CMX hajosi, kun bändin WWW-sivut murrettiin

Heti, kun CMX:n '(hju)uraa'uurtavat verkkosivut hakkeroitiin, A.W. Yrjänä suruissaan paisui valtavaksi. Ote lipsahti basson ja kynän varresta jääkaapin oveen ja maalliset nautinnot korvasivat henkisen kilvoittelun. Taiteen korvasi kermavaahto. Sielun huutavat aukot täytti eläinrasva.

A.W. oli nuoruudessaan idolini. Nyt enää rappeutunut pökäle, joka hikoilee ja takeltelee sanoissaan. Ei ole enää hyvää musiikkiakaan saanut vuosikymmeniin aikaiseksi ja ainokainen romaaninsa oli kiusallisen huonoa luettavaa.
96430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo, totta. Yrjänä on hikoileva valas, eikä jututkaan enää luista. Oli aikoinaan skarppi jätkä.

Äänestä

CMX perui kesän keikkansa eikä ryhtynyt tekemään uutta albumia, vaikka oli tehty sopimus Sakara Recordsin kanssa. Yhtye on ilmoittautunut olevansa toistaiseksi tauolla. Mistähän on kysymys? Mielestäni Talvikuninkaan jälkeen CMX on vain toistanut itseään korkeintaan tyydyttävästi, mutta on bändi ennenkin yllättänyt, joten en vielä soisi lopettavan. Se on totta, ettei Yrjänä ole enää yhtä terävä, mutta kaikkihan vanhenevat.

Äänestä
  • CMX teki tosiaan uuden levytyssopimuksen Sakaran kanssa loppukeväällä 2022 ja bändin oli tarkoitus mennä studioon nyt syksyllä ja levyn piti alustavasti ilmestyä helmikuussa 2023. Kappaleaihioita oli Soundin haastattelun mukaan valmiina 30-40 kappaletta. Sitten tapahtui jotain ja bändin rumpali kommentoi instassa, ettei oikein tiedä mitä tapahtui.

    Äänestä

Cmx jatkaa YUP tavoin instrumentaali-bändinä. Yrjänä tekee 2 soololevyä ja Ukonvaajalle jatkoa ja Talvikuningas2 äänitykset käyntiin 2030 tienoilla. Yrjänä tänään radio Lappi. Kertoi tulevasta.

Äänestä
  • hmm mielenkiintoista! instrumentaalibändinä mitä tarkootat eli siis häh ei kai YUP ole edes levyttänyt mitään koskaan moniin kymmeniin vuosiin? Eikös ne pannut pillit pussiin tai menneet tauolle joskus 2007-2009?? Ne kun teki sen viimeisen studiolevyn joskus silloin ja sen jälkeen bändi ei kai ole juurikaan edes keikkaillut . Mitä tarkoitat että YUP instrumentaalibändinä toiminut? JA siis sun mukaan näin on asianlaita ja muyös CMX instrumentaalibändiks? Hmm okei mielenkiintoista. En väitä että oot väärässä. Ja se on ehkä tässä mä joka en nyt tajua jotain =)

    Yrkältä kax soolokiekkoa aijaa tosi hieno uutinen toi! Mielenkiintoista. Jään odottamaan että CMX-yhtyeen paras säveltäjä janne halmkrona tekisi myös soololevyn. Onko sulla tietoo että onko janne halmkrona aikonut tehdä soololevyn?

    Ja siis radio lappi -kanavalla yrjänä näin todennut. No varmasti asianlaita on niin miten muotoilit asian.

    Mä uskallan väittää että pystyn hahmottamaan cmx;n porukan eri sävellystyylit. Mä uskon tietäväni halmkronan sävellystyylin. On siinä vähän eroja yrjänän sävellystyyliin. No ei liity nyt asiaan, tuohon uutiseen jonka kerroit.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    hmm mielenkiintoista! instrumentaalibändinä mitä tarkootat eli siis häh ei kai YUP ole edes levyttänyt mitään koskaan moniin kymmeniin vuosiin? Eikös ne pannut pillit pussiin tai menneet tauolle joskus 2007-2009?? Ne kun teki sen viimeisen studiolevyn joskus silloin ja sen jälkeen bändi ei kai ole juurikaan edes keikkaillut . Mitä tarkoitat että YUP instrumentaalibändinä toiminut? JA siis sun mukaan näin on asianlaita ja muyös CMX instrumentaalibändiks? Hmm okei mielenkiintoista. En väitä että oot väärässä. Ja se on ehkä tässä mä joka en nyt tajua jotain =)

    Yrkältä kax soolokiekkoa aijaa tosi hieno uutinen toi! Mielenkiintoista. Jään odottamaan että CMX-yhtyeen paras säveltäjä janne halmkrona tekisi myös soololevyn. Onko sulla tietoo että onko janne halmkrona aikonut tehdä soololevyn?

    Ja siis radio lappi -kanavalla yrjänä näin todennut. No varmasti asianlaita on niin miten muotoilit asian.

    Mä uskallan väittää että pystyn hahmottamaan cmx;n porukan eri sävellystyylit. Mä uskon tietäväni halmkronan sävellystyylin. On siinä vähän eroja yrjänän sävellystyyliin. No ei liity nyt asiaan, tuohon uutiseen jonka kerroit.

    Älä ota liian vakavasti kaikkea mitä Suomi24:lle joku kirjoittelee. Tuossakin oli totta vain se että YUP teki vasta levyn ilman Jarkko Martikaista nimellä YUP instrumental. Muu oli fantasiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä ota liian vakavasti kaikkea mitä Suomi24:lle joku kirjoittelee. Tuossakin oli totta vain se että YUP teki vasta levyn ilman Jarkko Martikaista nimellä YUP instrumental. Muu oli fantasiaa.

    minula voi olla lievä kehitysvamma mut ainaki se on varmaa, että on hahmotushäiriö aivoissani + kömpelyys & motoriikkaongelmia. Ne ehkä selittävät sen että keskipitkän elämäni aikana olen välillä älyllisesti kompuroinut.

    Kiitos tiedosta. Kerran muuten otin yhteyttä facebookissa yrjänään ja kerroin toivomuksiani ja ne kerron tässä;

    1.Tehkää livelevy jooko eli esim keräätte levylle eri vuosikymmeniltä&vuosilta livetallenneottoja!

    2.Tehkää levy jossa soitatte musaa samalla "kaavalla" kuin mitä olette keikoilla välillä esittäneet musaanne elektronisessa

    Aki vastaa ekaan "no ei ole suunnitteilla livelevyä

    Ja sitten tuo kakkoskohta niin en muista mitä sanoi siihen, mutta mä aloinkin nyt miettiä että onkohan CMX koskaan esittäny musaansa keikoilla elektronisessa muodossa että höpötänköhän minä omiani nyt??? Mut on ne ihan 100% varmuudella esittäneet kappaleitensa eri muodoissa eli tarkoitin eri musamuodolla sitä että hyvin paljon eri tyylillä soittaneet mutta en nyt ihan muista kovin hyvin, mut noin 3-5 vuotta sitten kuuntelin niitä enempi. Sain siitä idean että josko sillä tekniikalla tekisitte myös levyn.

    CMX;n porukka vastaili minulle aina silloin tällöin kysymyksiini. Ihan ystävällistä porukkaa siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä ota liian vakavasti kaikkea mitä Suomi24:lle joku kirjoittelee. Tuossakin oli totta vain se että YUP teki vasta levyn ilman Jarkko Martikaista nimellä YUP instrumental. Muu oli fantasiaa.

    olihan niil se techno-kokeilukin = discopolis levy , mutta en tarkoota semmosta levyä jota toivomuksena esitin heille vaan semmosen miten ne esiti musaansa keikoilla joskus. Ei tietoa esittävätkö nykyäänkin välillä niin, en tiedä. Mä kun en käy keikoilla (en koskaan käyny paitsi silloin yhden kerran kun olin 8 vuotias jossa vanhemmat oli mukana kun oltiin nykäsen matin keikalla ylivieskassa) ja syy miksen käy keikoilla on se, että oon sosiaalisesti niin rajoittunut ja alkaa yläkerta jumittaa ihmisseurassa (ennemmin tai myöhemmin). Ihan pennusta asti ollut eri asteisia ongelmia, sekä synnynnäisiä kuin myös henkisiä.

    Siksi kerron nyt avoimesti, jotta tiedät syyn älylliselle kompuroinnilleni kun tossa jokunen aika sitten luulin että semmosta suunnitteilla.

    Ei mulla tässä muuta.

    CMX oli kovin minusta vuosien 1985-1995 aikajaksolla. Vaik oon kova CMX-fani niin minusta 2010-luvun CMX on ollu jopa tylsä. Luovuuden lähteeltä ammensi musaansa silloin 85-95 aikajaksolla. Musa oli luovaa ja uniikkia. Koukutkin on puuttuneet cmx;n 2010-luvun musasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Älä ota liian vakavasti kaikkea mitä Suomi24:lle joku kirjoittelee. Tuossakin oli totta vain se että YUP teki vasta levyn ilman Jarkko Martikaista nimellä YUP instrumental. Muu oli fantasiaa.

    Moi taas pari viikkoo sitten juteltiin täälä viimeks niin minäpä huomasin yhden jutun eli AW yrjänältä oli tullut singlelevy juuret. Ei liity CMX;ään mitenkään vaan AW yrjänän nimellä tullut kyseinen biisi. No kävin sen kuunteleen, mut osoittautui tylsäksi sävellykseksi eikä kappaleen suhteellisen rikas sovitus ja hyvä teksti pelasta kappaletta perusongelmalta koska kappale on niin tylsä ja liian tavanomainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heti, kun CMX:n '(hju)uraa'uurtavat verkkosivut hakkeroitiin, A.W. Yrjänä suruissaan paisui valtavaksi. Ote lipsahti basson ja kynän varresta jääkaapin oveen ja maalliset nautinnot korvasivat henkisen kilvoittelun. Taiteen korvasi kermavaahto. Sielun huutavat aukot täytti eläinrasva.

A.W. oli nuoruudessaan idolini. Nyt enää rappeutunut pökäle, joka hikoilee ja takeltelee sanoissaan. Ei ole enää hyvää musiikkiakaan saanut vuosikymmeniin aikaiseksi ja ainokainen romaaninsa oli kiusallisen huonoa luettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu