Mukava katsoa aamulla

Kun köyhät töihin lähtee.
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin on.
Olen vain ihmeissäni siitä, että tänne hiekkasärkkien alueelle on päästetty tavallisia palkansaajia asumaan meidän joukkoon. Joutuu heräämään aamulla siihen, kun köyhät lähtee tienaamaan elantoaan.

Äänestä
  • Sulla on mennyt alueet sekaisin. Ei Pitkäsenkylän hiekkamonttu ole särkillä.

    Äänestä

Onneksi ei enää tarvi lähteä aamulla töihin eikä näin korona-aikana mihinkään muuallekaan. Saa vaan maata kotona koko päivän tai sitten touhuilla jotain pientä jos jaksaa. Kauhulla muistelen niitä aikoja kun oli velkaa suut ja silmät täynnä ja sai mennä pää kolmantena jalkana yötä myöden. Siinä hommassa meni perhe, omaisuus ja terveys, henki sentään säästyi. Nyt ei tarvi enää päteä pennin vertaa yhtään missään yhtään kenellekkään. Ennen piti olla autot, talot, kesämökit, veneet, ulkomaanreisut, lapsilla hienoja harrastuksia ja vaimolla kalliita koruja ja viimeistä huutoa olevat design- vetimet yllä instagram kuvien ottamista varten. Hirveää esittämistä ja jatkuvaa kilpailua naapurien, ” ystävien” ja sukulaisten kesken siitä kenellä menee parhaiten, kenen elämä näyttää somessa hienommalta. Eihän sitä kilpailua voi koskaan voittaa, aina on joku joka nokittaa jossakin alueella. Näin jälkeenpäin ajatellen täysin sielutonta ja sairasta touhua! Onneksi se on nyt ohi.

Äänestä
  • Mutta eikö sinulle ole tulossa se 174 milj. euroa? Sitten voit taas päteä.

    Äänestä

  • Onko joillakin muka tällaista. En usko, jotain 1900-lukua ehkä.

    Äänestä

Eihän erkki käy töissä

Äänestä
  • Onko ees k.jäji. tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ees k.jäji. tulossa.

    Tosi hyvä kommentti. Ei paremmin voi sanoa. Sulla on sana hallussa, suoraan verrannollinen kirjoitustaitoosi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun köyhät töihin lähtee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu