puhevika

hei mulla on kanssa ollut toi r-vika jo ala-asteesta asti..ei se nyt niin paha ole mutta välillä häiritsee tai paremminkin hävettää.. onko muita saman ongelman kanssa olevia..mulle voi mailata jos haluaa vaihtaa ajatuksia..niin oon muuten [email protected]..
52893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minullakin on ollut r-vika niin kauan kun pystyn muistamaan, nyt olen päälle 30. Joskus ala-asteella kävin puheopettajalla, mutta en jaksanut tehdä siellä opetettuja harjoituksia kotona, joten kielen kärjessä pärisevä r jäi oppimatta.

Joskus puheviasta kiusattiin, mutta aika vähän kuitenkin. Aikuisiälläkin siitä on ollut harmia. Etenkin hiljaa puhuessani on vaikea saada edes etäisesti r:ää muistuttavaa äännettä aikaiseksi. Kovemmalla äänellä se onnistuu paremmin. Ymmärretyksi tulemisessa ei ole ollut vaikeuksia muuten kuin puhelimessa. On vaikea saada numerotiedustelua ymmärtämään nimeä ja taksia oikeaan osoitteeseen, kun r kuulostaa lähinnä s:ltä.

On tällä puhevialla ollut vaikutusta sosiaalliseen elämään. Olen ujo puhumaan tuntemattomille. Tutut ovat puheeseeni tottuneet ja (ainakin kertomansa mukaan) pitävät sitä vain persoonallisena, eivät häiritseävänä.

Käytän työssäni ja sosiaalisessa ympäristössäni paljon englannin kieltä. Sitä on helpompi puhua, kun r:n ei tarvitse olla yhtä terävä kuin suomessa. Joku on silti heittänyt vitsiä, että: "You have nice r's", joka siis lausuttuna on sama kuin kuin "arse".

Äänestä

Kukapa haluaisi olla millään tavalla erilainen, näissä tapauksissa vain täytyy aina todeta, että tuollaisen "vian" merkitys on muille ihmisille todellakin aivan olematon - kyllä aikuinen ihminen, joka kokee moiset jotenkin negatiivisina piirteinä muissa, on jollakin tavalla päästään nk. vialla.

Äänestä
  • No itse olen 22vuotias jatka ja mulla oli hirveita ongelmia r-vian kanssa ala asteelta lukioon asti, sitten kuitenkin opettelin sanomaan r:n suhtkoht oikein ja uskallan kayttaa sita. mut aikaisemmin oli tuskaa lukea aaneen tunneilla yms. Tallaiset asiat ei varmasti hairitse suurimpaa osaa ihmisista mut varmasti sita jolla se on ei ole helppo ottaa ajatusta etta ihan sama tms.

    Äänestä

On kokemuksia, takavuosilta, kun minulla oli silloin puhevika, minua haukuttiin silloin kehitysvammaiseksi, se oli vuona 2000, törkeintä mitä minulle silloin sanottiin oli: mitä vittua sä siinä tuijotat kehitysvammanen.

Äänestä
  • minullakin on r-vika ja olen 8-luokalla.. en kehtaa puhua normaalisti edes tutuille ku nolottaa niiin paljon. Keksin aina sanalle uuden version missä ei oo r-kirjainta. niiku Roskis-jätepönttö :(( mua pelottaa mennä ylä-asteen jälkeen minnekkään opiskelemaan ku ei osaa ees puhua. Pitäs mennä ammattikouluun, mutta en tiiä mitä siitäkin tulee. Meinasin tällä viikolla soittaa puheopelle ja varata ajan puheopetukseen, sen takia ettei tartte olla niin hiljanen. Minulla riittäisi juttua muttei kehtaa puhua :((

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


angel kirjoitti:

hei mulla on kanssa ollut toi r-vika jo ala-asteesta asti..ei se nyt niin paha ole mutta välillä häiritsee tai paremminkin hävettää.. onko muita saman ongelman kanssa olevia..mulle voi mailata jos haluaa vaihtaa ajatuksia..niin oon muuten [email protected]..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu