Mitä mieltä Uppopuupuhdistamoista?

Anonyymi

Ylen artikkelin https://yle.fi/uutiset/3-11814345 mukaan Saimaan Sunisenselälle on upotettu suurehko määrä (80 kpl) käytöstä poistettuja joulukuusia vettä puhdistamaan 200 metrin matkalle.
Mutta artikkelin mukaan nuo on tarkoitus olla siellä jopa kymmeniä vuosia, onko kyse samalla vesiliikenteen haittaamisesta tai -vaarantamisesta (=rikos), vai onko paikka valittu siten ettei niin ole?

"Uppopuupuhdistamoja on tarkoitus tehdä lisää talkoovoimin eri puolille Etelä-Karjalaa ja Etelä-Savoa. Tämä liittyy Puulla puhtaaksi -verkoston toteuttamiseen, sanoo Kari-Matti Vuori."
Eli muuallakin voi sitten ensi kaudella olla veneilyn kannalta vaarallisia itse kyhättyjä kareja, eli entisiä joulukuusia. Kuka maksaa vahingot jos vene, potkuri tms vaurioituu, tai jos tulee jopa henkilövahinkoja jollekin nopeassa kevyeaaä veneessä matkustaville?
Onko Saimaalla veneilevien syytä huolestua, vai onko kaikki siellä ensi kesänäkin O.K?

18

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tommonen on sitten mainio saalis hienolankaisessa kalaverkossa!

    • Anonyymi

      Aikamoinen potkurisinulla jos se kahden metrin syvyyteen yltää. Ei mikään pikkupaatti.

      • Anonyymi

        Kun joulukuusen kanta artikkelin mukaan on kaksimetriä pohjan yläpuolellla, mistä sinä tiedät miten syvällä pinnan alla latva silloin on?
        Et mitenkään, ellet tiedä sekä veden syvyyttä kyseisessä paikassa (muuttuva tekijä saimaalla) että myös kyseisen kuusen pituutta (eli korkeutta jos se kelluu pinnan alla, jos mitään kelluvaa ei ole se voi tietty olla vaikka poikittain tai latva alaspäinkin).

        Nimenoman pienille ja nopeille tuollaiset ansat ovat kaikkein vaarallisimpia, elleivät ole sellaisessa paikassa jonne kukaan ei aja. Mutta mistäs joku kuusen asettaja tietää missä ihmiset veneillään voivat olla tottuneet ajamaan, jokuhan voi liikkua vaikka aamukasteessa vesipotkurivetoisella ilmatyynyaluksella!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun joulukuusen kanta artikkelin mukaan on kaksimetriä pohjan yläpuolellla, mistä sinä tiedät miten syvällä pinnan alla latva silloin on?
        Et mitenkään, ellet tiedä sekä veden syvyyttä kyseisessä paikassa (muuttuva tekijä saimaalla) että myös kyseisen kuusen pituutta (eli korkeutta jos se kelluu pinnan alla, jos mitään kelluvaa ei ole se voi tietty olla vaikka poikittain tai latva alaspäinkin).

        Nimenoman pienille ja nopeille tuollaiset ansat ovat kaikkein vaarallisimpia, elleivät ole sellaisessa paikassa jonne kukaan ei aja. Mutta mistäs joku kuusen asettaja tietää missä ihmiset veneillään voivat olla tottuneet ajamaan, jokuhan voi liikkua vaikka aamukasteessa vesipotkurivetoisella ilmatyynyaluksella!

        Jos se upotetaan kahden metrin syvyyteen on se silloin kahden metrin syvyydessä, eikä metrin syvyydessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se upotetaan kahden metrin syvyyteen on se silloin kahden metrin syvyydessä, eikä metrin syvyydessä.

        no saimaan pinnan vaihtelu on metrin luokkaa eli riippuu milloin upotettu 2 metriin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no saimaan pinnan vaihtelu on metrin luokkaa eli riippuu milloin upotettu 2 metriin

        Referenssitieto annetaan aina nollatasosta ja veneilijä saa itse huomioida korkeusvaihtelut. Mutta eihän näistä talkoolaisista koskaan tiedä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se upotetaan kahden metrin syvyyteen on se silloin kahden metrin syvyydessä, eikä metrin syvyydessä.

