Kaupungissanne ei ilmeisesti asu kuin venäläisiä. Päätellen siitä, että kaikki misskilpailut, talentit yms. Suomessa järjestetettävät kilpailut saavat osallistujiksi Lappeenrannasta vain venäläisiä kilpailijoita.
Erityisen ärsyttävää on katsella venäläisten esittävän suomalaisia kansanlauluja.
Erityisen ärsyttävää on katsella venäläisten esittävän suomalaisia kansanlauluja.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Onhan täällä pitkät perinteet Venäläisistä jo vuosisatoja sitten, ei siinä mitään, ennemmän ärsyttää joku välimeren rastatukka kun yrittää olla niin Suomalaista.
Tää on ihan pullollaan venäläisiä, sitä ei muualla Suomessa tajuta. Ehkä pitäisikin jotenkin rajoittaa, ei ole hyväksi että syntyy liian ulkomaalaisvoittoisia alueita.
Mieluummin venäläisiä kuin niitä, joita teillä siellä PK-seudulla kuljeksii.
Milläs perusteella mielummin venäläisiä?
Ovat sentään ihmismäisempiä, eivätkä viidakosta tuleita ja omaavat edes jonkinlaiset käytöstavat.
Miksi venäläiset muuttavat suomeen, onko siihen joku erityinen syy?
Paasmerkille, aika usea venäläinen töissä. Toisin kun nämä, eräät etniset ryhmän jäsenet.
No ei se siltä vaikuta. Vapaa-aikaa tuntuu eräillä olevan yllin kyllin. Toki poikkeuksiakin on.
Aikapaljon venäläisistä (ei niin hyvänäköisistä), tekee ilta ja yösiivouksia marketeissa, ym liiketiloissa.
Suomi Suomalaisille,niin se on. Rajat pysyvästi kiinni.
Todella paljon Venäläisiä myös työttöminä osa ollut työttöminä vuosikausia yhteen menoon. No onhan Suomessa hyvät sosiaaliedut jotka houkuttaa muuttamaan tänne. Eikä poliisi pamputa.
Tottakai näkee töissä, juurihan aloitus oli että kaupunki täynnä venäläisiä.
"ihmismäisempiä" Olisit voinut varoittaa, tuli kahvit näppikselle.
Ordinary
Russian
Citizen
https://www.google.com/search?q=orc
Venäläiset ovat yhtä sivistyneitä, kuin suomalaisetkin. Koulut ja yliopistot. Lähi-Idästä ja Afrikan viidakoista tulleet ovat sivistyksessä 1000 vuotta suomalaisia ja venäläisiä jäljessä.
Ai miksikö venäläisiä....no ei nuo tuulipuku leilat kiinnosta..
Naiset ovat ainakin paremman näköisiä 🤨 !
Kirjoittaa venäläinen nainen...
Suomalaiset naiset on kauniita, eikä tarvitse kiloa meikkiä ja paljastavia hepeneitä ollakseen itsevarmoja.
Aloittaja on väärässä. Lappeenranta on ihan suomalainen, karjalaisten kaupunki. Viipuri oli ennen suomalainen, mutta nykyisin venäläinen.
Viipuri oli varsinainen kansainvälinen menomesta.
"....Tanssia sai siellä aina
Arkena ja sunnuntaina
Helppo oli tiensä löytää
Kohti oikeata pöytää
Jos vain joku kielsi 'ei ei ei'
Toinen sanoi heti 'hem till mej'
Sellanen ol' Viipuri
Sellanen ol' Viipuri
Karjalaisten kaupunki..."
Muistaakseni Suomi oli Venäjän suurruhtinaskunta ja näin ollen Lappeenranta, oli venäläistäkin venäläisempi, nyt vähän palataan samaan tulevat kotikonnuille takaisin.
Ruotsalaiset tämän kaupungin aikoinaan perustivat.
Vai nukuinko historian tunnit...
Niin perusti, mutta suurimman osan oli Venäläisten hallussa ja turvasi näin suurkaupunki Pietaria jolloin myös lappeenranta venäläistyi, ainakin minun historia tunneilla opetettiin.
Alkuperäiset kun pakoilevat julkisuutta heikon itsetunnon kanssa. Eiku kyllä ne pienen piirin kavereille ittiään kehuu ja näyttelee. Karjalainen on karjalainen...
Kuinka moni suomalainen jää ilman opiskelupaikkaa, kun itärajan kouluihin päästetään venäläisiä? Ei ole oikein verorahoilla kouluttaa toisen maan kansalaisia, joista osa jää Suomeen. Moni näistä perustaa yrityksen ja sitten taas uuden ja uuden (kun eivät menesty). Tähän mielettömyyteen pitäisi päättäjien (hallituksen) herätä. Ei tavallinen kansalainen voi tälle mitään . Kun koulutetaan suomalaisia, he työllistyvät paremmin.
On järkevää houkutella vaikka briteistä tai Amerikasta englanninkielistä erityisasiantuntijaa. Heille isosti tervetuloa Lappeenrantaan!
Niin mutta tuskin tää tuppula, kiinostaa erityisosaajia hirveesti, vaikka mielellään tänne otettaisi.
erityishomoja kinosta a höpö selalsii höpö täyselidsi äihmisä
Miksi puttini ei anna ihmisten homoilla?
Kaikki Putin-mieliset venäläiset tulisi lähettää Itä-Suomesta takaisin Venäjälle. Suomi ei kaipaa tällaista turvallisuusuhkaa ja kotimaisten kulttuuriarvojen rapauttajaa itärajan maakunnissa.
Koko Lappeenranta on vaarassa!
Siitä ei voi syyttää kuin suomen johtoa ja natoa.natoon liittyminen ja alueiden luovutus ukrainalle sotatoimiin on valtaisa riski maallemme.mutta tyhmyydestä sakoitetaan
Sanoo kaksoiskansalainen
Miten Lappeenranta aikoo ratkaista ongelman?
Venäläisten suuri määrä selittää miksi Lappeenrannalla edelleen menee huonosti.
Päinvastoin..venäläisen rahan ansiosta kaupunki on edes jotenkin sinnitellyt jaloillaan kaatumatta
Antamalla kokkelikääpiölle lisää rahaa 😁
Maapallon kantokyky ei riitä ylläpitämään ryssiä. Ongelmaan on ratkaisu. Lopullinen.
Kyllä, nimittäin se, että sitä sanaa hokevilta suomalaisilta katkaistaan kieli ja sormet.
Lappeenrannan mieliala on ihan suoraan itänaapurista.
TÄMÄ ONGELMA ON RATKAISTAVA.
Harasoo slobo horo
Henkisesti venäläinen paikka.
Hän pyysi seuraajiltaan lahjoitusrahaa.
Toukokuussa Derek, 45, keksi, miten perheen ongelmat ratkaistaisiin. Hän liittyi Venäjän armeijaan.
– Teen sen ennen kaikkea kansalaisuuden takia. Jos allekirjoitan vuoden sopimuksen ja suoritan sen, perheemme saa Venäjän kansalaisuuden. Tavallista reittiä se kestää viidestä kuuteen vuoteen, Derek sanoi Youtube-videolla.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011368588.html