Lukioiden ja muiden opilaitosten etätyön vaikutuksista valitetaan. Väitettään että opiskelijat ovat todistettvasti kärsineet mielenterveydellisesti yksin opiskelusta ja ettei ole näyttöä viruksen aiheuttaneen tartuntaketjuja. Voi olla tottakin, mutta pitääkö meidän odottaa että niitä tartuntaketjuja alkaa syntyä? Oletus ettei nuoret levitä koronaa on väärä. Tottahan korona leviää myös nuorten välillä. Niin on ollut aina ennenki, influenssa-aikoina saattoi olla neljäsosa luokan oppilaista poissa koulusta. Se on ollut hyvin tavallista, eikä korona-virus eroa muista viruksista. Vai onko jollakin tiedossa jokin tutkimus mikä todistaa väitteen vääräksi? On tietysti hyvä että nuoret ovat välillä yhteydessä toisiinsa, mutta se pitäisi toteuttaa siten ettei altistumisia pääse syntymään. Luokkahuoneisiin kokoontuminen ei käy.
Korona lukiossa kuin muita viruksia aikoinaan
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle463199Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖382694Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532624Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1152440Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle512193Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3511961- 1511594
- 761475
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231298Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.321235