        Kun kuusipuun kantaan sidotaan reikätiiliä siten, että välissä on 2 metriä köyttä, ne reikätiilet ovat silloin järven pohjassa, ja kuusen kanta 2 metriä pohjan yläpuolella.
        Jos/kun kuusi on pystyssä latva ylöspäin, on latva silloin 3,5 ... 4 m järven pohjasta.
        Riippuu sekä ajan mukaan muuttuvasta veden korkeudesta että paikan mukaan määräytyvästä veden keskisyvyydestä kuinka syvällä pinnan alla kuusen latva tällöin on. Sitä ei todellakaan kerrota tuossa linkatussa artikkelissa, jossa ainoa annettu dimensio (2m) on matka järven pohjasta kuusen kantaan.

        Jollekulle lukijalle täällä tämä asia näyttää olevan aivan yhtä vaikea kuin joko artikkelin kirjoittajalle tai siitä tiedottaneelle tahollekin.
        Täytyy olla odella pihalla kaikesta, jollei ymmärrä että koko kuusi ei ole kauttaaltaan samassa syvyydessä pinnan alla edes samana aikana, eikä myöskään samalla etäisyydellä järven pohjasta.


    • Anonyymi

      Tuskin niitä on väylälle upotettu ja väyläalueen ulkopuolella vastuu taitaa aikalailla olla veneilijällä itsellään.

      • Anonyymi

        Niin että väyläalueen ulkopuolelle voi upottaa jotain mikä madaltaa veden syvyyttä joutumatta siitä vastuuseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että väyläalueen ulkopuolelle voi upottaa jotain mikä madaltaa veden syvyyttä joutumatta siitä vastuuseen?

        Ei saa. Tee nyt äkkiä rikosilmoitus tuosta joulukuusioperaatiosta!


      • Anonyymi

        Anonyymi kirjoitti 01.03.2021 22:58: "Tuskin niitä on väylälle upotettu ja väyläalueen ulkopuolella vastuu taitaa aikalailla olla veneilijällä itsellään."

        Vastaavasti yleisen jalankulkualueen ulkopuollella vastuu olisi sinun mukaasi kulkijalla itsellään.
        Todellisuudessa vastuu on ihan muualla, kun talon katolta tippuu lunta/jäätä niskaan, on vastuu kiinteistön omistajalla (satoja oikeustapauksia samoin lopputuloksin), ja kun hyppyrimäen alarinteen poikki on omistajan toimesta vedetty vaijeri/ketju, on vastuu vahingosta esteen rakentajalla, https://yle.fi/uutiset/3-10252303 vaikka se on ollut aidatulla ja suljetulla yksityisalueella jonne vahingon kärsineellä ei ollut mitään oikeutta liikkua. Aivan samaa logiikkaa sovelletaan myös veneilijän kärsimään henkilö/omaisuusvahinkoon, mikä on seurausta veden alle asennetusta esteestä, mikäli oikeusistuin saa todisteet siitä kuka on esteen sinne laittanut. Vesialueen omistajalla ei ole tässä asiassa yhtään enempää oikeuksia esteen asettamiseen kuin hyppirimäen ja sitä ympäröivän alueen omistajalla, vaan päinvastoin vieläkin vähemmän, esim jokamiehen oikeuden osalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa. Tee nyt äkkiä rikosilmoitus tuosta joulukuusioperaatiosta!

        Melkeen vois tehdäkin!


    • Anonyymi

      Miksi jokainen keskustelu viedään riitelyksi?
      Aikuiset ihmiset.

      Miksi ei voi keskustella asiallisesti?


      Ei sillä, senkus vedätt toisianne letistä
      on vaan ikävä lukea, todella raskasta lukea jatkuvaa riitelyä.
      Perhehelvetti - loputon.

      • Anonyymi

        Mitä tässä on riidelty?


    • Anonyymi

      Hyvä vieheansa.

      • Anonyymi

        Ja mukava yllätys verkkokalastajalle!


    • Anonyymi

      Selvästikään vesiliikennettä ei ole ajateltu ollenkaan. Eikä varsinkaan huviveneiden vesiliikennettä ja asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Jos esteen asettajat saadaan vahingon satuttua selville, on heille tiedossa varsin ankara vastuu Helsingin Herttoniemen hyppyrimäen tapaan. Vesialue ei ole laillisesti aidattua yksityisaluetta, vaan siellä saa vapaasti veneillä kuka tahansa, vastuu on siis vieläkin ankarampi, koska tulevalla uhrilla ei ole mitään osuutta oman kielletyn toimintansa osalta.

    • Anonyymi

      Kuinkahan paljon ne kuuset puhdistaisivat ilmaa jos ne olisi jätetty kasvamaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      120
      3028
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1415
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1279
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      998
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      937
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      747
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      723
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      681
    Aihe