirjoitteli myös ihmisiä, jotka olivat huolissaan huonosti koulussa menestyvistä. Arvelin, että yksi tapa auttaa olisi ollut poimia esiin ne, joilla pulmat liittyvät älytason mataluuteen.
Motivoinnista kirjoittelivat paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että oikaisit. Olen juuri lueskellut aikuisten älykkyydestä, millä lailla erilaisia ihmiset ovat eri ÄO-tasoilla. Kirjoittelin ÄO-juttuja tuonne alkupuolelle tuodakseni esille, että meitä on montaa älytasoa.
Jos nykyään koulupsykologit eivät testaile, niin sitten ovat ajat muuttuneet. Niinhän ne ovat. Kaikki vaan samaan opetukseen. - Oli sitten huono ehdotus.
Lueskelin some-viestejä tähän uudistukseen liittyen. Siellä kirjoitteli myös ihmisiä, jotka olivat huolissaan huonosti koulussa menestyvistä. Arvelin, että yksi tapa auttaa olisi ollut poimia esiin ne, joilla pulmat liittyvät älytason mataluuteen.
Motivoinnista kirjoittelivat paljon.Tulipa mieleen: sanallisesta arvioinnista on siirrytty numeroarviointiin nyt aikaisempaa alemmilla luokilla. Opettajat ovat halunneet.
Onpas huono juttu, jos ei enää testata.
- Anonyymi
Jos kiinnostaa Älykkyysosamäärä, ÄO ja älykkyystestit, voi lukea vaikka Wikipediasta, Katsoin sitä juuri.
Kyllä lapsillakin edelleen voidaan määrittää ÄO. Se lasketaan eri tavoin kuin aikuisilla. Ja lapsille on oma testi.
Keksikää sitten muita juttuja, jolla heikosti koulussa menestyviä voisi auttaa.
PUH, ainakin yritin. - Anonyymi
Älykkyyden ollessa tulkinnanvaraista ja tarkoitusperistä riippuen rinnastettavissa geneettiseen tietoon, sen käsittely henkilötietona on EU:n natsismin torjunnan ja tietosuojan vastaista.
Mikä on tietenkin hyvä asia, älykkyyden perustan ollessa kiistanalainen, niin kuin asia oli kiistanalainen jo natsien aikaan.
Opiskeluvaikeuksien syy tuskin löytyy älykkyydestä.
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32016R0679&from=FI#d1e2034-1-1
https://fi.wikipedia.org/wiki/Älykkyys#Periytyvyys- Anonyymi
Älymystö persuja koolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älymystö persuja koolla
Just tuli persut mieleen.
Mikähän muu yksi sana voisi olla käyttökelpoinen älykkyyden tilalla.
Se Wikipediajuttu ei ole hyvä muuten kuin älykkyystestien historian esityksenä.
Sopikaa sitten vaikka, että persujen huonosti koulussa menestyviä lapsia ei auteta, EU kieltää.
Koittakaa keksiä muille jotakin.
- Anonyymi
Ei sitten saa puhua kauneudestakaan. Se on subjektiivinen juttu, kun kerran on . katsojan silmässä KAUNEUSKILPAILUT TÄYTYY KIELTÄÄ.
- Anonyymi
Älykkään on todella vaikeaa selvittää peruskoulu ja pysyä järjissään.
- Anonyymi
Kyllä surkean ehdotuksen tein, mutta tulipa keskusteltua testeistä, ym.
Luin juuri nettiuutisista, että n.4000 yläkoululaisista on teillä tietymättömillä. Jotkut käväisee joskus koulussa, osa ei lainkaan.- Anonyymi
Ne on varmaan niitä älykkäitä, joiden mielestä koulut on typeryyksiä varten.
- Anonyymi
VÄHÄN RAUTALANKAMALLIA ÄO:STA JA TESTEISTÄ
Täällä tuli pelkoa, että ovat vähän kuin natsihommaa, kun geneettistäkin mukana eikä ne oikeestaan mittaa mitään oikeata.
ÄO kertoo siitä, miten sijoitutaan verrattuna muihin. Esim. aikuisten WAIS-testissä on tehtäväsarjoja eri osa-alueilta vaikkapa kielellisiä tai matemaattisia tehtäviä. Kun tutkittava vastailee johonkin kielelliseen tehtäväsarjaan ja selviää vaikka 12 tehtävästä, niin hänen tulostaan verrataan tuhansien muiden testin tekemisessä käytettyjen ihmisten tuloksiin. Miten sijoittuu siinä joukossa. Onko keskitasoa vai yli tai ali, SIIS MIKÄ ON SUORITUSTASO VERRATTUNA MUIHIN. Kun sitten kaikkien osa-alueiden suoritustasot lasketaan yhteen, voidaan ilmaista asia älykkyysosamääränä eli mikä on sijoitus muussa suuuuressa tutkitussa joukossa.
Nämä testit ja se, mitä kaikkea älykkyys sisältää ovat olleet vuosikymmenet tutkimuksen kohteena. Tässä yhtyeydessä ei ole mahdollista enempää selostaa.
Kun ehdotin, että koulupsykologit testaisivat huonosti menestyviä ,se tarkoitti, että selvittäisivät lapsen älykkyystasoa ja onko jollakin alueella erityispulmia. Opetus on suunniteltu suurelle keskitasoisten joukolle. Jos älytaso on matala, tulee pulmia, jos yli keskitason tulee taas pulmia.- Anonyymi
Persun sun muut, lukekaa ja rauhottukaa, tätä vain on Ä0. Se on ollut kätevä tapa jotenkin luokitella älyllisen selviytymisen suhteen,
Sitten vaikka tutkia, minkälaista ÄO:ta esiintyy erilaisten töiden tekijöissä, mitä samanlaisuuksia näyttäisi olevan tiettyihin ÄO-luokiin kuuluvilla ihmisryhmillä. Esim. alle keskitasoisilla esiintyy paljon ryhmäajattelua, paljon yli keskitasoiset tuppaavat taas ajattelemaan toisin.
Jos on älykäs rikollinen tai tyhmä rikollinen, erilaisiin saavutuksiin näyttävät yltävän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun sun muut, lukekaa ja rauhottukaa, tätä vain on Ä0. Se on ollut kätevä tapa jotenkin luokitella älyllisen selviytymisen suhteen,
Sitten vaikka tutkia, minkälaista ÄO:ta esiintyy erilaisten töiden tekijöissä, mitä samanlaisuuksia näyttäisi olevan tiettyihin ÄO-luokiin kuuluvilla ihmisryhmillä. Esim. alle keskitasoisilla esiintyy paljon ryhmäajattelua, paljon yli keskitasoiset tuppaavat taas ajattelemaan toisin.
Jos on älykäs rikollinen tai tyhmä rikollinen, erilaisiin saavutuksiin näyttävät yltävän.Kyllä nyt nopeaa tahtia nostellaan ketjuja tämän eteen. Kyllä minäkin osaan nostaa. OLISI HYVÄ, ETTÄ KETJUN LOPPU LUETTAISIIN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1082334- 842061
- 551626
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai531562- 1541528
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461426Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1451360- 1121180
Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261176Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251124